Kirjassaan Breaking Free from the Victim Trap (2011) Diane Zimberhoff esittelee uhrikolmion. Tämä kolmio on perustana läheisriippuvaisissa toimintahäiriöisissä perheissä ja myös riippuvuuksissa. Kolmion huipulla on uhri. Uhri on henkilö, joka tuntee avuttomuutta ja säälii itseään. Hän usein myös syyttää muita ihmisiä ongelmistaan. Syyttämällä muita, hän samalla luopuu omasta vallastaan. Uhrikolmio kertoo henkilökohtaisen voiman menettämisestä. Kolmion pohjalla on pelastaja. Myös pelastajan sisällä on uhritietoisuus. Pelastaja on se, joka pitää huolta kaikista muista, esim. lapsi joka toimintahäiröisessä perheessä ajattelee, että on hänen vastuullaan ratkaista perheen ongelmia ja pitää huolta kaikista muista. Auttavaisen ulkokuorensa alla, pelastajat tuntevat itsensä uhriksi. He löytävät jonkun, joka on hiukan heikompi kuin hän, hieman tarvitsevampi. Tästä läheisriippuvuus syntyy. Jokainen jäsen tässä kolmiossa tulee riippuvaiseksi toisestaan ja siitä, että nämä täyttävät heidän emotionaaliset tarpeensa. Pelastaja on riippuvainen siitä, että uhri säilyy avuttomana. Uhri on riippuvainen siitä, että pelastaja pitää hänestä huolta. Tämä ei näy mitenkään ulospäin. Kolmion jäsenet tietävät, miten piilottaa uhri-identiteetti, koska he tulevat toimintahäiriöisistä perheistä, jossa heidät opetettiin pitämään menestyvän näköistä julkisivua yllä. Uhri ja pelastaja tulevat yhä riippuvaisemmiksi toisistaan. Pelastaja yrittää ”korjata” uhria. Tämä taas aiheuttaa uhrissa kaunan tunteita. Tämä kauna tuo uhrissa esiin vainoajan. Sisällä alitajunnassa vainoaja kuitenkin tuntee itsensä myös uhriksi.
Kirjassaan Breaking Free from the Victim Trap (2011) Diane Zimberoff kertoo, että jokaisessa toimintahäiriöisessä perheessä on henkilö, jolla on erityisiä tarpeita, uhri, joka monessa tapauksessa on alkoholisti, seksiaddikti tai huumeaddikti. Tämä henkilö voi olla myös henkisesti sairas tai jälkeenjäänyt tai hänellä on jokin muu muu ongelma, joka vaatii paljon huomiota. Joka tapauksessa tämä henkilö vie paljon aikaa ja energiaa perheenjäseniltä, jolloin heidän omat tarpeensa eivät yksinkertaisesti täyty. Lapset, jotka kasvavat toimintahäiriöisessä perheessä ja joutuvat pitämään huolta sairaasta, alkoholisoituneesta tai addiktoituneesta henkilöstä alkavat laittaa omat tarpeensa toiseksi tai kolmanneksi, olettaen, että heidän omilla tarpeillaan ei ole väliä. Itse asiassa, nämä lapset kasvavat niin että eivät edes tiedä, mitkä heidän tarpeensa ovat koska he ovat niin keskittyneet pitämään huolta perheestä ja toisesta ihmisestä. Näin heistä tulee pelastajia. Minä olin lapsena juuri tällaisessa pelastajan roolissa. Äidilläni oli skitsofrenia, isälläni alkoholismi ja masennus, joten kaikki huomio kohdistui vanhempiin ja sekavan kodin pystyssä pitämiseen. Yritin organisoida siivousta, tehdä ruokaa ja leipoa, pestä pyykkiä, ajaa nurmikkoa ja lukea iltasatuja pienelle sisarelleni. Jouduin tukahduttamaan omat tunteeni ja tarpeeni ja vielä aikuisenakaan en tunnistanut omia tunteitani. Yritin myös ansaita äidin ja isän hyväksyntää ja rakkautta suorittamalla, siinä kuitenkaan onnistumatta. Ja tätä samaa strategiaa sovelsin myös koulussa ja myöhemmin työelämässä, itseni totaalisesti uuvuttaen. Parisuhteessa olin myös se, joka teki ja suoritti aivan liikaa. Krystal Mazzola kirjassaan The Codependency Recovery Plan kuvailee että läheisriippuvuus on toisten tarpeiden, odotuksien ja ongelmien priorisointia oman mentaalisen ja fyysisen terveyden edelle. Läheisriippuvuudessa henkilön itsearvostus tulee muista enemmänkin kuin itsestä. Läheisriippuvaiset eivät usko omaan sisäiseen arvoonsa ja siksi he tarvitsevat ulkoista vahvistusta omanarvontunnolleen.
Zimberoffin mukaan tällainen toimintahäiriöinen perhe
kävelee koko ajan kuin munankuorilla ja jokainen yrittää olla suututtamatta
uhria. Esimerkiksi uhri perheessä voi olla isä, jolla on äkkipikainen luonne.
Toinen yleinen ilmiö toimintahäiriöisessä perheessä on se, että perheenjäsenet
tulevat riippuvaiseksi kaaoksesta ja draamasta. Jos olet kasvanut tällaisessa
toimintahäiriöisessä perheessä, voit huomata että tunnet vetoa ihmissuhteisiin,
joissa tarpeesi eivät täyty. Ihmisillä on suuri tarve uudelleen luoda malleja,
joita he kokivat lapsuudessaan. Minun kokemukseni tästä on se, että koska
äidilläni oli skitsofrenia, hän oli täysin arvaamaton, myös väkivaltainen ja
hänen kanssaan piti koko ajan olla tuntosarvet pystyssä. Lopulta valitsin myös
puolisokseni henkilön, jonka kanssa jouduin kävelemään munankuorilla koko ajan,
koska milloinkaan en osannut ennustaa, teenkö jotain hänen mielestään väärin. Toteutatko sinä jotain näistä rooleista omassa elämässäsi?
