Huojuva talo

 

Tästä blogista uhkaa näköjään tulla tällainen kirja-arvostelu blogi, mutta ei se mitään, tykkään lukea ja jaan mielellään sitä ilosanomaa muillekin. Luin kesäkuussa Maria Jotunin kirjan huojuva talo  ja tässä vähän poimintoja siitä. Olen muistaakseni kyllä kyseistä kirjaa lukenut jo lukiossa ekan kerran, mutta eihän se silloin avautunut tälla tavoin kuin nyt. Järkyttävää tässä on mielestäni se, että tämä romaani on julkaistu vuonna 1963, kaksikymmentä vuotta kirjailijan kuoleman jälkeen. Ja Jotuni siis eli (1880-1973) Eli näin vähän asiat on näinkin pitkän ajan kuluessa muuttuneet naisten elämässä.

 Jotunin kirjassa s. 26 päähenkilön äiti sanoo:

 ”Mitä niistä naisten luvuista. Kun oppinut nainen menee naimisiin, on hän tavallinen nainen vain. Mies pitää naista niin kuin tahtoo, eivät siinä opit auta”.

Toinen yrittää perustella: ”Mutta jos nainen voi itse ansaita, ei hän ole miehestä niin riippuvainen. Jos sattuu juoppo mies”.

Päähenkilön äiti vastaa: ”Voi rouva, juoppous ei ole vielä mitään. ei se juoppo pahin mies ole. Juoppo on usein lapsi vain tahi sairas”.

 Toinen kysyy: ”Mikä on pahin mies?”

Päähenkilön äiti vastaa: ”Pahin mies on väkivaltainen ja viekas mies, sellainen julma ja tunnoton, se on pahin mies. Se hävittää kaikki. Sen käsissä ei ole helppo olla”

”Niin ammatti se on naisille tarpeen” Jos naisella olisi oma ammatti, voisi sellaisen miehen ylläpitääkin, joka ei pysty itse elättämään perhettään. Että mies olisi siinä koristus vain? Niin kuin nainen on ollut usein tähän asti. Vaan harvoin näissä oloissa. Kun nainen hoitaa lapset, talouden, miehen, näkee puutetta, tekee työn ja palkatta kaikki, mikä koristus hän silloin on? Ja milloin hän saa kiitoksen? Usein kun hän on vanha, mies hylkii häntä ja etsii nuoremman seuraa.

Sivulla 378 päähenkilön mies sanoo päähenkilölle heidän riidellessään että ”Jos et olisi niin vanha, voisit saada vielä kauppiaan. Mutta kukaan ei sinusta enää huoli, vanha olet. Etkä enää sieväkään. Nuori naisen olla pitää miellyttääkseen miestä. Pitää osata viehättää ja olla tyhmä. Mistä sinä enää osaat? Emme me henkisestä puolesta välitä, me saamme siitä tarpeeksemme muutenkin. Sielu, muka sielu, me vihellämme sille. Niin kauppias se sinulle olla pitäisi. Mutta et sitä enää saa. Sillä ennen kuin sinusta eroan, minä häpäisen sinut. Ennen ammun sinut, ennen kuin eroan. Sinä häpäisisit minun nimeni erolla. Ei, en suostu”

Perheessä lapsetkin todistivat väkivaltaa ja joutuivat itsekin sen kohteeksi. S. 514 päähenkilö yritti lohduttaa poikaansa jota isänsä oli satuttanut sanomalla: Mitä tekisit, jos putoaisit likakaivoon? Minä nousisin sieltä ylös. Ja mitä sitten? Minä puhdistaisin kai itseni. Niin. Ja sitten sinä koettaisit unohtaa, että olet siellä käynytkään. Muuttaisiko se sinun arvoasi, jos olisit likakaivossa käynyt? Eipä kai. Niin ei mikään ikävä elämyskään muuta, kun mielensä koettaa puhtaana pitää. Tätä et kai ymmärrä.

Jotunin kirjassa päähenkilö ei käynyt töissä, vaan hoiti kotia ja lapsia ja oli täysin riippuvainen miehestään myös taloudellisesti. Ja päähenkilön mies harjoitti myös taloudellista väkivaltaa puolisoaan kohtaan sairaalloisella saituudella jota hän päähenkilöön kohdisti. Päähenkilöllä ei myöskään ollut mahdollisuutta lähteä, koska hän oli täysin miehen elatuksen varassa.

Hämmästyttää kyllä, että kirjan teemat pätee niin hyvin nykyajassakin, vaikka kehitys monessa muussa asiassa menee eteenpäin. Päähenkilön mies uhkasi tappaa hänet, jos hän yrittäisi erota. Eli ajatus siitä, että jos minä en sinua saa, ei saa kukaan muukaan. Ja että ero on niin suuri häpeä myös miehelle, että mieluummin hän tappaa naisen kuin päästää tämän menemään. Tästä ajatusmallista pitäisi päästä pois. Ja ylipäätään tästä eroon liittyvästä häpeäleimasta. Miksi ihmissuhteita ei voitaisi ajatella oppimiskokemuksina ja että ero ei ole häpeä? Tämä on järkyttävää, että ero koetaan edelleen nykyäänkin näin suurena epäonnistumisena. Kuka enää kohta uskaltaa mennä naimisiin?

Kun seuraa mediaa, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tuntuu olevan yhä vain enemmän ja enemmän. Naistenlinjan sivuston mukaan Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan Suomi on EU:n turvattomin maa naisille. (Eurostat, 2024). Suomessa naisista yli puolet (57 %) on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua. Puolet suomalaisnaisista on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa ja 29,7 % on kokenut vainoa elämänsä aikana. 16 % suomalaisista naisista on joutunut raiskauksen uhriksi. Naiset kokevat miehiä useammin sekä vakavaa että toistuvaa väkivaltaa (Tilastokeskus 2023)  https://naistenlinja.fi/naisiin-kohdistuva-vakivalta-suomessa/  Mielestäni nämä luvut ovat todella järkyttäviä! Miehen pitäisi suojella naista eikä olla tämän pahin uhka.

Tässä tilastokeskuksen sivuilta https://thl.fi/data-ja-tilastot/vakivalta/lahisuhdevakivalta-ja-naisiin-kohdistuva-vakivalta erittäin kuvaava taulukko siitä, mihin ollaan menossa:

 

 

Karulta näyttää myös tämä viivakuvio tilastokeskuksen sivuilta:

 

Ja tässä on siis viranomaisten tietoon tulleet tapaukset. Kuinka paljon näitä jääkään vielä myös ilmoittamatta pelon takia. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi tässä on tapahtunut näin iso hyppäys vuosien 2024 ja 2025 välillä? Tässä olisi jollekin sote-alan tulevalle ammattilaiselle hyvä tutkimus aihe.

Onko vain sattumaa, että hallitus on jo aiemmin päättänyt leikata sosiaali‑ ja terveysjärjestöjen valtionavustuksia noin 140 miljoonalla eurolla, mikä vastaa lähes 40 prosentin vähennystä vuoden 2024 avustustasoon verrattuna. Nyt kehysriihessä tehty lisäleikkaus nostaa kokonaisleikkauksen 190 miljoonaan euroon eli kaiken kaikkiaan sote-järjestöiltä on leikattu tämän hallituskauden aikana puolet. https://www.sttinfo.fi/tiedote/71995282/ensi-ja-turvakotien-liitto-etkl-lisaleikkaus-sotejarjestoilta-on-50-miljoonaa-pois-apua-tarvitsevilta?publisherId=3741&lang=fi Lisäksi puolet kaikista kehysriihessä päätetyistä säästöistä kohdistuu sosiaali‑ ja terveyssektorille. Järjestöihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät suoraan ihmisten mahdollisuuksia saada tukea ja apua sekä osallistua ja tulla kuulluksi yhteiskunnassa. Nyt päätetty lisäleikkaus syventää tätä kehitystä entisestään. Kyse ei ole yksittäisestä säästötoimesta, vaan kokonaisuudesta, joka murentaa matalan kynnyksen apua ja lisää riskiä siitä, että ihmiset jäävät kokonaan ilman tukea tai pääsevät palveluihin vasta ongelmien kriisiydyttyä.

Olisiko aika jo tehdä tälle asialle jotain? On hienoa, että jotkut miehet ovat alkaneet nostaa tätä asiaa esille myös somessa ja muokkaamaan yleistä asenneilmapiiriä, mutta vielä on paljon tehtävää. Olisiko aika ihan konkreettisesti ohjata rahoitusta tämän ongelman muuttamiseen? Kuluvana vuonna naisia on kuollut jo 16 ja siinä on 16 naista liikaa: https://www.hs.fi/suomi/art-2000012021475.htm Tämä kehitys ei voi jatkua tällaisena. Kuinka monen perheen perustana on huojuva talo, jossa nainen ja lapset eivät todellakaan ole turvassa?