Kiltit tytöt pääsee taivaaseen osa 2

Tässä kuvassa voisi olla tavoite mihin tähdätä, olla sekä feminiininen että voimakas. Olla leijonan rohkeudella oma itsensä, eikä yrittää kameleontin tavoin muuttua toisten mukaan. Oppia olemaan kiltti terveellä tavalla, ilman että uhraa itsensä. Joten jatketaanpa tätä kiltteydestä pois opettelemisen aihetta jonka edellisessä blogipostauksessa aloitin. Nuorempana olin vähän kuin kameleontti, muutuin aina sen mukaan, kenen seurassa olin. Käänsin helposti keskustelun toiseen ihmiseen ja pois itsestäni. En oikein itsekään tiennyt, kuka ja millainen olin. Jotta voisit olla aidosti mitä olet, sinun pitää omistaa se mitä olet, mistä pidät, mihin uskot, minkä takana seisot ja mitä ajattelet ja tunnet kullakin hetkellä. Se tarkoittaa, että olet tietoinen näistä asioista ja elät elämääsi niiden mukaan. Se tarkoittaa, että ne merkitsevät sinulle enemmän kuin toisten näkemykset, tykkäykset tai uskomukset sinusta. Jotta voit olla aidosti mitä olet, sinun pitää tietenkin ensin tietää itse, mitä olet.

Ohessa Aziz Gazipuran kirjasta Not Nice (2017) testi, jolla voit selvittää tätä asiaa. Ota päiväkirja tai muut muistiinpanot ja kirjaa vastauksesi jokaiseen kysymykseen. Kirjoita pari minuuttia putkeen, pysähtymättä tai miettimättä liikaa tai analysoimatta mitä kirjoitat. Tämä on vain sinulle itsellesi, ei jotain mitä tullaan arvostelemaan.

Mitä rakastat? (Mistä pidät, mitä arvostat ja minkä tekemisestä nautit)

Mitä vihaat? (Mistä et pidä, mikä ärsyttää sinua, häiritsee sinua tai saa sinut suuttumaan)

Mihin uskot?

Mikä on hienoa sinussa? (Mitkä ovat vahvuutesi, positiiviset piirteesi, omituisuutesi. Mikä tekee sinusta sinut?)

Mikä on tarkoituksesi? (Miksi olet täällä? Mitä aiot tehdä)

Tein tämän itsekin, mutta en nyt jaa omia vastauksiani tähän. Tämä oli kuitenkin varsin mielenkiintoinen tehtävä. Tiedostan sen, että en tuo kaikkia puolia itsestäni esiin, vaan kätken ne varsinkin vierailta ihmisiltä. Ehkä pelkään, että minua pilkataan tai noita asioita käytetään minua vastaan jotenkin. Tiedostan senkin, että kätken aika paljon feminiinisiä puoliani, koska niitä ei arvosteta nyky yhteiskunnassa. Nyky-yhteiskunta arvostaa suorittamista, kovaa tavoitteisiin pyrkimistä hinnalla millä hyvällä. Feminiiniset ominaisuudet kuten intuitio ovat vähän sellaisia asioita, joille naureskellaan. Feminiininen energia on rentoa, soljuvaa ja sellaista joka keskittyy olemiseen. Kuka arvostaa tällaista energiaa? Koko ajan pitäisi olla saavuttamassa ja tekemässä jotain ja tiedostan hyvin myös tuon sisäisen pakon itsessäni.

Sen lisäksi, että tiedät millainen olet, sinun on myös saatava selville mitä haluat. Esimerkiksi hankalissa konfliktitilanteissa, jos toimintamallisi on jäätyä ja olla hiljaa (kuten minulla) voi kyse olla myös siitä, että et itsekään tiedä, mitä tilanteessa haluat. Voi olla myös, että jos tapanasi on hiljentää epämieluisat tunteet (kuten minulla) voi olla melko haasteellista saada selville, mitä oikeasti haluat. Eli jotta saat selville, mitä oikeasti sisälläsi haluat, sinun pitää kuunnella itseäsi ja tunteitasi. Vaikeassa konfliktitilanteessa yritä kääntää huomio itseesi ja tuntea mitä tunteita tilanne sinussa herättää. Ja kunnioittaa tuota tunnetta yrittämättä vähätellä tai sulkea sitä pois. Huomaa sisäinen vastustus itsessäsi. Se voi tulla esiin esimerkiksi ärtyneisyytenä tai kärsimättömyytenä, mutta sen viesti on: En pidä tästä mitä nyt tapahtuu. Tämä on täysi vastakohta sille normaalille kiltin ihmisen ohjelmoinnille, joka kehottaa sinua olemaan joustavampi, vähemmän tuomitseva ja rennompi. Muista, että tunteilla on aina tarkoitus. Ja ne yrittävät kertoa sinulle jotain.

Kun olet tunnistanut, että sinussa herää vastustusta jossain tilanteessa, sitten sinun pitäisi selvittää, mitä tilanteessa haluat. Kysy itseltäsi; mitä tässä nyt tapahtuu? Miksi olen poissa tolaltani? Ja tärkein; minkä haluaisin olevan toisin? Jos esimerkiksi kumppanisi tekee jotain, joka ärsyttää sinua, kiinnitä huomiota käytökseen, joka aiheuttaa sinussa ärtymyksen. Jos sinua esimerkiksi ärsyttää se, että kumppanisi on liikaa puhelimella, mieti miksi se ärsyttää sinua? Ärsyttääkö itse puhelimen käyttö, vai se, että sinä haluat häneltä enemmän huomiota? Vai onko ärsytyksen aiheuttama tunne mustasukkaisuus? Mustasukkaisuuden takaa taas voi löytyä hylätyksi tulemisen pelko tai huono itsetunto. Voi olla, että luulet olevasi ärsyyntynyt jostain, mutta taustalta paljastuukin jotain ihan muuta. Voi olla, että lapsuudessasi olet joutunut unohtamaan omat tarpeesi ja sen mitä sinä haluat ja kääntämään katseesi jatkuvasti muiden tarpeisiin, kuten minun tapauksessani oli. Silloin omien tarpeiden tunnistaminen voi olla melko haastavaa. Kun keskittyminen on aina ollut muissa.

Nämä kaksi edellistä vaihetta ovat valmistautumista siihen, että tuot tunteesi esiin. Tässä kohtaa kannattaa yrittää tuoda ne tunteet esiin mahdollisimman neutraalilla tavalla. On ok tuntea tunteet voimakkaana sisällä, mutta jos esim. tuot puolison käynnykän käytöstä aiheutuneen ärtymyksen esiin hyvin vihamielisesti ja syyttelevästi, se saa vaan hänet asettumaan puolustuskannalle ja taistelemaan vastaan. Ei tunteita tietenkään kokonaan voi eikä kannata kätkeä, koska sekään ei olisi rehellistä. Jos hymyillen kerrot asiasta, joka aiheuttaa sinussa suurta vihaa, aiheuttaa se takuulla hämmennystä toisessa. Mutta pitää yrittää välttää äärimmäisyyksiä. Voit tuoda tunteesi esiin neutraalisti esimerkiksi sanomalla: huomasin että olet aika paljon kännykällä. Kun käytät minä-muotoa, se saattaa helpottaa asian esiin tuomista neutraalilla tavalla ja ärsyttää toista vähemmän. Jos ensimmäisenä sanot: Sinä olet aina käynnykällä, se saa toisen takuulla nousemaan jaloilleen. Myös äänensävyllä, ilmeillä ja eleillä on tosi paljon merkitystä. Saman lauseen voi sanoa kahdella täysin erilaisella tavalla ja saada aikaan täysin erilaisen vaikutuksen. Jos pysyttelet minä-muodossa, kyse on sinun tunteistasi ja toisen on mahdotonta alkaa niitä kiistämään, koska kyse on sinun kokemuksestasi. Yritä pysyä jopa uteliaana sen suhteen, miksi toinen toimii niin kuin toimii. Sillä tavalla saat selville, mitä hän haluaa ja pystytte yhdessä keksimään ratkaisun. Ymmärrän, että tämä voi olla todella vaikeaa, jos itse tunnet voimakkaita tunteita, kuten vihaa sisälläsi.

Kun olet konfliktitilanteessa toisen kanssa, yritä hidastaa reagointiasi tilanteessa. On liian helppoa tilanteen kuumentuessa vain antaa tulla täydeltä laidalta ja alkaa syyttelemään.  Kun kuuntelet toista, yritä todella kuulla. Voit esimerkiksi esittää tarkentavia kysymyksiä, jotta todella ymmärtäisit toisen näkökannan. Haastavissa tilanteissa toinen voi puolustuskannalle mennessään kiistää kaiken, mitä hänelle sanot. Konfliktitilanteissa sillä kuka on faktoissa oikeassa ei ole tärkein merkitys, vaan yhteydellä ja kuulluksi tulemisella. Joka tapauksessa, vaikka toinen ei myöntäisi millään tavalla olevansa väärässä, on tärkeää sinun kannaltasi, että saat kerrottua minkälainen vaikutus hänen käytöksellään on sinuun. Vielä tärkeämpää on kertoa mitä haluat ja työskennellä yhdessä ratkaisu, joka toimii teille molemmille. Tämä on ollut minulle todella vaikea asia. Minun on ollut vaikeaa kertoa toiselle, minkälaisia tunteita hänen käytöksensä minussa herättää. Mieluummin yleensä olen vaan vaiennut. Ja tämä on johtanut juurikin siihen sisäisen kaunan kertymiseen. Ja se ei ole ihmissuhteissa hyvä asia. Omista tunteistaan kertominen on pelottavaa. Se on haavoittuvaista. Siinä myös tietyllä tavalla menettää kontrollin. Ja sekin on ollut minulle todella vaikeaa. Sen paljastaminen, että en ole jokin ylimaallisen hillitty ja hallittu henkilö. Tästä olen saanut myös joskus palautetta.

Kun tarkkailet itseäsi konfliktitilanteessa, on se myös mahtava tilaisuus saada selville asioita itsestäsi ja siitä, mitä ”nappuloita toinen painelee” sinussa. Ja myös siitä, minkälaisia asioita sinun pitää vielä kohdata ja parantaa itsessäsi. Tuossa kännykkäesimerkissä voisit esimerkiksi sanoa: kun olet paljon kännykällä, tunnen itseni yksinäiseksi tai hylätyksi. Huh, kuulostaapa todella pelottavalta! Tuossa antaudut todella haavoittuvaan asemaan. Mutta tuosta lauseesta puuttuu myös kaikki syyttely toista kohtaan, toteat vain miltä hänen käytöksensä saa sinut tuntumaan. Ja kun kerrot miltä sinusta tuntuu, luot yhteyden toiseen. Ja mahdollisuuden työstää ratkaisua. Jos esimerkiksi haluaisit jakaa jonkin asian toisen kanssa ja hän on jatkuvasti kännykällä eikä kuuntele sinua. Voit sanoa: Voisinko saada huomiosi hetkeksi? Haluaisin kertoa sinulle yhden asian. Eli kerro mitä sinä haluat.

Se, että kerrot mitä sinä haluat, ei välttämättä kuitenkaan tarkoita, että saat sen. Joka tapauksessa asian tuominen esiin ja siitä keskustelu voi saada sinut tuntemaan olosi paremmaksi. Jos aina vain lakaiset kaiken maton alle, jossain vaiheessa maton alla on niin paljon roskaa, että se ei enää pysy piilossa, vaan leviää ympäri kämppää. Viimeinen vaihe sen jälkeen kun olet kertonut mitä haluat olisi ratkaisuun pyrkiminen. Tässä kännykkäesimerkissä voisit vaikka ehdottaa, että saisit kumppanisi kanssa vaikka tietyn aikamäärän jolloin kumpikaan ei katso kännykkäänsä. Sitten voit kysyä häneltä, sopiiko se hänelle. Tällöin hänellä on mahdollisuus itse vaikuttaa tuohon ratkaisuun ja sen toteutukseen. Ja se saa hänet paremmin myös sitoutumaan siihen, kun hänellä on itse mahdollisuus vaikuttaa sovittuihin asioihin.

 Sen pyytäminen mitä haluan, on ollut minulle tosi vaikeaa ja aiheuttanut jonkinlaista syyllisyyttä. Tämä taas liittyy heikkoihin rajoihin. Tämän taustalla on ajatus, että ei pitäisi haluta niin paljon ja että toisten ihmisten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin omasi. Tämä on yksi kiltin ihmisen strategian ydintä; pysy pienenä, pysy turvassa, anna toisille aina kaikki mitä he haluavat jotta he rakastaisivat sinua. Ole kiltti ja näkymätön tyttö ja anna vaan enemmän niin toiset varmasti rakastavat sinua. Harmi vaan, että se ei mene niin. Mitä ”kiltimpi” olet, sitä vähemmän sinua arvostetaan ja kunnioitetaan ja sitä enemmän ylitsesi kävellään. Toinen syyllisyyttä aiheuttava asia voi olla se, että koemme olevamme toisille taakka, jos pyydämme heiltä jotain. Ajattelemme, että heillä on yhtä heikot rajat kuin meillä ja että he eivät pysty halutessaan sanomaan ei, jos pyydämme jotain mitä haluamme. Pelkäämme, että he ovat painostettuja sanomaan kyllä vaatimuksiimme ja ovat sitten salaa vihaisia. Joten emme joko kysy / pyydä olleenkaan tai teemme kaiken itse ja kaiken aikaa sisäinen kaunamme kasvaa. Tai sitten kysymme ja tunnemme sen jälkeen olomme todella syylliseksi ja huonoksi. Jos toinen tekee niin kuin haluamme, saatamme myös pyydellä anteeksi tai olla ylikiitollisia, joka saa sekä tämän toisen henkilön, että itsemme tuntemaan olomme vaivaantuneeksi ja huonoksi.

Yleisesti ottaen antaminen ihmissuhteissa on hyvä asia. Mutta antamisen ei pidä tarkoittaa vain antamista, vaan myös vastaanottamista. Jos me vain annamme ja annamme eivätkä omat tarpeemme koskaan täyty, meistä tulee kaunaisia ja sairastumme burn-outiin. Jotta voisimme olla todella anteliaita ihmisiä, meidän täytyy pitää huoli myös siitä, että omat tarpeemme täyttyvät ja oppia vastaanottamaan toisilta. Ja tehokkain tapa täyttää tarpeemme, on kysyä suoraan mitä haluamme. Veikkaan, että aika moni nainen putoaa tähän ansaan, jossa antaa kyllä itsestään miehelleen, lapsilleen, työpaikalleen, yhdistyksille jne…pyytämättä itselleen mitään. Tähän yhteiskunta ja äitimyytti myös tehokkaasti naisia valmentaa. Naisen pitäisi pystyä hoitamaan sekä koti että työ ja ottamaan yksin vastuu lapsista. Naiset yrittävät selviytyä tästä ylivoimaisesta kuormasta täydellisesti ja se johtaa sitten piilossa olevaan kaunaan ja marttyyrimäiseen käytökseen. Avain siihen, että voit antaa itsellesi luvan pyytää mitä haluat tiivistyy näihin kolmeen totuuteen:

1.       Sinun tarpeillasi on väliä

2.       Sinun pitää olla omien tarpeittesi asianajaja (kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi)

3.       Toiset oikeasti haluavat täyttää tarpeesi (jos annat heille siihen mahdollisuuden)

Kaunan kaava on seuraava:

Antaminen + Ei ole oikeasti valinnanvapautta asian suhteen=kauna

Eli jos annat liikaa ja sinusta tuntuu, että sinulla ei ole vapautta valita miten tai kuinka paljon annat, syntyy kaunaa (joka on vihan eräs muoto). Antaminen toki on olennainen ja tärkeä osa esimerkiksi parisuhdetta ja lasten kanssa vaakakuppi varmasti menee niin, että pitää antaa enemmän ja aika usein joutuu myös työntämään omat tarpeet syrjään. Avaintekijä lienee siinä, joudutko antamaan painostettuna tai jonkun vaatimuksesta. Usein tuo painostus ei edes ole kovin näkyvää. Joskus painostus voi myös olla sisäistä ja perustua omaan tarpeeseen miellyttää toisia ja tulla hyväksytyksi. Jos kiltteyden ohjelmointi on sinussa kovin syvällä, saattaa olla ettet edes huomaa olevasi vihainen. Jos omistat ”varjominäsi” ja puhut omasta puolestasi vapaasti ja suoraan sille henkilölle jota se koskee, voitte ehkä ratkaista asian yhdessä. Jos et, se näkyy passiivis-aggressiivisena käytöksenä, vetäytymisenä tai toisen henkilön tuomitsemisena. Minun varjominäni esimerkiksi on sellainen todella ärsyttävä boss-lady. Kovaääninen, toisten mielipiteistä välittämätön, määrätietoinen, päälle puhuva. Sellainen todella ei-empaattinen henkilö. (Minulla on juurikin nyt mielessäni tällainen ihan todellinen henkilö jonka tunnen) Tätä varjominää en koskaan päästä pintaan, mutta tämä on se varjopuoli, joka minussakin varmasti sisällä on. Ja tämä minun pitäisi myös hyväksyä ja hänen voimaansa käyttää hyväkseen. Eli aion päästää hänet esiin, mutta vähän suodatettuna versiona 😊 Jokaisessa ihmisessä nimittäin on tällainen varjominä, joka omaa piirteitä joita ei voi itsessään hyväksyä. Jos on jokin ihmistyyppi, jonka kanssa sinun on vaikea tulla toimeen, todennäköisesti hän omaa juurikin noita varjominäsi piirteitä. Asiat, joita hänessä inhoat, ovat asioita, joita et itsessäsi hyväksy. Joskus, jos viha on todellinen tabu sinulle, saatat sulkea koko vihan pois tietoisuudestasi jollain vielä voimakkaammalla defenssimekanismilla, kuten ahdistuksella ja masennuksella tai paniikki-kohtauksilla. Tai sitten alat tuntea kroonisia kiputiloja siellä sun täällä. Ihminen on kokonaisuus ja tukahdutetut tunteet etsivät jonkin ulospääsy väylän, vaikka sitten fyysisesti.

Sinä olet vastuussa omien tarpeittesi täyttämisestä. On aika ottaa omista tarpeistasi täysi vastuu. Kukaan muu ei voi tietää miltä sinusta tuntuu ja mitä tarvitset ja haluat, samalla tavalla kuin sinä itse. Sinun pitää päättää muuttaa prioriteettejasi ja laittaa itsesi etusijalle. Et saa enää ajatella, että itsesi kieltäminen on sama asia kuin hyvä ihminen. Voit varmasti nähdä, että toisten laittaminen aina etusijalle luo syvää kaunaa, tuhoaa onnellisuutesi, eikä ole kestävä tapa toimia. Päivän mittaan, kysy itseltäsi: Mitä minä haluan? Mitä minä tarvitsen? Miten voin pitää huolta itsestäni? Sitten, sen sijaan, että torjuisit vastauksen, mieti suunnitelma miten voit toteuttaa sen. Kun lopetat leikkimästä voimatonta olosuhteiden uhria, lakkaat näkemästä myös muut uhreina. Voit ajatella: Minulla on voimaa ja sinulla on voimaa. Ja kun sinulle on selvää, mistä sinä olet vastuussa, voit päästää irti siitä mistä et ole vastuussa. Sinä et ole vastuussa toisten ihmisten tunteista, haluista ja tarpeista. Sinun ei tarvitse tyydyttää kaikkien tarpeita. Toki pienten lasten kanssa tämä on eri asia, mutta jos ajatellaan aikuisia. Jokainen aikuinen ihminen on vastuussa omista tunteistaan ja tarpeistaan.  Ihmisten pakonomainen miellyttäminen ei sitä paitsi ole puoleensa vetävää. Koska se ei ole aitoa. Jos koko ajan kääntyilet kuin linkkuveitsi toisia miellyttääksesi, unohdat sen mikä on totta sinulle itsellesi. Tämän miellyttämisen motiivina lisäksi usein on pelko. Pelko, että toinen hermostuu, pelko että sanoo väärän asian, pelko että näyttää typerältä, pelko että sinut tuomitaan. Ja varmaan pohjalla myös se hylkäämisen pelko.

Yksi vaikeimmista suomen kielen sanoista ihmisten miellyttäjälle on varmastikin EI. Tämä on myöskin yksi asia, jonka sanomisen puute on aiheuttanut minulle ongelmia erityisesti työelämässä. Olen ottanut aivan liian suuria taakkoja kannettavakseni ja keikkunut burnoutin rajamailla useita kertoja. Gazipuran mukaan EI:n sanomisessa on kolme eri tasoa. 1. Sisäinen taso. Tässä vaiheessa päätät sisäisesti, haluatko tehdä jonkin asian vai et. Tämä saattaa kuulostaa yksinkertaiselta, mutta jos olemme paatuneita miellyttäjiä, saatamme myöntyä johonkin välittömästi edes pysähtymättä miettimään, onko se jotain mihin haluamme suostua. Tai jos toinen henkilö haluaa sitä, emme halua kieltäytyä konfliktin pelossa. 2. Sano se. Seuraavassa vaiheessa se pitää saada sanottua. Tähän ei oikeastaan auta muu kuin harjoitus. Eli pitää alkaa sanomaan EI. Saatat tuntea monenlaisia tunteita kuten syyllisyyttä ja pelkoa. Mutta älä huoli. Ajattele, että se on prosessi tai taito joita olet kehittämässä. 3. Hienosäädä kommunikaatiota. Kolmannessa vaiheessa harjoitellaan sanomaan se jo sujuvasti. Jos kaksi ensimmäistä vaihetta ovat vaikeita ja sotkuisia, kolmannessa hiotaan taitoja ja harjoitellaan sanomaan ei sujuvasti. Tästä voidaankin siirtyä seuraavaan listaan, 5 vinkkiä miten sanoa ei sujuvasti:

1.       EI on kokonainen lause. Sinulla saattaa olla suuri halu selitellä, oikeuttaa tai antaa iso määrä erilaisia syitä ja vakuutteluja sille, miksi sanot ei. Eli siis toisin sanoen selittelemme. Tämä on ollut minulla juurikin toimintapa. Se kuulostaa omiin korviinkin jo kamalalta. Liika selittely saa sinut vaan kuulostamaan ahdistuneelta ja epävarmalta, ihan kuin olisit tekemässä jotain väärää. Sen sijaan sano vaan yksinkertaisesti EI. Ja jos haluat perustella, pidä perustelu lyhyenä.

2.       Älä pyytele anteeksi. Jos sanot ei ja pyytelet sitä kovasti anteeksi, se saa sen jälleen kuulostamaan siltä kuin olisit tehnyt jotain väärää. Mutta et ole. Voit sanoa esimerkiksi valitettavasti, mutta älä pyytele sen enempää anteeksi.

3.       Vetoa omiin lähtökohtiisi. Jos esimerkiksi sinua pyydetään johonkin koko viikonlopuksi, mutta tarvitset yksinolo aikaa latautuaksesi. Voit sanoa juuri niin, että voisit osallistua osan ajasta, mutta tarvitset myös omaa aikaa. Ja ilman anteeksipyyntöjä.

4.       Pysy ystävällisenä. Tämä auttaa sinua säilyttämään yhteyden toiseen kun sanot ei. Kun sanot ei, saatat odottaa toiselta negatiivista vastaanottoa. Tämä saa sinut jo valmiiksi taisteluasemiin. Silloin ei saattaa tulla ulos vähän karkeammin kuin on tarkoitus ja se aiheuttaa toisessa juurikin sen reaktion jota olet pelännyt.

5.       Sano ei ajoissa. Saattaa tuntua helpommalta sanoa jotain välttelevää kuten tarkistan kalenterini ja palaan. Mutta jos tiedät, että et halua jotain, se kannattaa sanoa heti. Sen voi kuitenkin sanoa ystävällisesti ja anteeksi pyytelemättä. Kun ihmiset tietävät, että sanot mitä haluat ja mitä et halua, he luottavat sinuun enemmän. 

     Tämä kaikki kuulostaa kovin yksinkertaiselta ja monelle varmasti myös itsestään selvältä. Henkilölle, joka on oppinut toisten miellyttäjäksi, tämä ei kuitenkaan ole lainkaan helppoa ja itsestään selvää. Mutta nämäkin ovat varmasti taitoja, jotka ovat opittavissa. Työtä se toki hieman vaatii ja tietoisuutta omasta itsestään ja käytöksestään. 

 

Kiltit tytöt pääsee taivaaseen osa 1

 

Kiltit tytöt, ne pääsee taivaaseen, mut me muut, me päästään mihin vaan....Olen miettinyt viime aikoina paljon kiltteyttä ja toisten miellyttämistä. Olen jo lapsuudesta asti joutunut miellyttämään toisia ja kiltteydellä hakemaan vanhempien hyväksyntää. Tämä on ollut toimintamalli, joka on myös seurannut minua aikuisikään asti ja johtanut siihen, että kiltteyttäni ja hyväntahtoisuuttani on käytetty hyväksi niin lähimmissä suhteissani kuin työelämässäkin. Minusta tuntuu, että tämä on nyt yksi niistä asioista, joista minun on nyt opeteltava pois. Terapeutti ja konsultti Aziz Gazipura toteaa kirjassaan Not Nice (2017) että useinkaan kiltteys ei kumpua hyvyydestä tai korkeasta moraalista. Se aiheutuu pelosta, siitä pelosta että ei miellytä toisia, eikä saa heidän hyväksyntäänsä.

Azipura on tehnyt kirjassaan hyvän vertailun siitä mikä on oikeasti kilttiä ja mikä ei:

Minä olen elänyt suurimman osan elämääni tuon vasemmanpuoleisen laatikon mukaan ja se mm. sai minut pysymään huonossa avioliitossa ihan liian pitkään, koska pelkäsin satuttaa entistä puolisoani. Se on myös saanut minut vaikenemaan sellaisissa tilanteissa, kun pitäisi avata suunsa ja puolustaa itseään! Haluan ehdottomasti oppia toimimaan oikeanpuoleisen laatikon tavalla. Mutta se ei tule minulle helposti, sillä miellyttämisen tarve ja hylkäämisen pelko on syvällä sisimmässäni.

Gazipuran mukaan epäterveellä tavalla kiltti ihminen kokee usein seuraavia asioita:

1.       Liiallista syyllisyyttä. Kiltin ihmisen on vaikeaa tai jopa mahdotonta tuottaa toisille pettymyksiä, satuttaa toisten tunteita tai laittaa itsensä etusijalle.

2.       Kertyneitä kaunan tunteita. Kiltit ihmiset ovat vihaisia läheisilleen, pomolleen, ystävilleen, naapureilleen, työkavereilleen jne…Tietenkään he eivät ole tietoisia näistä tunteista, koska vihaisuus ja kauna eivät ole kilttiä; se ei ole sallittua.

3.       Fyysistä kipua. Kilteillä ihmisillä on toistuvia päänsärkyjä, niskakipuja, selkäkipuja, vatsakipuja, sillä ilmaisemattomat tunteet varastoituvat kehoon.

Yli-vastuullisuus on myös yksi epäterveeseen kiltteyteen liittyvä toimintamalli, jonka opimme jo lapsuudessamme. Kun lapsina näemme, että äiti tai isä ovat suuttuneita, ahdistuneita tai surullisia, me oletamme että se on meidän syytämme. Koska olemme vielä pieniä, emme ymmärrä, että toiset ovat erillisiä ihmisiä, joilla on omat kokemuksensa, tunteensa ja kaipauksensa. Kyky ymmärtää tämä asia tulee vasta myöhemmällä iällä, mutta sitten olemme jo tehneet monia vahvoja olettamuksia. Me keksimme parhaita tapoja joilla toimia kun olemme suututtaneet isän tai tehneet äidistä ahdistuneen. Me saatamme päättää piiloutua, pelleillä tai olla täysin hiljaa. Kun aikaa kelataan eteenpäin, saatamme yhä tehdä samoja asioita. Ylivastuullisuus saa meidät tuntemaan, että olemme vastuussa toisten tunteista ja saa meidät yrittämään tehdä toiset onnelliseksi ja tyytyväiseksi. Tämä toimintamalli on minullakin ollut käytössä. Useasti seurassa yritän hauskuuttaa toisia ja nostaa tunnelmaa. Enkä ole pystynyt tekemään vaikeita ratkaisuja, jotka aiheuttavat toiselle pahaa mieltä, koska olen tuntenut liiallista vastuuta hänen tunteistaan.

Ylikiltit ihmiset oppivat usein jo lapsuudessaan, että viha on paha tunne. He pelkäävät vihansa satuttavan toisia ja tekevän asiat vain pahemmaksi. Viha on karkeaa, ilkeää, kriittistä ja inhottavaa. Se on rakkauden, hyväksynnän, kärsivällisen ja ystävällisyyden vastakohta. Tästä johtuen koetaan, että jos olen vihainen jollekin ja varsinkin jos ilmaisen tämän vihan, se satuttaa toisten tunteita. He tuntevat olonsa surulliseksi ja loukatuksi. Tämä tekee minusta pahan ihmisen ja tunnen syyllisyyttä. Toinen pelko vihaan liittyen on koston pelko. Jos olen vihainen jollekin ja osoitan sen, he saattavat kostaa kaksi kertaa pahemmin. He saattavat kritisoida ja vähätellä minua. Tai sitten he saattavat kostaa vähemmän näkyvällä, passiivis-aggressiivisella tavalla. He saattavat teeskennellä että kaikki on hyvin ja sitten puukottaa selkään. Vihaan liittyvin suurin pelko on varmasti ihmissuhteiden menettämisen pelko. Me saatamme pelätä, että vihan tunteminen ja ilmaisu vain repii asiat rikki ja hajottaa kaiken. Vihan tunteminen ja ilmaisu on ollut minulle aina ihan todella vaikeaa. Pystyn paljon helpommin tuntemaan surua ja itkemään, kuin ilmaisemaan vihaa. Tuo ylikiltteys ja vihan näkeminen pahana tunteena on kätketty minuun todella syvälle. Olen myös kiinnittänyt huomiota esim. televisio ohjelmissa siihen, että suru tai viha ovat tunteita, joita monesti pyydellään anteeksi. Jos joku itkee avoimesti, hän pyytelee heti perään anteeksi. Miksi itkua pitää pyytää anteeksi? Suruhan on ihan yhtä hyvä tai paha tunne kuin ilokin. Se on vain tunne muiden joukossa.

Vihan välttely johtaa tietenkin myös konfliktien välttelyyn. Jos jokin on pelottavaa ja epämukavaa, uhkaavaa ja johtaa vain kipuun ja ongelmiin ihmissuhteissa ja tekee sinusta ”pahan ihmisen”, miksi ihmeessä et yrittäisi vältellä sitä? Mitä ”kiltimpiä” olemme, sitä parempia meistä tulee konfliktien välttelyssä. Eikä se päde vain konflikteihin. Meistä tulee taitavia välttelemään kaikkia kiistoja, jännitystä, eriäviä mielipiteitä ja mielipahaa. Minulle konfliktit ovat todella vaikeita ja välttelen niitä viimeiseen asti. Tästä syystä olenkin valinnut usein alistumisen ihmissuhteissa. Ja lopulta kun en enää pystynyt siihen, kasvoin ulos suhteesta.

Kiltit ihmiset ovat siis usein ahdistuneita ja kantavat piilotettua kaunaa. Koska kiltit ihmiset yrittävät kaikin voimin miellyttää toisia ja vääntyvät vaikka mille mutkalle näin tehdessään, he myös menettävät oman voimansa toisille. Sillä pitäähän sinun laittaa muut aina etusijalle, olla todella sopeutuvainen, tehdä vain niin kuin toiset haluavat, vältellä sanomasta mitä todella ajattelet, olla hiljainen ja kohtelias. Sinusta saattaa vain tuntua, että sinulla ei ole paljoakaan vaikutusvaltaa maailmassa. Toiset ihmiset saavat ylennyksiä ohitsesi, toiset ihmiset saavat uusia mahdollisuuksia ja löytävät rakkauden. Sinä odottelet sivustalla kiltisti, pelaten sääntöjen mukaan. Taustalla oleva ajatus on, että jos pelaan sääntöjen mukaan, elämä tuo minulle kivoja asioita. Ihmiset pitävät minusta, kunnioittavat minua, palkkaavat minut, ylentävät minut, rakastavat minua ja ovat ystäviäni. Vaikeus on vain siinä, että eihän se mene niin. Se ei tuo sinulle sitä mitä haluat. Koska kiltteys on useasti passiivista laadultaan. Se on kipeiden ja vaikeiden asioiden välttelyä ja lapsenomaista uskoa siihen, että kyllä elämä vielä palkitsee minut. Yksi asia, joka kiltteydestä seuraa, on yksinäisyys. Koska yrität niin kovasti miellyttää toisia, pidät ikään kuin tietynlaista maskia, etkä paljasta todellista itseäsi. Silloin et myöskään pysty luomaan todellista yhteyttä toisten kanssa. Koska he eivät tunne todellista sinua.

Miten liiallisesta kiltteydestä sitten voi opetella pois? Gazipuran mukaan on tämä kolmen askeleen prosessi auttaa siinä:

1.       Päätä olla vähemmän kiltti

2.       Tee kaikkea sitä mikä tekee olosi epämukavaksi ja pelottaa sinua

3.       Työstä jälkikäteen tästä aiheutuvat tunteet (syyllisyys, ahdistus, epäilys, pelko)

Kun alat pyrkiä pois ylenmääräisestä kiltteydestä, sinun pitää tiedostaa, että sinulla on tiettyjä oikeuksia, joita toiset eivät voi ohittaa. Tässä on Gazipuran esimerkkilista noista oikeuksista. Sinä voit tehdä oman vastaavan listan, tämä vain malliksi:

·       Minulla on oikeus lähestyä ketä haluan

·       Minulla on oikeus vaihtaa puheenaihetta tai päättää keskustelu silloin kun haluan

·       Minulla on oikeus sanoa ei kaikkeen mitä en halua tehdä ilman että minun täytyy perustella sitä tai keksiä jotain tekosyytä

·       Minulla on oikeus pyytää mitä haluan

·       Minulla on oikeus kysyä miksi jos joku toinen sanoo ei

·       Minulla on oikeus muuttaa mieleni, minun ei aina tarvitse olla looginen ja johdonmukainen

·       Minulla on oikeus kysyä kysymyksiä

·       Minulla on oikeus olla eri mieltä toisten kanssa (vaikka he tietäisivät enemmän aiheesta)

·       Minulla on oikeus tehdä virheitä ja olla epätäydellinen

·       Minulla on oikeus ottaa aikaa ja tilaa itselleni, vaikka toiset haluaisivat olla kanssani

·       Minulla on oikeus olla ennakoimatta toisten tunteita ja toiveita. Jos heillä on niitä, he voivat ilmaista ne vapaasti

·       Minulla on oikeus siihen, että minua kohdellaan kunnioittavasti

·       Minulla on oikeus odottaa rehellisyyttä toisilta

·       Minulla on oikeus tuntea kaikki tunteeni, mukaan lukien viha, suru, pelko

·       Minulla on oikeus surra jotain niin kauan kuin se vaatii

·       Minulla on oikeus tuntea jotain tai tehdä jotain ilman että minun tarvitsee puolustella itseäni

·       Minulla on oikeus olla vihainen rakkailleni, kunhan ilmaisen sen vastuullisella tavalla

·       Minulla on oikeus ilmaista tunteeni assertiivisesti samalla toisia kunnioittaen

·       Minulla on oikeus päättää, kuinka paljon haluan nähdä toista deittaillessa ja tarvittaessa päättää suhde, jos niin haluan

Yksi asia, joka minulle on ollut vaikeaa, on sen ymmärtäminen, että en ole vastuussa toisten tunteista. Tämä on johtanut siihen, että mikä tahansa asia joka aiheuttaa toisessa ihmisessä epämukavia tunteita, on tuntunut väärältä ja pahalta. Tämä taas on johtanut siihen, että sen pyytäminen mitä haluan, erimielisyys toisen kanssa, sen kertominen että en pidä jostain tai että olen pahoittanut mieleni tai oman itseni puolesta puhuminen ovat jääneet tekemättä. Varsinkin tuo oman itsen puolustaminen on aina ollut minulle vaikeaa. Alamme nähdä toiset hauraina hahmoina, jotka eivät mitenkään pysty käsittelemään epämukavuutta tai tunnekuohuja. Ajattelemme, että emme voi tehdä sitä hänelle, että se särkee toisen sydämen. Mutta totuus on se, että emme itse kestä sitä. Tai paremminkin, emme halua tuntea omaa epämukavuutta, kun toinen ihminen tuntee tunnekuohuja. Se aiheuttaa liikaa hämminkiä sisällämme.

Tällaisessa lähestymistavassa on vain 2 ongelmaa. Ensinnäkin, tällä tavalla ei pysty luomaan kestäviä ja tyydyttäviä ihmissuhteita. Läheiset suhteet aiheuttavat väistämättä epämukavuutta. On mahdotonta, että läheisissä suhteissa ei kokisi pettymyksiä, kipua, konflikteja, surua tai vihaa. Jos uskomme, että ihmissuhteissa pitäisi kokea vain onnellisuutta, rakastavia tunteita ja ei ikinä epämukavuutta, tämä uskomus johtaa siihen, että välttelemme vaikeita aiheita. Tämä pitää suhteen pinnallisena, etäisenä ja intohimottomana. Pidämme kaikki turvallisen välimatkan päässä. Jos voimmekin välttää ikävät konfliktit, vältämme samalla myös ilon, onnellisuuden ja täyttymyksen tunteet, jotka syntyvät yhteydestä toisiin ihmisiin. Tämä johtaa siihen, että tunnemme syvää yksinäisyyttä, vaikka meillä olisi ihmisiä ympärillämme. Tämä juuri oli avioeroon päättyneen avioliittoni yksi suurimmista ongelmista. Entinen puolisoni ei pystynyt ottamaan negatiivisia tunteita vastaan ja vain positiiviset tunteet olivat ikään kuin sallittuja. Jos ilmaisin negatiivisia tunteita, ne tarttuivat häneen ja hetken päästä jouduin kannattelemaan hänenkin tunteitaan. Emme ikään kuin olleet kaksi erillistä yksilöä, vaan jos tunsin vihaa, hetken päästä hänkin oli vihainen. Lopulta piilotin negatiiviset tunteet kokonaan ja kävi juuri niin, että tunsin syvää yksinäisyyttä, vaikka olimme näennäisesti yhdessä. Puhuimme lopulta vain arkisista asioista ja kaikki konflikteihin liittyvät asiat lakaistiin maton alle.

Toinen ongelma joka liittyy tällaiseen lähestymistapaan on se, että se pitää sekä sinut että läheisesi juuttuneena uhrin rooliin. Uhreille elämä vain tapahtuu, he eivät ole aktiivisia toimijoita elämässään. Ulkoiset voimat päättävät miten he voivat, mitä he tekevät ja minkälainen elämä heillä on. Se joka toimii aktiivisena oman elämänsä luojana ymmärtää sen, että jos elämäni ei ole sellainen kuin haluan sen olevan, on minun vastuullani muuttaa oma asenteeni ja olosuhteeni. Ajan myötä ja johdonmukaisella toiminnalla, voin luoda sellaisen elämän kuin haluan. En saa sitä elämää syyttämällä toisia, haukkumalla itseäni tai muullakaan välttelevällä käytöksellä. Minun pitää kohdata pelkoni ja toimia rohkeasti kerta toisensa jälkeen. Jos kohtelen toisia kuin hauraina olentoina, jotka eivät pysty kohtaamaan totuutta siitä mitä minä haluan, tunnen tai ajattelen, minä näen heidät uhreina. Jos otan vastuun heidän puolestaan, pidän heidät juuttuneena uhrin rooliin. Tämä oli ongelma suhteessa äitiini. Koska äidilläni oli mielenterveysongelmia, pidin häntä jotenkin liian heikkona kohtaamaan totuuden. Tästä syystä en koskaan päässyt kertomaan hänelle hänen eläessään, mitä hänen sanansa ja tekonsa minussa oikeasti aiheuttivat. Ja sama ongelma oli pitkään entisen puolisoni kanssa; pidin häntä liian heikkona, jotta hän selviäisi siitä, että jätän hänet. Ja tällaisen kuvan hän aktiivisesti halusi myös antaa. Ja kuitenkin osoittautui, että hän selvisi erosta varsin vaivattomasti. Pelkäsin esimerkiksi, että entinen puolisoni alkaisi juomaan tai alkaisi oireilla jollain muulla tavoin. Mutta vaikka hän olisikin tehnyt niin, en silti olisi ollut vastuussa hänen valinnoistaan. Totuus on, että jokainen ihminen on itse vastuussa tunteistaan, elämästään ja valinnoistaan. Vaikka toinen ihminen näkisi itsensä uhrina, älä mene siihen vipuun. Se on vain illuusiota. Totuus on, että hän on voimakas luoja omassa elämässään, ihan niin kuin sinäkin olet. Parasta mitä sinä voit tehdä, on kunnioittaa toisten ihmisten itsemääräämisoikeutta ja nähdä heidät oman elämänsä luojina, siitä huolimatta, vaikka he näkisivät itsensä toisin. Älä usko hänen uhritarinaansa. Kun päästämme irti siitä, että otamme vastuuta toisten tunteista, se vapauttaa meidät oikeasti keskittymään häneen siinä hetkessä. 

 

Anteeksiantaminen

Valitsin tämän blogitekstin kuvitukseen tuomio-kortin, sillä tämä kortti on noussut minulle tarot-luennoissa viime aikoina tosi usein. Kortti tarkoittaa inventaarion tekemistä omasta elämästä, eräänlaista tilinpäätöstä. Ja voi kuvastaa myös anteeksiantoa. Tämä kortti kuvaa sen reflektoimista, miten menneisyys vaikuttaa nykyhetkessä ja menneisyyden kohtaamista anteeksiannon kautta. Kortti kertoo myös asioiden hyväksymisestä sellaisena kuin ne ovat ja eräänlaista heräämistä.

Anteeksianto on mietityttänyt minua viime päivinä paljon ja koen, että minun pitäisi pystyä jo antamaan anteeksi, että en vaan ala katkeroitumaan. Kukaan ei halua olla katkeran ja negatiivisen ihmisen kanssa. Minulla on tästä varoittavana esimerkkinä eräs tuttu henkilö, joka on kantanut oman eronsa ja toksisen ihmissuhteensa taakkaa oikeastaan koko elämänsä. En missään nimessä halua sellaista kohtaloa, jonka lopputuloksena on yksinäinen vanhuus ja pettymys omaa elämää kohtaan. Mutta miten ihmeessä pystyn antamaan anteeksi?

Kun tuntuu siltä, että jos annan hänelle anteeksi, petän itseni ja ikään kuin päästän hänet pälkästä. Että hänen pitäisi jotenkin kärsiä siitä, mitä hän on tehnyt. Mutta kun ei hän kärsi. Hänelle on tärkeintä vain oma itsensä, omat tarpeet ja se että hänellä on hyvä. Hän ei näe tekevänsä mitään väärää eikä osaa katsoa peiliin. Enkä pysty häntä siihen pakottamaan. Sisäinen vihainen teini-ikäinen sisälläni kehottaa huutamaan hänelle ulos kaikki tunteet, jotka hänen tekemisensä ovat minussa herättäneet. Mutta aikuinen minussa estää. Lasten takia pitää pysytellä väleissä. Minulla on lähipiirissä myös yksi toinen varoittava esimerkki, jossa vanhempi on toksisen suhteen jälkeen myrkyttänyt lastensa mielen eron jälkeen mustamaalamalla sitä toista vanhempaa. Tähän en missään nimessä halua ryhtyä, vaan haluan, että lapsille aiheutuu tästä mahdollisimman vähän mitään harmia.

Ehkä anteeksiantoon auttaisi tämän tilanteen hyväksyminen. Koska jos et hyväksy jotain tilannetta, et voi myöskään antaa anteeksi. On vain niin tosi vaikeaa, ellei mahdotonta hyväksyä tämä kaikki. Toinen asia mikä varmaan myös auttaisi, on vastuunotto siitä, mitä itse on tehnyt. Että itse on antanut kaiken tapahtua. Vaikka kuinka syyttäisi toista, pitää kuitenkin ottaa vastuu siitä, että on jäänyt. Vuodesta toiseen. Vaikka on voinut pahoin ja toiminut itseään vastaan. Tämä vastuunotto poistaa myös sen uhriasetelman tästä kuviosta. Minulle on tehty näin, koska olen sen itse sallinut.

Löysin tähän liittyen toisen blogin, jossa oli mielestäni hienosti käsitelty tätä asiaa: Parantava anteeksianto - Kohti Psykoterapia Buddhalaisuudessa tosiaan on sanonta koskien vihaa: "Vihan ylläpitäminen on kuin tarttuisi kuumaan hileen tarkoituksella heittää se jonkun päälle: kuitenkin sinä olet se, joka polttaa itsensä." Eli viha ja katkeruus vahingoittaa eniten sinua itseäsi. Blogissa on myös hyvin listattu anteeksiannon askeleet:

• "Kerro tarkalleen, mitä tapahtui ja miltä sinusta tuntui ja miksi se ei ollut oikein. Kuulluksi tuleminen on keskeinen osa anteeksiantamista. Joskus katkeruus voi kohdistua koko elämää kohtaan, eikä yksittäistä syyllistä ole osoitettavissa. Omien tunteiden sanottaminen auttaa ymmärtämään tapahtunutta. " Ehkäpä tämä koko blogi on juurikin tätä tarvetta varten, haluan purkaa tämän kokemukseni sanoiksi, jotta pääsen siitä eroon. Ja vielä parempi, jos tämä kokemukseni voi auttaa jotain toista henkilöä, joka käy samoja asioita läpi. Silloin tämä kaikki ei olisi ollut täysin turhaa. Ja joka tapauksessa, kyllähän tässä pakostakin joutuu kasvamaan ihmisenä, eli siinä mielessä tämä ei ole ollut turhaa.
• "Anteeksianto ei tarkoita välttämättä sovinnon tekemistä eikä teon katsomista sormien läpi". 
• "Etsi hyödyllistä perspektiiviä tapahtuneeseen. Onko sinulla osuutta asiaan? Miten voit kasvaa tai oppia tästä? Seuraavan kysymyksen äärelle on hyvä pysähtyä: oletko mieluummin onnellinen vai oikeassa? Voit miettiä, mitä sinun tulee tehdä tai olla tekemättä, ajatella tai olla ajattelematta juuri nyt, jotta voisit olla onnellinen?" Minua ehkä harmittaa tällä hetkellä eniten erossa tapahtunut taloudellinen epäoikeudenmukaisuus. Sillä hetkellä kun noista asioista sovittiin, olin sellaisessa mielentilassa, että minulla ei yksinkertaisesti olisi ollut edes voimia minkäänlaiseen taisteluun rahasta. Tästä ajatus loopista minun on jotenkin päästävä ylitse. Koska tämä johtaa juuri siihen uhriajatteluun. 
• "Jos koet olevasi poissa tolaltaan, kokeile mielenhallinnan menetelmiä".
• "Lakkaa odottamasta toisilta ihmisiltä sitä, mitä he eivät aio tehdä". Totta, et voi pakottaa ketään pyytämään anteeksi.
• "Suuntaa energiasi toisiin tapoihin saavuttaa tavoitteesi riippumatta kokemuksesta, joka loukkasi. Loukkaantumisen vatvominen mielessä ei auta".
• "Muista, että paras tapa on se, että menestyt elämässäsi. Sen sijaan, että suuntaat huomiosi loukkaantumisen tunteeseen. Opettele etsimään rakkautta, kauneutta ja ystävällisyyttä ympäriltäsi". Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on esimerkiksi hyvä tapa. Listaa joka päivä 3 asiaa, joista olet kiitollinen. Jos et mitään muuta keksi niin vaikka puhdas vesi, ruoka tai terveys.
• "Voit korjata vääryyden muistuttamalla itsellesi sankarillisesta päätöksestäsi antaa anteeksi. Jotta pääsisit asioissa eteenpäin, voi olla tarpeen antaa anteeksi jollekin toiselle ja usein myös itsellesi".
• "Anteeksianto tuottaa vapautta: se jättää jonkin asian menneisyyteen, jolloin oma kehitys voi jälleen jatkua". 

 

Teoriassa minä tiedän tämän kaiken yllä mainitun kyllä, mutta miten sen teen käytännössä? Jotenkin taas palaan tässä niihin lapsuuden fiiliksiin, kun olisin halunnut äidille sanoa, miten hänen toimintansa loukkaa ja satuttaa minua, mutta en voinut. Koska tiesin, että hän on sairas, eikä pysty muuhun. Eli sairaalla tavalla säälin häntä ja tunsin myötätuntoa häntä kohtaan ja sen takia en kertonut, mitä se kaikki minulle aiheutti. Eli tukahdutin omat tunteet ja tarpeet, koska hän oli sairas. Enkä saanut sitä sanottua hänelle koko hänen elinaikanaan. 

Itseään ei voi tosiaan pakottaa anteeksi antoon. Ja ”anteeksi antaminen tarkoittaa sitä, että luovut toivosta menneisyytesi muuttamisen suhteen”. Eli palataan jälleen siihen asioiden hyväksymiseen. Niin kauan, kuin yritän muuttaa sitä mitä tapahtui ja kieltäydyn hyväksymästä tapahtunutta, olen jumissa menneisyydessä. Ehkä anteeksianto tosiaan tulee sitten kun olen siihen valmis. Pitää vain yrittää itse kääntää ajatuksia positiivisempaan suuntaa ja tulevaisuuteen menneisyyden sijaan. Olisi tärkeää päästä kaikesta eteenpäin senkin takia, jos haluaa manifestoida elämäänsä jotain parempaa. Nimittäin jos tuntee jatkuvasti kurjia tunteita ja rypee itsesäälissä, vetää vain lisää tuollaisia asioita puoleensa.

Tässä vielä lopuksi yksi kirjavinkki: Laura Mannisen Kaikki anteeksi. Teos kuvaa erinomaisesti sitä miten toksiseen ihmissuhteeseen pikkuhiljaa vajoaa syvemmälle ja miten vaikeaa siitä on päästä pois. Ja myös sitä, miten ulospäin vahvatahtoinen ja ulkoisesti menestyvä ihminenkin voi vajota tällaiseen tilanteeseen. Ja kuinka vaikeaa tuosta kaikesta on puhua kenellekään, koska häpeää sitä. 

 

 

Eteenpäin meneminen erosta

 

Joka kerta, kun luulen jo olevani kuivilla tästä erosta, tulee jokin uusi juttu, joka vetäisee taas maton jalkojen alta. Ja totean, että en taidakaan olla vielä tarpeeksi parantunut ja mennyt eteenpäin. Olisiko sitä sitten parantunut, kun mikään entiseen kumppaniin liittyvä ei enää koske ja satuta millään tavalla? Olisiko täydellinen välinpitämättömyys paranemisen parhain mittari? Netistä löytyy mm. tällainen juttu erosta eteenpäin menemisestä: Oletko päässyt yli ex-kumppanistasi? Vastaa viiteen kysymykseen, niin tiedät - Suhteet - Voice.fi siinä on tosiaan 5 kysymystä, joihin vastaamalla voit selvittää, oletko päässyt jo eteenpäin erosta

1.    Oletko lakannut ajattelemasta exääsi aamuisin? Oikeastaan aika vähän ajattelen häntä nykyään. Tuntuu, että en niinkään kaipaa enää häntä, vaan meidän perhettä. Ja pahinta tässä erossa on perheen ja kaikkien siihen liittyvien yhteisten tapojen, rutiinien, rituaalien menettäminen. Yhteisten juhlapyhien ja lomien menettäminen. Vaikka meillä yhdessä olikin ahdistavaa ja se varmasti välittyi myös lapsille, niin olihan tietysti niitä hyviä hetkiäkin ihan tosi paljon. Koska parasta mitä me saatiin aikaan oli juurikin minulle se perhe ja se merkitsi minulle eniten. Sen rikkominen oli myös asia, joka pitkään esti minua lähtemästä parisuhteesta. Tuntuu, että identiteettini oli pitkälle rakentunut vaimon ja perheenäidin roolien varaan ja nyt, kun pitäisi viettää juhlapäiviä yksin, ei ole enää sitä identiteettiä johon nojata. Varsinkin, kun jouduin parisuhteessa eristäytymään paljon myös ystävistä, niin olo on välillä varsin yksinäinen. 

2.    Oletko menettänyt kiinnostuksesi exäsi laastarisuhdetta kohtaan? Exälläni on tosiaan ollut jo monta yritystä löytää joku eromme jälkeen, olen jo pudonnut laskuista. Viimeisimmälle minut on esiteltykin, enkä ole edes kysynyt hänen sukunimeään. Eli on jäänyt somesta hänen etsimisensä tekemättä. Hänen tapaamisensa tuntui melko vaivaannuttavalta, siellä hän oli minun ja exän entisessä talossa kuin uusi emäntä konsanaan ja tuli antamaan käsipäivää. Hymyilin tietysti ja olin kohtelias, mutta hän varmaan aisti mikä muuri on ympärilläni. Eihän meistä mitään ystäviä tarvitsekaan tulla, mutta toimeen meidän on tultava, koska meillä on exän kanssa lapsen yhteishuoltajuus ja pakostakin vaihtojen yhteydessä tavataan. En edes osaa kuvailla, miltä tuntui tavata hänet, sillä en todellakaan enää halua exääni takaisin. Mutta jotain negatiivisia tunteita se kuitenkin herätti, en haluaisi kuitenkaan sanoa että mustasukkaisuutta, koska yhteen en enää halua palata. 

3.    Oletko unohtanut yhteiset merkittävät vuosipäivänne? En todellakaan ole unohtanut…enkä myöskään syntymäpäiviä ym. muita juhlapäiviä. Meillä oli tapana juhlia kaikkien perheenjäsenten syntymä ym. juhlia aika isosti. Teimme myös tosi kivoja kesälomareissuja jne...pahimmalta onkin tuntunut, kun hän jatkaa uuden naisystävän kanssa noita reissuja lasten kanssa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minut on vaan korvattu uudella ja homma jatkuu niin kuin ennenkin. Toki on hienoa, että hänellä menee hyvin ja että hän viettää aikaa lasten kanssa, mutta kyllä tämä tuntuu siltä kuin sydämeen olisi työnnetty tikari ja sitä käänneltäisiin siinä ympäri. Tämä varmaan on laukaissut jotain menneisyyden triggereitä ja hylätyksi tulemisen pelkoja. Tutkimusten mukaan hylätyksi tuleminen aktivoi täsmälleen samoja aivoalueita kuin fyysinen kipu. Paha mieli tekee kipeää kuin lyönti | Hyvä Terveys Sosiaalinen kipu voi tuntua yhtä pahalta kuin fyysinen kipu. Lisäksi siinä on psykologinen puoli, jota ei ole fyysisessä kivussa. Fyysinen kipu nimittäin unohtuu, kun se on ohi, mutta sosiaalinen kipu säilyy muistissa. Sen uudelleen eläminen voi palauttaa kauan sitten koetut ikävät tunteet takaisin. Sosiaalisen kivun satuttavuus kertookin luultavasti paljon sen tarkoituksesta. Samoin kuin fyysinen kipu varoittaa meitä vammautumisen vaaroista, sosiaalinen kipu kehittyi viestittämään meille, että olemme ajautumassa ryhmän ulkopuolelle. Aikana, jolloin selviytymisemme oli kiinni ryhmään kuulumisesta, tarvittiin voimakas varoitusjärjestelmä. Evoluutio rakensi sosiaalisen kivun kokemuksen fyysisen kipujärjestelmän päälle ja höysti lisämausteeksi kaiken sen ahdistuksen ja pelon, jotka ovat tuttuja ulkopuoliseksi jääneille. Tiedän järjellä sen, että lapseni rakastavat minua, eikä kukaan voi koskaan äitinä korvata minua, mutta nämä esiin nousevat tunteet ovat sellaisia tunteita, joita ei voi järjellä selittää. Sitä paitsi olenhan itse aiheuttanut tämän hylkäämisen lähtemällä suhteesta, mutta silti. Tunteet on tunteita ja niitä ei voi järjellä selittää pois.

4.    Koetko jonkun toisen fyysisesti tai henkisesti viehättävänä? En todellakaan. Tuntuu, että olen aivan takalukossa tuossa mielessä, enkä osaa enää edes flirttailla kenenkään kanssa. 

5.    Pystytkö näkemään menneestä parisuhteesta sekä hyvät että huonot puolet? Tämänkin kanssa on vielä aika paljon tekemistä. Hyvää on toki lapset ja heistä olen ikuisesti kiitollinen. Muiden hyvien asioiden näkemisessä on aika paljon työstämistä. Oikeastaan tuntuu, että mitä kauemmin erosta menee, sitä paremmin ja todenmukaisemmin olen alkanut nähdä hänet ja suhteemme. Ja se herättää minussa suuttumusta varsinkin itseäni kohtaan. Miksi annoin noiden asioiden tapahtua suhteessamme, miksi annoin kohdella itseäni sillä tavalla. Toisaalta ei saisi tuomita itseään sen perusteella, että tiedän nyt paremmin. Tuntuu vain niin turhauttavalta, että en ole osannut rakastaa itseäni riittävästi lähteäkseni.

 

 

Maapallo tuhoutuu arvojemme takia / Maailman ympäristöpäivä 5.6.

Tänään 5.6. on maailman ympäristöpäivä. Sen innoittamana tein tämän blogipostauksen. Lisätietoja maailman ympäristöpäivästä löytyy mm. täältä: Maailman ympäristöpäivä | Suomen YK-liitto Tämän blogipostauksen toisena innoittajana toimi tämä MTV:n juttu: Finlaysonin johtaja syyttää kuluttajia maapallon tuhosta | MTV Uutiset. Jutussa siis Finlaysonin johtaja syyttää kuluttajia maapallon tuhosta. Sinänsä olen hänen kanssaan samaa mieltä, mutta mielestäni jutussa hieman oikaistaan mutkia.

Totuus on, niin kuin johtaja jutussa kommentoi, että kulutamme kuin viimeistä päivää ja maapallo voi huonosti. Mutta pitäisi mennä vielä hieman pidemmälle syyttelyn sijaan ja miettiä miksi kulutamme kuin viimeistä päivää? Ostammeko materialismi-onnellisuutta? Voisiko sen onnellisuuden saada jostain muusta kuin muovitavarahärpäkkeistä ja kilpailulla siitä kenellä on hienoin talo, auto, kesämökki, vene tai lomamatka? Nimittäin kun vedämme täällä viimeisen henkäyksen, mitään noista emme saa mukaamme. Mutta jätämme kyllä tänne muiston itsestämme ja henkisen perinnön.

Minkälaisen henkisen perinnön sinä jätät jälkeesi? Mitä sinun hautajaispuheessasi sinusta kerrotaan? Että hän oli ihan mieletön uraohjus (joka ei koskaan ollut perheelleen läsnä), joka kävi 3 kertaa vuodessa ulkomailla (ilmasto-päästöistä välittämättä). Että hän omisti 3 kallista autoa ja tuhansien eurojen merkkilaukkuja? Tiedän, kukaan ei halua miettiä omaa kuolemaansa tai mitä sen jälkeen tapahtuu, mutta pitäisikö kuitenkin vähän? Me kaikki tullaan tänne alastomina ja avuttomina, ilman mitään tavaraa mukanamme. Ja lähdemme täältä samalla tavoin. Sillä, mitä siinä välissä teemme, on valtava merkitys. Mitä teemme lapsillemme, toisille ihmisille ja tämän maapallon luonnolle.

Nämä asiat eivät tule muuttumaan, ennen kuin arvomme muuttuvat. Ennen kuin ymmärrämme, että luonnolla on itseisarvo, niin kuin on ihmisillä ja eläimilläkin. Että ihminen ei voi loputtomiin vain tuhota luontoa ajatellen, että hänellä on siihen jokin jumalallinen oikeus.  Ja tämä ei muutu sormea heristämällä, että oma vika, mitäs ostit roskaa. Toki on hyvä, jos tuo sormen heristys herättää edes jonkun ajattelemaan asioita. Koska kaikki noista kommenteista syntynyt ärtymys kertoo myös siitä, että jokin osui arkaan paikkaan.  Asiat muuttuvat sillä, että ihmiset alkaisivat oikeasti itse miettiä, mikä elämässä on tärkeää. Esimerkiksi hyvien ihmissuhteiden ja ympäristön, uskonnon suhdetta onnellisuuteen. Ja se ei muutu, ennen kuin ihmiset alkavat elää elämäänsä muistakin lähtökohdista kuin ahneudesta.  Niin kauan kun kaikki elämässämme pyörii vain ja ainoastaan oman navan ympärillä, emmekä osaa asettua toisen ihmisen asemaan, mikään ei muutu. Sillä me kaikki ihmiset olemme pohjimmiltamme kuitenkin ihan samanlaisia. Niin rikkaat kuin köyhät, eri väriset ja eri uskontojen edustajat. Me kaikki haluamme olla osa yhteisöä, kuulua joukkoon, rakastaa. Ennen yhteisöllisyys kukoisti ja heikompia autettiin. Entä jos ihmisen onnellisuus tuleekin siitä, että hän tekee hyvää muille? Mummoni eli aikaan ja paikkakunnalla, jossa yhteisöllisyys todella kukoisti. Yksi hänen lempisanonnoistaan oli: ”minä itte kuin kissanpaska mättäällä”. Eli tämä kuvastaa mielestäni hienosti nykymenoa. Minä ja minun selfiet ja minun saavutukset ja minä, minä. Kohteliaisuus ja toisen huomioon ottaminen, ne ovat katoavaa kansanperinnettä. Mitä jos käännettäisiinkin se huomio omasta itsestä välillä muihin?

Seitsemän kuolemansyntiä ovat ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, himo ja valheellisuus. Nämä kuolemansynnithän suorastaan kukoistavat tämän päivän yhteiskunnassa! Osa tästä tavaran haalimisen halusta juontaa juurensa kateudesta (pakko saada koska naapurillakin on ja mieluummin hienompi) Ahneus ajaa haluamaan yhä enemmän ja enemmän (vaikka vähemmälläkin pärjäisi), viha jakaa tätä yhteiskuntaa ja monia muitakin yhteiskuntia kahtia, mässäily johtaa ylipainoon, himo saa ostamaan vaikkapa nyt onlyfans palveluja ja valheellisuudestahan on tullut ihan suorastaan uusi normaali. Jos nyt katsoo vaikka muutamien tällä hetkellä vallassa olevien diktaattorien toimintaa, niin totuuden voi löytää kun kääntää heidän puheensa toisinpäin. Ns. kardinaalihyveet eli oikeamielisyys, viisaus, rohkeus ja kohtuullisuus ovat aika lailla hakusessa nykyään. Nyt tarvittaisiin ihan oikeasti moraalinen herätys tähän maailmaan!

Arvojen muuttaminen vain on hidasta. Ja se on vaikeaa. Koska muutos lähtee jokaisen ihmisen sisäisestä ajatusmaailmasta ja siitä mitä vanhemmat lapsilleen opettavat. Ja myös siitä, miten lapset näkevät vanhempiensa todellisuudessa toimivan ja minkälaisten asioiden perässä juoksevan (käytännön esimerkki). Lapset ottavat oppia vanhemmiltaan. Ja vanhemmat matkivat toisia vanhempia ajattelematta sen kummemmin onko se järkevää vai ei. Ja niin kauan kun maailma ihailee rikkaita ja kuuluisia, jotka käyttävät rahansa vain itsekkäästi omaan mukavuuteen, niin kauan mikään ei tule muuttumaan. En sano, että rikastumisessa olisi mitään pahaa, sillä rahalla voi tehdä myös paljon hyvää tässä maailmassa. Tässä on taustalla myös ihan se ikiaikainen pariutumisen logiikka, jossa miehellä on oltava paljon rahaa ja hänen on oltavat hierarkian huipulla, ennen kuin naiset vilkaisevatkaan häneen päin. Esimerkiksi Helsingin Sanomat kirjoittaa jutussaan: Vaimon suuret tulot stressaavat miestä – Ei yllätä tutkijaa | HS.fi että mitä enemmän vaimo ansaitsee, sitä stressaantuneemmaksi mies tulee (tämä on Hesarin timanttijuttu). Ja varsinkin jos nainen tienaa enemmän kuin mies, se ottaa miehen luonnolle ja vaarantaa avioliiton onnistumisen. Tämä ajatusmalli on siis koodattu niin syvälle naisiin ja miehiin, että sitä lienee vaikea muuttaa. Niin kauan kuin naiset arvostavat vain miestä, joka on rikas, niin kauan nämä arvot eivät tule muuttumaan. Toki tässä on aiemmin ollut sekin ajatus, että naisen tehtävänä on ollut keskittyä kodin hoitamiseen ja miehen ansaitsemiseen ja mies on pitänyt naisesta taloudellisesti huolta. Naisen arvo taas on perustunut siihen, että hän pystyy tuottamaan jälkeläisiä ja olemaan kaunis katsella. Miesten kohdalla perinteinen kuvio menee niin, että mies haluaa naisen, joka on ulkonaisesti kaunein ja hedelmällisin. Mutta sekä naiset että miehet tuijottavat tässä pelkästään näihin ulkoisiin arvoihin kumppania etsiessään. Unohdetaan miettiä sitä kumppanin luonnetta ja sitä minkälainen hän on äitinä / isänä. Joskus se kumppani saattaa olla myös kuin jonkinlainen omistus- ja näyttelyesine, jolla myös nostatetaan omaa itsetuntoa.

Lisäksi tässä pitää ottaa sekin huomioon, että eettisiä ja ympäristöystävällisiä valintoja on huomattavasti helpompi tehdä silloin kun on paljon rahaa. Jos budjetti on pieni, ostokset Temusta voivat kummasti alkaa houkutella. Mutta pitäisikö harkita myös sitä, että jättäisi kokonaan ostamatta sen tavaran? Miettisi moneen kertaan, tarvitsenko tätä nyt ihan todella, mitä olen ostamassa? Se auttaisi myös ylivelkaantumiseen ja oman talouden hallintaan. Tai jos on ihan pakko ostaa, ostaisi sitten sen kestävällä tavalla tuotetun, vähän kalliimman tavaran pitkän harkinnan jälkeen. Toki tähän vaikuttaa myös se, että hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu jatkuvan talouskasvun avulla ja jos tästä talouskasvun uskonnosta luovutaan, mitä tulee sen tilalle? Putoaako kaikelta tekemiseltä pohja, jos emme enää tarvitse rahaa ja työssäkäyntiä vain toisten kanssa sosiaalisesti kilpailemiseen? Jos ajatellaan sellaista ajatusleikkiä, että ylikulutus ei olisi enää sosiaalisesti hyväksyttävää, minkä eteen ihmiset sitten ponnistelisivat? Ihminen tarvitsee kuitenkin jonkun tavoitteen ja päämäärän elämälleen ja tähän mennessä työssäkäynti ja siitä kulutukseen saatava raha on näytellyt siinä suurta osaa.  Jos ihmisillä ei ole järkevää tekemistä, se johtaa ilkivaltaan, varasteluun, häiriökäyttäytymiseen. Ja mihin johtaa tekoälyn eteneminen ja sen hyväksikäyttö? Mitä tulevat tekemään ne ihmiset, jonka työn tekoäly korvaa? Maailma on todella suuressa murroksessa, jonka laajuuden tulemme käsittämään vasta vuosien päästä. Mutta tarve arvoille ja moraalille ei ole kadonnut, eikä tule katoamaan. Ja tämä kirjoitus tai muutkaan minun kirjoitukseni eivät muuten ole tekoälyn rustaamia 😊 

Sellainenkin sanonta on, että ihminen ei muutu, ennen kuin muuttumisesta kieltäytyminen alkaa olla liian tuskallista. Pelkään pahoin, että ihmiskunta alkaa tehdä korjaavia toimenpiteitä luonnon suhteen toden teolla vasta sitten, kun kaikki ihmisen teot alkavat kääntyä ihmistä itseään vastaan ja ihmisen oleminen tällä kauniilla planeetalla alkaa olla liian tuskallista likaisen veden, saastuneen ilman ja jatkuvien ympäristökatastrofien keskellä. Mitä jos kuitenkin ryhdyttäisiin toimeen vähän aiemmin?

 

Suljettu sydän

Tänään olen miettinyt paljon sitä, miten pystyisin avaamaan sydämeni uudelleen rakkaudelle? Ja kannattaako sitä ylipäätään edes enää yrittää tehdä? Olen kuin kuvassa näkyvä miekkojen kuningatar, itsenäinen, elämässään kovia kokenut ja varautunut ihmisten suhteen. Vaikutan varmaan ulospäin hyvin kylmältä, torjuvalta ja etäiseltä, sillä osaan hyvin kätkeä tunteeni. Sellainen en kuitenkaan todellakaan ole, vaan tunnen syvästi. Sydämeni on vaan piilotettu telkien taa turvaan, jotta kukaan ei enää pääsisi sitä haavoittamaan. Miten voin avata sydämeni, uskoen ja luottaen, että avaan sen henkilölle, joka ei revi sitä palasiksi? Oman haavoittuvuuden paljastaminen on todella pelottavaa. Koska tuntuu siltä, että en enää koskaan pysty tai halua läpikäydä tuollaista surua jonka nyt olen kokenut. Henkilöt, joilla on narsistisia piirteitä, osaavat niin taitavasti peittää ominaisuutensa aluksi ja hyvinkin pitkään. Miten pystyn tunnistamaan ne kaikki varoitusmerkit, ennen kuin ehdin kiintyä toiseen? Ja miten vastaavasti tunnistan sellaisen miehen, joka olisi hyvä minulle? Kun olen pienestä pitäen tottunut yhdistämään rakkauden ja kivun toisiinsa. Tuollaista ei pysty missään psykoterapiassa poisoppimaan, ne ovat niitä perusolettamuksia ja kiintymyssuhteen malleja, jotka opitaan jo lapsuudessa. Ja joihin aikuisuudessa sitten tunnetaan vetoa. Olisi vaan niin paljon helpompaa olla yksin. Mutta kun ihmistä ei ole tarkoitettu olemaan yksin. On luonnollista ja normaalia kaivata niin henkistä kuin fyysistäkin läheisyyttä. Siinä on kuitenkin myös se vaara, että jos on fyysistä läheisyyttä toisen kanssa, siinä erittyy oksitosiini nimistä hormonia, joka aikaansaa yhteenkuuluvuuden tunteen, jolloin eroaminen on vaikeampaa. Tämä koskee varsinkin naisia, miesten on ainakin oman kokemukseni mukaan helpompi harrastaa seksiä vain seksin vuoksi ilman kiintymystä tai tunteita. Ihminen on kuitenkin tarkoitettu rakastamaan toista ihmistä. Ja koen kyllä olevani myös parisuhde ihminen, mikään yhden yön juttujen harrastaminen ei vaan sovi minulle. Toksisen suhteen jälkeen vain kadottaa luottamuksen omaan arvostelukykyynsä. Kun on kerran tehnyt huonon valinnan joka on romuttanut oman itsetunnon, on todella vaikeaa löytää luottamusta siihen, että oma arvostelukyky toimii. Ja kuinka usein olen kuullut ihmisistä, jotka kerta toisensa jälkeen rakastuvat samanlaisiin tyyppeihin, esimerkiksi vetävät juurikin narsistisia piirteitä omaavia tai alkoholismista kärsiviä ihmisiä puoleensa.

Pelko tästä estää minua aloittamasta deittailua uudelleen. Olen kyllä kokeillut joitain deittisovelluksia. Mutta sisälläni on ihan valtava epäluulo kaikkia miehiä kohtaan. Ja pelkään, että en itse edes osaa tuntea vetoa kuin juurikin tuollaisiin narsistisia piirteitä omaaviin, emotionaalisesti tavoittamattomiin miehiin. Kirjassaan The Human Magnet Syndrome Ross Rosenberg kirjoittaa, että monien kehityspsykologian ja mielenterveysammattilaisten mukaan ihmiset tuovat lapsuuden kokemuksensa aikuisuuden parisuhteisiin. Lapsuuden kiintymyssuhde luo ohjekirjan kaikkiin tulevaisuuden ihmissuhteisiin. Se on opas, joka ohjaa tiedostettuja ja tiedostamattomia ihmissuhdevaistoja. Tämä sisäinen opas ohjaa ihmistä kohti puoleensavetävää ja näennäisesti turvallista henkilöä. Ihmisen aiemmin traumatisoitunut lapsi-minä, joka on tukahdutettu muistista, ohjaa tätä prosessia. Tämä lapsi-minä antaa tuntemuksia, kuten esim. perhosia vatsassa jonkun hänen mielestään puoleensavetävän henkilön kohdalla. Tämän henkilön kohdalla lapsi-minä myös tuntee olonsa tutuksi ja turvalliseksi. Mutta miten voisi tehdä valinnan aikuisen arvostelukyvyllä, eikä lapsi-minän lähtökohdista? Pelottaa, että oma "tutka" miesten suhteen ei toimi niin kuin sen pitäisi toimia. Pelottaa, että alkuhuuman ruusunpunaisten lasien ollessa silmillä en näe sitä toista oikeasti sellaisena kuin hän on, haluten nähdä vaan hänen hyvät puolensa ja selitellen ne punaiset liput pois. 

Rosenbergin mukaan kemia ihmisten välillä luo hullaantumisen, eli ns. ”limerancen”. Hullaantuminen on pakkomielteistä ihastumista toiseen ihmiseen.  Vaikka jotkut sekoittavat rakkauden ja hullaantumisen, ne ovat kaksi eri asiaa. Kun läheisriippuvainen ja narsistinen henkilö tapaavat, tämä hullaantuminen lähtee välittömästi käyntiin. Kun he ovat erossa, kumpikaan ei voi lakata ajattelemasta toistaan, hyvä kun pystyvät syömään tai nukkumaan. Kumpikin on pakkomielteinen toisen suhteen eikä pysty kontrolloimaan jatkuvia ajatuksiaan toisen suhteen. Tämä hormoni joka aiheuttaa huumeen kaltaisen hullaantumisen on dopamiini. Kun henkilö näkee tämän hullaantumisen kohteensa, aivojen täyttää dopamiini tulva. Samaan aikaan nonadrenaliini-hormonia vapautuu ja se aiheuttaa sydämen sykkeen kiihtymistä ja hikoilua. On ihmisluontoon kuuluvaa kokea voimakkaita emotionaalisia ja fyysisiä tuntemuksia romanttisen suhteen alussa, varsinkin jos niihin liittyy voimakas fyysinen vetovoima. Hullaantuminen voi siis tuntua joko valtavalta ilolta tai äärettömältä epätoivolta, riippuen siitä vastataanko tunteisiin vai ei.

Hullaantumisen oireita:

-          Pakkoajatukset hullaantumisen kohteeseen liittyen

-          Mielentilojen vaihtelu riippuen hullaantumisen kohteen toiminnasta

-          Hylkäämisen pelko

-          Sydänsuru kun epäilykset ottavat vallan

-          Leijuminen kun toinen vastaa tunteisiin

-          Hullaantumisen kohteen positiivisiin ominaisuuksiin keskittyminen ja negatiivisten unohtaminen

     Tässä on 5 keinoa jolla päästä yli hullaantumisesta: 1. Ensimmäinen askel ylitsepääsemiseen on sen tiedostaminen, että kokee hullaantumista eikä rakkautta. Perehdy siihen, mikä menneisyydessäsi aiheuttaa sen, että olet altis käyttämään tällaista selviytymiskeinoa. Terapia voi olla tässä hyvä väline. 2. Aseta tavoitteeksi suhde joka perustuu rakkauteen eikä hullaantumiseen. Rakkaudessa ja hullaantumisessa on tiettyjä eroja; rakkaus on vastavuoroista eikä se perustu pelkoon. Hullaantuminen on yksipuolista ja toista idealisoivaa jossa jatkuvasti joutuu pelkäämään tulevansa hylätyksi. 3. Ota selvää omasta kiintymyssuhdetyylistäsi ja omista persoonallisuuden piirteistäsi. Täältä löytyy esim. englanninkielinen kiintymyssuhdetesti: Free Attachment Style Test | The Attachment Project 4. Uudelleenohjelmoi mielesi hullaantumisen kohteen suhteen: Jos alat haaveilla hänestä, kirjoita vaikka itsellesi ylös jotain huonoja puolia, joita tiedät hänessä olevan. Täältä löydät myös testin, jossa voit testata koetko rakkautta vai hullaantumista: Limerence Test: Free Report - Attachment Project

     Olen kokenut tällaisen hullaantumisen, mutta nyt haluaisin sen sijaan kokea sellaisen rauhallisen rakkauden. Joka perustuu todellisuuteen, jossa toista ei nosteta mihinkään jalustalle, vaan nähdään sellaisena kuin hän oikeasti on, vikoineen päivineen. Jossa kumpikin osaa ja haluaa olla myös yksin ja on henkisesti aikuinen. Jossa vallitsee oikea emotionaalinen turvallisuuden tunne, ei jatkuva epävarmuus, munankuorilla käveleminen, tarvitsevuus ja takertuminen. Jossa kummallakin on myös oma elämänsä ja johon mahtuvat kummankin harrastukset ja muutkin ihmissuhteet. Jossa ongelmia ratkotaan ja kommunikoidaan aikuismaisesti, eikä taaperoikäisen sisäisen lapsen tasolta huutaen, jos oma tahto ei mene läpi. Tai vastaavasti mykkäkoulun kautta mököttäen, kunnes toinen saadaan suostumaan omaan tahtoon. Haluaisin suhteen, jossa oleminen tuntuu helpolta. Jossa oleminen ei ole jatkuvaa konfliktia ja vääntöä. Jossa oleminen ei vaadi jatkuvaa työtä ja tunnu työltä. Joka ei perustu sellaiseen kaupankäyntiin, jossa jokaista antamaasi asiaa kohti vaadit itsellesi jotain takaisin. Tällä kertaa rakkauden pitää perustua vapauteen ja luottamukseen, ei mustasukkaisuuteen ja kontrollointiin. Aiemmin olen mennyt niiden vatsassa tuntuvien perhosten perässä, mutta nyt rakkauden pitää olla muuta kuin kiihtymystä. Mietin vain, onko mahdollista tuntea myös fyysistä vetoa toista kohtaan ilman tällaista hullaantumisen tunnetta? Koska sekin puoli on kuitenkin parisuhteessa tärkeää. Tähän asti nimenomaan tämä hullaantuminen ja kiihtymys on aikaansaanut myös sen fyysisen viehtymyksen. Mutta voiko sellaisessa rauhallisessa ja turvallisessa rakkaudessa oikeasti myös tuntea fyysistä vetovoimaa? 

Rosenbergin mukaan läheisriippuvainen ja narsisti ovat psykologisesti kehittymättömiä henkilöitä, jotka tarvitsevat toisiaan, jotta tuntisivat itsensä paremmaksi. Yksin he ovat yksinäisiä, tyhjiä ihmisiä, jotka tarvitsevat toistensa seuraa paetakseen perustavaa laatua olevaa yksinäisyyttään ja ytimessä olevaa häpeää. Läheisriippuvainen on tästä tietoinen, mutta narsisti juoksee sitä pakoon tai piiloutuu siltä. Yksin he tuntevat olevansa epätäydellisiä ja yksinäisiä. Yhdessä he pystyvät unohtamaan tämän. He tulevat aina tarvitsemaan toisiaan tunteakseen itsensä kokonaisiksi. Tämä kahden puolikkaan suhde ei koskaan tule olemaan kokonainen suhde, koska molemmilta puuttuu rakkautta itseään kohtaan. Me olimme nimenomaan kaksi puolikasta, jotka yrittivät yhdessä olla kokonaisia. Olen nyt eron myötä yrittänyt opetella yksin olemista ja sitä oman itsen rakastamista. Minulla on ollut tavoitteena, että tuntisin itseni elämässäni täysin tyytyväiseksi ennen kuin edes harkitsen uutta suhdetta. Mutta mistä sen sitten tietää, että on tarpeeksi parantunut yrittääkseen uutta suhdetta? Ja tässä on olemassa myös se vaara, että kun yksin oleminen alkaa tuntua liian hyvältä ja rauhalliselta, ei edes halua enää yrittää rikkoa tätä rauhaa ja yrittää alkaa rakentaa uutta parisuhdetta. Oman henkisen tervehtymisen kannalta olisi kuitenkin varmaankin terveellistä kokea myös erilainen, terveellä pohjalla oleva suhde. Pitkän avioliiton jälkeen tuntuu myös jotenkin raskaalta ja kummalliselta alkaa taas tutustua uuteen ihmiseen alusta alkaen, tyyliin mikä sinun lempivärisi on. Deittisovelluksissa on myös tuntunut tosi kummalliselta viestitellä jonkun uppo-oudon tyypin kanssa että miten sinun päiväsi meni? Ja kertoa omista puuhistaan. Ihan kuin oltaisiin oltu vuosia yhdessä vaikka ollaan viestitelty vain muutama päivä. En tiedä, se tuntuu vaan hirveän kornilta ja oudolta ja olenkin tosiaan luopunut noista sovelluksista. Ehkä se johtuu myös siitä, että olin naimisissa niin kauan ja deittailukulttuuri on kokenut näiden vuosien aikana niin valtavan mullistuksen.

Olen myös miettinyt sitä, osaanko edes oikeasti rakastaa. Koska tämä minun läheisriippuvainen rakkauteni ei ole ollut rakkautta, vaan riippuvuutta. Vaikka itse olen pitkään uskonut sen olevan rakkautta ja vasta viime vuosina tajunnut mistä on kyse. Voiko traumaattisen lapsuuden kokenut ja läheisriippuvuuteen taipuvainen oikeasti pystyä rakastamaan ehjällä tavalla? Olen miettinyt rakastamista esimerkiksi kukkien hoidon kautta. Kukkiakin olen hoitanut läheisriippuvalla tavalla. Olen esimerkiksi ylikastellut sellaisia kukkia, jotka eivät sitä siedä ja onnistunut tällä tukahduttavalla otteellani tappamaan sellaisia kukkia, joiden tappaminen ei pitäisi olla kovinkaan helppoa tai edes mahdollista. Kukkiakin pitäisi hoitaa sillä tavalla kuin ne tarvitsevat. Ja hoitaa niitä sillä tavalla kuin niille on hyvä, ei sillä tavalla kuin itselle on on hyvä. Sillä läheisriippuvainenhan saattaa alkaa ratkomaan toisen ongelmia ajatellen tietävänsä mikä toiselle on hyvä, melkein paremmin kuin se ihminen itse. Ja haluaa vain tuntea itsensä tarpeelliseksi. Eli hänen motiivinsa saattavat näyttää epäitsekkäiltä, mutta eivät todellisuudessa ole sitä. Pitäisi siis kuunnella toisen tarpeita, mutta ei kuitenkaan myöskään liikaa omien tarpeiden kustannuksella. 

Loppuun vielä Jonna Tervomaan Suljettu Sydän sanat:

Karu mieli, taikka kevyt olo
Sul' on suljettu sydän
Takatuuli, taikka läpiveto
Sul' on suljettu sydän

Veriveli taikka muukalainen
Sen näkee, sen näkee
Kaikkihan sen näkee

Sul' on suljettu sydän
Sul' on suljettu sydän
Sul' on suljettu sydän, hei
Kuka sen aukaisee?

Ypöyksin tai kaksin
Sul' on suljettu sydän
Kanssa toisten samanlaisten
Sul' on suljettu sydän
Tuskaako huutaa vai itseltään varjelee ?
sun suuri, suljettu sydän

Veriveli taikka muukalainen
Sen näkee, sen näkee
Kaikkihan sen näkee

Sul' on suljettu sydän
Sul' on suljettu sydän
Sul' on suljettu sydän, hei
Kuka sen aukaisee?