Kiltit tytöt pääsee taivaaseen osa 1

 

Kiltit tytöt, ne pääsee taivaaseen, mut me muut, me päästään mihin vaan....Olen miettinyt viime aikoina paljon kiltteyttä ja toisten miellyttämistä. Olen jo lapsuudesta asti joutunut miellyttämään toisia ja kiltteydellä hakemaan vanhempien hyväksyntää. Tämä on ollut toimintamalli, joka on myös seurannut minua aikuisikään asti ja johtanut siihen, että kiltteyttäni ja hyväntahtoisuuttani on käytetty hyväksi niin lähimmissä suhteissani kuin työelämässäkin. Minusta tuntuu, että tämä on nyt yksi niistä asioista, joista minun on nyt opeteltava pois. Terapeutti ja konsultti Aziz Gazipura toteaa kirjassaan Not Nice (2017) että useinkaan kiltteys ei kumpua hyvyydestä tai korkeasta moraalista. Se aiheutuu pelosta, siitä pelosta että ei miellytä toisia, eikä saa heidän hyväksyntäänsä.

Azipura on tehnyt kirjassaan hyvän vertailun siitä mikä on oikeasti kilttiä ja mikä ei:

Minä olen elänyt suurimman osan elämääni tuon vasemmanpuoleisen laatikon mukaan ja se mm. sai minut pysymään huonossa avioliitossa ihan liian pitkään, koska pelkäsin satuttaa entistä puolisoani. Se on myös saanut minut vaikenemaan sellaisissa tilanteissa, kun pitäisi avata suunsa ja puolustaa itseään! Haluan ehdottomasti oppia toimimaan oikeanpuoleisen laatikon tavalla. Mutta se ei tule minulle helposti, sillä miellyttämisen tarve ja hylkäämisen pelko on syvällä sisimmässäni.

Gazipuran mukaan epäterveellä tavalla kiltti ihminen kokee usein seuraavia asioita:

1.       Liiallista syyllisyyttä. Kiltin ihmisen on vaikeaa tai jopa mahdotonta tuottaa toisille pettymyksiä, satuttaa toisten tunteita tai laittaa itsensä etusijalle.

2.       Kertyneitä kaunan tunteita. Kiltit ihmiset ovat vihaisia läheisilleen, pomolleen, ystävilleen, naapureilleen, työkavereilleen jne…Tietenkään he eivät ole tietoisia näistä tunteista, koska vihaisuus ja kauna eivät ole kilttiä; se ei ole sallittua.

3.       Fyysistä kipua. Kilteillä ihmisillä on toistuvia päänsärkyjä, niskakipuja, selkäkipuja, vatsakipuja, sillä ilmaisemattomat tunteet varastoituvat kehoon.

Yli-vastuullisuus on myös yksi epäterveeseen kiltteyteen liittyvä toimintamalli, jonka opimme jo lapsuudessamme. Kun lapsina näemme, että äiti tai isä ovat suuttuneita, ahdistuneita tai surullisia, me oletamme että se on meidän syytämme. Koska olemme vielä pieniä, emme ymmärrä, että toiset ovat erillisiä ihmisiä, joilla on omat kokemuksensa, tunteensa ja kaipauksensa. Kyky ymmärtää tämä asia tulee vasta myöhemmällä iällä, mutta sitten olemme jo tehneet monia vahvoja olettamuksia. Me keksimme parhaita tapoja joilla toimia kun olemme suututtaneet isän tai tehneet äidistä ahdistuneen. Me saatamme päättää piiloutua, pelleillä tai olla täysin hiljaa. Kun aikaa kelataan eteenpäin, saatamme yhä tehdä samoja asioita. Ylivastuullisuus saa meidät tuntemaan, että olemme vastuussa toisten tunteista ja saa meidät yrittämään tehdä toiset onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Tämä toimintamalli on minullakin ollut käytössä. Useasti seurassa yritän hauskuuttaa toisia ja nostaa tunnelmaa. Enkä ole pystynyt tekemään vaikeita ratkaisuja, jotka aiheuttavat toiselle pahaa mieltä, koska olen tuntenut liiallista vastuuta hänen tunteistaan.

Ylikiltit ihmiset oppivat usein jo lapsuudessaan, että viha on paha tunne. He pelkäävät vihansa satuttavan toisia ja tekevän asiat vain pahemmaksi. Viha on karkeaa, ilkeää, kriittistä ja inhottavaa. Se on rakkauden, hyväksynnän, kärsivällisen ja ystävällisyyden vastakohta. Tästä johtuen koetaan, että jos olen vihainen jollekin ja varsinkin jos ilmaisen tämän vihan, se satuttaa toisten tunteita. He tuntevat olonsa surulliseksi ja loukatuksi. Tämä tekee minusta pahan ihmisen ja tunnen syyllisyyttä. Toinen pelko vihaan liittyen on koston pelko. Jos olen vihainen jollekin ja osoitan sen, he saattavat kostaa kaksi kertaa pahemmin. He saattavat kritisoida ja vähätellä minua. Tai sitten he saattavat kostaa vähemmän näkyvällä, passiivis-aggressiivisella tavalla. He saattavat teeskennellä että kaikki on hyvin ja sitten puukottaa selkään. Vihaan liittyvin suurin pelko on varmasti ihmissuhteiden menettämisen pelko. Me saatamme pelätä, että vihan tunteminen ja ilmaisu vain repii asiat rikki ja hajottaa kaiken. Vihan tunteminen ja ilmaisu on ollut minulle aina ihan todella vaikeaa. Pystyn paljon helpommin tuntemaan surua ja itkemään, kuin ilmaisemaan vihaa. Tuo ylikiltteys ja vihan näkeminen pahana tunteena on kätketty minuun todella syvälle. Olen myös kiinnittänyt huomiota esim. televisio ohjelmissa siihen, että suru tai viha ovat tunteita, joita monesti pyydellään anteeksi. Jos joku itkee avoimesti, hän pyytelee heti perään anteeksi. Miksi itkua pitää pyytää anteeksi? Suruhan on ihan yhtä hyvä tai paha tunne kuin ilokin. Se on vain tunne muiden joukossa.

Vihan välttely johtaa tietenkin myös konfliktien välttelyyn. Jos jokin on pelottavaa ja epämukavaa, uhkaavaa ja johtaa vain kipuun ja ongelmiin ihmissuhteissa ja tekee sinusta ”pahan ihmisen”, miksi ihmeessä et yrittäisi vältellä sitä? Mitä ”kiltimpiä” olemme, sitä parempia meistä tulee konfliktien välttelyssä. Eikä se päde vain konflikteihin. Meistä tulee taitavia välttelemään kaikkia kiistoja, jännitystä, eriäviä mielipiteitä ja mielipahaa. Minulle konfliktit ovat todella vaikeita ja välttelen niitä viimeiseen asti. Tästä syystä olenkin valinnut usein alistumisen ihmissuhteissa. Ja lopulta kun en enää pystynyt siihen, kasvoin ulos suhteesta.

Kiltit ihmiset ovat siis usein ahdistuneita ja kantavat piilotettua kaunaa. Koska kiltit ihmiset yrittävät kaikin voimin miellyttää toisia ja vääntyvät vaikka mille mutkalle näin tehdessään, he myös menettävät oman voimansa toisille. Sillä pitäähän sinun laittaa muut aina etusijalle, olla todella sopeutuvainen, tehdä vain niin kuin toiset haluavat, vältellä sanomasta mitä todella ajattelet, olla hiljainen ja kohtelias. Sinusta saattaa vain tuntua, että sinulla ei ole paljoakaan vaikutusvaltaa maailmassa. Toiset ihmiset saavat ylennyksiä ohitsesi, toiset ihmiset saavat uusia mahdollisuuksia ja löytävät rakkauden. Sinä odottelet sivustalla kiltisti, pelaten sääntöjen mukaan. Taustalla oleva ajatus on, että jos pelaan sääntöjen mukaan, elämä tuo minulle kivoja asioita. Ihmiset pitävät minusta, kunnioittavat minua, palkkaavat minut, ylentävät minut, rakastavat minua ja ovat ystäviäni. Vaikeus on vain siinä, että eihän se mene niin. Se ei tuo sinulle sitä mitä haluat. Koska kiltteys on useasti passiivista laadultaan. Se on kipeiden ja vaikeiden asioiden välttelyä ja lapsenomaista uskoa siihen, että kyllä elämä vielä palkitsee minut. Yksi asia, joka kiltteydestä seuraa, on yksinäisyys. Koska yrität niin kovasti miellyttää toisia, pidät ikään kuin tietynlaista maskia, etkä paljasta todellista itseäsi. Silloin et myöskään pysty luomaan todellista yhteyttä toisten kanssa. Koska he eivät tunne todellista sinua.

Miten liiallisesta kiltteydestä sitten voi opetella pois? Gazipuran mukaan on tämä kolmen askeleen prosessi auttaa siinä:

1.       Päätä olla vähemmän kiltti

2.       Tee kaikkea sitä mikä tekee olosi epämukavaksi ja pelottaa sinua

3.       Työstä jälkikäteen tästä aiheutuvat tunteet (syyllisyys, ahdistus, epäilys, pelko)

Kun alat pyrkiä pois ylenmääräisestä kiltteydestä, sinun pitää tiedostaa, että sinulla on tiettyjä oikeuksia, joita toiset eivät voi ohittaa. Tässä on Gazipuran esimerkkilista noista oikeuksista. Sinä voit tehdä oman vastaavan listan, tämä vain malliksi:

·       Minulla on oikeus lähestyä ketä haluan

·       Minulla on oikeus vaihtaa puheenaihetta tai päättää keskustelu silloin kun haluan

·       Minulla on oikeus sanoa ei kaikkeen mitä en halua tehdä ilman että minun täytyy perustella sitä tai keksiä jotain tekosyytä

·       Minulla on oikeus pyytää mitä haluan

·       Minulla on oikeus kysyä miksi jos joku toinen sanoo ei

·       Minulla on oikeus muuttaa mieleni, minun ei aina tarvitse olla looginen ja johdonmukainen

·       Minulla on oikeus kysyä kysymyksiä

·       Minulla on oikeus olla eri mieltä toisten kanssa (vaikka he tietäisivät enemmän aiheesta)

·       Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen

·       Minulla on oikeus ottaa aikaa ja tilaa itselleni, vaikka toiset haluaisivat olla kanssani

·       Minulla on oikeus olla ennakoimatta toisten tunteita ja toiveita. Jos heillä on niitä, he voivat ilmaista ne vapaasti

·       Minulla on oikeus siihen, että minua kohdellaan kunnioittavasti

·       Minulla on oikeus odottaa rehellisyyttä toisilta

·       Minulla on oikeus tuntea kaikki tunteeni, mukaan lukien viha, suru, pelko

·       Minulla on oikeus surra jotain niin kauan kuin se vaatii

·       Minulla on oikeus tuntea jotain tai tehdä jotain ilman että minun tarvitsee puolustella itseäni

·       Minulla on oikeus olla vihainen rakkailleni, kunhan ilmaisen sen vastuullisella tavalla

·       Minulla on oikeus ilmaista tunteeni assertiivisesti samalla toisia kunnioittaen

·       Minulla on oikeus päättää, kuinka paljon haluan nähdä toista deittaillessa ja tarvittaessa päättää suhde, jos niin haluan

Yksi asia, joka minulle on ollut vaikeaa, on sen ymmärtäminen, että en ole vastuussa toisten tunteista. Tämä on johtanut siihen, että mikä tahansa asia joka aiheuttaa toisessa ihmisessä epämukavia tunteita, on tuntunut väärältä ja pahalta. Tämä taas on johtanut siihen, että sen pyytäminen mitä haluan, erimielisyys toisen kanssa, sen kertominen että en pidä jostain tai että olen pahoittanut mieleni tai oman itseni puolesta puhuminen ovat jääneet tekemättä. Varsinkin tuo oman itsen puolustaminen on aina ollut minulle vaikeaa. Alamme nähdä toiset hauraina hahmoina, jotka eivät mitenkään pysty käsittelemään epämukavuutta tai tunnekuohuja. Ajattelemme, että emme voi tehdä sitä hänelle, että se särkee toisen sydämen. Mutta totuus on se, että emme itse kestä sitä. Tai paremminkin, emme halua tuntea omaa epämukavuutta, kun toinen ihminen tuntee tunnekuohuja. Se aiheuttaa liikaa hämminkiä sisällämme.

Tällaisessa lähestymistavassa on vain 2 ongelmaa. Ensinnäkin, tällä tavalla ei pysty luomaan kestäviä ja tyydyttäviä ihmissuhteita. Läheiset suhteet aiheuttavat väistämättä epämukavuutta. On mahdotonta, että läheisissä suhteissa ei kokisi pettymyksiä, kipua, konflikteja, surua tai vihaa. Jos uskomme, että ihmissuhteissa pitäisi kokea vain onnellisuutta, rakastavia tunteita ja ei ikinä epämukavuutta, tämä uskomus johtaa siihen, että välttelemme vaikeita aiheita. Tämä pitää suhteen pinnallisena, etäisenä ja intohimottomana. Pidämme kaikki turvallisen välimatkan päässä. Jos voimmekin välttää ikävät konfliktit, vältämme samalla myös ilon, onnellisuuden ja täyttymyksen tunteet, jotka syntyvät yhteydestä toisiin ihmisiin. Tämä johtaa siihen, että tunnemme syvää yksinäisyyttä, vaikka meillä olisi ihmisiä ympärillämme. Tämä juuri oli avioeroon päättyneen avioliittoni yksi suurimmista ongelmista. Entinen puolisoni ei pystynyt ottamaan negatiivisia tunteita vastaan ja vain positiiviset tunteet olivat ikään kuin sallittuja. Jos ilmaisin negatiivisia tunteita, ne tarttuivat häneen ja hetken päästä jouduin kannattelemaan hänenkin tunteitaan. Emme ikään kuin olleet kaksi erillistä yksilöä, vaan jos tunsin vihaa, hetken päästä hänkin oli vihainen. Lopulta piilotin negatiiviset tunteet kokonaan ja kävi juuri niin, että tunsin syvää yksinäisyyttä, vaikka olimme näennäisesti yhdessä. Puhuimme lopulta vain arkisista asioista ja kaikki konflikteihin liittyvät asiat lakaistiin maton alle.

Toinen ongelma joka liittyy tällaiseen lähestymistapaan on se, että se pitää sekä sinut että läheisesi juuttuneena uhrin rooliin. Uhreille elämä vain tapahtuu, he eivät ole aktiivisia toimijoita elämässään. Ulkoiset voimat päättävät miten he voivat, mitä he tekevät ja minkälainen elämä heillä on. Se joka toimii aktiivisena oman elämänsä luojana ymmärtää sen, että jos elämäni ei ole sellainen kuin haluan sen olevan, on minun vastuullani muuttaa oma asenteeni ja olosuhteeni. Ajan myötä ja johdonmukaisella toiminnalla, voin luoda sellaisen elämän kuin haluan. En saa sitä elämää syyttämällä toisia, haukkumalla itseäni tai muullakaan välttelevällä käytöksellä. Minun pitää kohdata pelkoni ja toimia rohkeasti kerta toisensa jälkeen. Jos kohtelen toisia kuin hauraina olentoina, jotka eivät pysty kohtaamaan totuutta siitä mitä minä haluan, tunnen tai ajattelen, minä näen heidät uhreina. Jos otan vastuun heidän puolestaan, pidän heidät juuttuneena uhrin rooliin. Tämä oli ongelma suhteessa äitiini. Koska äidilläni oli mielenterveysongelmia, pidin häntä jotenkin liian heikkona kohtaamaan totuuden. Tästä syystä en koskaan päässyt kertomaan hänelle hänen eläessään, mitä hänen sanansa ja tekonsa minussa oikeasti aiheuttivat. Ja sama ongelma oli pitkään entisen puolisoni kanssa; pidin häntä liian heikkona, jotta hän selviäisi siitä, että jätän hänet. Ja tällaisen kuvan hän aktiivisesti halusi myös antaa. Ja kuitenkin osoittautui, että hän selvisi erosta varsin vaivattomasti. Pelkäsin esimerkiksi, että entinen puolisoni alkaisi juomaan tai alkaisi oireilla jollain muulla tavoin. Mutta vaikka hän olisikin tehnyt niin, en silti olisi ollut vastuussa hänen valinnoistaan. Totuus on, että jokainen ihminen on itse vastuussa tunteistaan, elämästään ja valinnoistaan. Vaikka toinen ihminen näkisi itsensä uhrina, älä mene siihen vipuun. Se on vain illuusiota. Totuus on, että hän on voimakas luoja omassa elämässään, ihan niin kuin sinäkin olet. Parasta mitä sinä voit tehdä, on kunnioittaa toisten ihmisten itsemääräämisoikeutta ja nähdä heidät oman elämänsä luojina, siitä huolimatta, vaikka he näkisivät itsensä toisin. Älä usko hänen uhritarinaansa. Kun päästämme irti siitä, että otamme vastuuta toisten tunteista, se vapauttaa meidät oikeasti keskittymään häneen siinä hetkessä.