Ei pystyny hengittää

"Vaikka vietkin kaiken tilan

kerrot kuinka mä tuun sen pilaamaan
Niin oon tullu aina kun pyydetään
tullu peittelee kaikki jäljet
Olen oppinut valehtelemaan
jo pienenä tietenkin heiii Sai tuttuu kaavaa toistaa"                                

"Mun on pakko lähtee, sun lähellä ei vaan pystyny hengittää" Tämä lause ja yllä oleva otos Paula Vesalan biisistä Ei pystyny hengittää kuvaa hyvin olotilaa läheisriippuvaisessa parisuhteessa.  

Tess Norriksen kirjassa Trauma Bonding: How to Break Free from a Narcissistic Relationship  kuvailee, että läheisriippuvaisessa avioliitossa toinen partneri on yleensä liian kontrolloiva joka suhteessa ja toinen taas ottaa alistuvan roolin. Tyypillisessä läheisriippuvaisessa avioliitossa toinen puoliso yleensä jättää kaikki omat normaalit aktiviteettinsa ja keskittyy puolison tarpeisiin. Minä olin juurikin tuossa alistuvassa roolissa. Jätin lopulta liikunta- ja muutkin harrastukseni ja keskityin vain puolisooni, lapsiini ja kotiin. Oli vain helpompi tehdä niin, jotta hän pysyisi jollain lailla tyytyväisenä.

Tess Norriksen mukaan tässä on muutamia läheisriippuvan parisuhteen merkkejä:

-          Uhraat ja teet paljon kompromisseja jotta saisit avioliiton toimimaan

-          Annat puolison tehdä kaikki isot päätökset jotka koskeva perhettä

-          Hoidat puolison velvollisuuksia tehdäksesi hänet onnelliseksi

-          Keksit puolusteluja ja tekosyitä puolisosi vastuuttomalle käytökselle

-          Sisälläsi on piilossa olevaa kertynytta kaunaa, koska et voi tehdä avioliitossa                   kaikkea mitä haluaisit

-          Sinulla on syvä tarve kontrolloida partnerisi tekoja

-          Koet että avioliitto ei ole molemminpuolisesti tyydyttävä, koska sinun                                emotionaaliset ja psyykkiset tarpeesi eivät tyydyty

-          Kiellät avioliitossa olevat ongelmat

Tess Norriksen mukaan läheisriippuvaisessa avioliitossa toinen puoliso yleensä tekee kaikki perheen tärkeät päätökset. Terveessä avioliitossa päätöksenteon pitäisi olla tasapainoinen prosessi joka koskee molempia puolisoita ja jopa lapsia. Läheisriippuvaisessa liitossa toinen haluaa hoitaa esim. kaikki raha-asiat, koska ei usko että toisesta on hoitamaan yhtään mitään. Meillä oli juuri näin. Meillä oli yhteinen pankkitili, josta puolisoni hoiti laskut. Jos ja kun tein jotain ostoksia, hän yleensä kritisoi niitä. Hän kritisoi ja vähätteli muutenkin lähes kaikkea mitä tein. Hän halusi saada minut tuntemaan pieneksi ja mitättömäksi, jotta en uskaltaisi jättää häntä ja hän voisi pitää minut valtansa alla. Hänen lempisanontansa oli ” mitä sinä tekisitkään ilman minua”.

Hän arvosteli myös pukeutumistani jos se oli hänen mielestään yhtään liian paljastavaa ja oli erittäin mustasukkainen ja omistushaluinen. Ei tullut kuuloonkaan, että minulla olisi voinut olla miespuolisia ystäviä. Työpaikan tilaisuuksiin menemisestä tunsin aina suurta syyllisyyttä ja lopulta olikin helpompi vaan jäädä kotiin. Pikku hiljaa eristäydyin ystävistä, koska siinä välttyi monelta ongelmalta. Olimme aina vain kahdestaan ja tuntui, että suhteemme syö hapen ympäriltäni. Jos olin puhelimella, hän aina ajatteli että minulla on suhde ja salaan jotain. Lopulta nämä kaikki epäilykset aiheuttivat sen, että aina jos olin puhelimella ja hän tuli huoneeseen, laitoin puhelimen nopeasti pois ja hän tietysti sai siitä vain lisää epäilyksiä. Vähän sama juttu kuin jos poliisi tulee tiellä vastaan ja pelkästä poliisi näkemisestä tulee syyllinen olo vaikka ei olisi mitään tehnytkään. Lopulta poistin myös kaikki sosiaalisen median tilit, koska se oli vaan helpompaa niin. Tämä kaikki oli henkistä väkivaltaa. Mutta lapsuuden kokemusteni takia meni todella pitkään ennen kuin tajusin sen olevan sitä. Fyysistä väkivaltaa ei koskaan ollut, mutta henkinen väkivalta on jollain tavalla vielä hienovaraisempaa ja pahempaa.  Siitä on myös todella vaikeaa puhua kenellekään. Minä myös häpesin sitä, että annoin hänen kohdella itseäni noin. Miten voi koulutettu, työssäkäyvä ihminen antaa toisen kohdella itseään noin? Ja senkin takia oli todella vaikeaa puhua asiasta kenelläkään. Minä myös puolustelin häntä toisille ihmisille ja vähättelin hänen käytöstään. Edelleenkin minun on vaikeaa puhua hänestä pahasti, vaikka olemme eronneet.  

Hän liioitteli sitä isosti jos unohdin jotain ja kyseli ja tarkasteli kuin pieneltä lapselta että onko sinulla avaimet jne…alussa tämä hänen huolenpitonsa tuntui jopa ihanalta, kun omat vanhemmat eivät koskaan huolehtineet. En vaan ymmärtänyt, minkälainen vaikutus sillä oli itsetuntooni. Aloin jo itsekin uskoa, että en vaan pärjäisi ilman häntä. Olin vasta teini-ikäinen kun aloimme seurustelemaan. Hän oli jo yli 20-vuotias. Siirryin hänen hoteisiinsa suoraan lapsuuden kodistani. Lapsuuden kodista, jossa oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa, päihteitä ja mielenterveysongelmia. Oli ihanaa, kun hän aluksi nosti minut jalustalle. Olin hänen mukaansa todella kaunis ja ihana, hän kirjoitti minulle runoja ja osti ylenpalttisia lahjoja. Tätä kutsutaan rakkauspommitukseksi. Tämä oli suorastaan balsamia lapsuuden haavoilleni ja  huonolle itsetunnolleni ja arvottomuuden tunteelleni. Vihdoinkin joku rakasti minua todella! Sitten seuraavassa hetkessä hän kritisoi minua. Ja tätä vuoristorataa kestin melkein 30 vuotta. Välillä sain ihan ylenpalttisia lahjoja ja seuraavassa hetkessä minua kritisoitiin kaikesta mitä tein. Tähän henkiseen vuoristorataan voi tulla riippuvaiseksi. Voi tulla riippuvaiseksi kiihtymyksestä. Kun ei tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu ja se on pelottavaa. Sitä samaahan se oli lapsuuden kodissakin. Koskaan ei voinut tietää, mitä seuraavassa hetkessä tapahtuu. Tämä tuntui henkisesti tutulta. Tuttu helvetti tuntui turvallisemmalta kuin tuntematon taivas.

Entinen puolisoni myös väitti minulle, että en koskaan löytäisi yhtä hyvää miestä kuin hän. Joka rakastaisi minua niin kuin hän. Pysyin suhteessa, koska aloin tosiaan uskoa, että en voisi löytää ketään parempaa. Että en edes ansaitsisi ketään parempaa. Koska olinhan omasta mielestäni arvoton. Pelkäsin myös muutosta ja yksin olemista. Tuttu kurjuus oli turvallisempaa kuin tuntematon tulevaisuus. Lopulta tulin pisteeseen, jossa olin niin henkisesti väsynyt, että pelastaakseni itseni ja sen mitä minusta oli jäljellä, oli ainoa vaihtoehtoni lähteä. Jouduin kohtaamaan kaikki pahimmat pelkoni. Yksin.  Mutta minä selvisin siitä. Ja niin selviät sinäkin.