Sisäisen lapsen uudelleenvanhemmointi OSA 2 - taitojen syventäminen

 

Tässä on nyt lupaamaani jatkoa edelliselle postaukselle, jossa keskityttiin sisäisen lapsen uudelleen vanhemmoinnin perustan rakentamiseen:Lennän minne haluan: Sisäisen lapsen uudelleenvanhemmointi - OSA 1 perustan luominen

Tunteminen on paranemista

Jotta paranemme, pitää antaa itsellemme lupa tuntea kaikki tunteet, myös ne ei niin mukavat. Pitää antaa sisäisen lapsen tuntea ne tunteet, jotka hän joutui tukahduttamaan, koska se sattui niin paljon. Sisäinen rakastava vanhempamme sallii sisäisen lapsemme tuntea, tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tämä palauttaa kykymme tuntea ja ilmaista tunteitamme. Minun sisäinen lapseni on joutunut piilottamaan tunteensa oikeastaan koko elämäni ajan. Vasta ero toi tunteet pintaan ja annoin itselleni luvan surra ja luvan itkeä. Ja kyllä sitä itkua sitten riittikin. Tunteiden voima vähän säikäyttikin. Olen myös huomannut sen, että tunteet on ihan yleisesti nykyään enemmän pinnassa. Liikutun paljon helpommin niin iloisista kuin surullisista asioista. Tunteiden tunteminen edellyttää myös niihin liittyvän kivun sietämistä, ilman että yrittää turruttaa sitä esimerkiksi päihteillä, ruualla, seksillä tms.

Tunteiden tukahduttaminen alkaa aikaisin. Tämä on yksi toimintahäiriöisen perheen tunnusmerkeistä. Olisimme tarvineet empatiaa, ymmärrystä, huolenpitoa, arvostusta ja rakkautta. Emotionaalinen hylkääminen joka on yleistä toimintahäiriöisissä perheissä, johtaa häpeään jota sisäinen lapsi kantaa tänäkin päivänä. Hänestä tuntuu, että hän ei ole tarpeeksi arvokas vastaanottomaan rakkautta. Opin lapsena tukahduttamaan tunteeni niin täydellisesti, että minun on ollut vaikeaa aikuisena erottaa, mitä tunnetta tunnen. Tämän takia latasin itselleni puhelimeen sovelluksen joka on ihan suunniteltu sitä varten ja aloin päivän mittaan kirjaamaan siihen, mitä tunteita tunnen. Samalla huomasin, kuinka monta kertaa viikossa / kuukaudessa olen esimerkiksi surullinen tai masentunut. Sama sovellus toimi myös päiväkirjana ja aloin kirjoittaa vähintään iltaisin päiväkirjaa päivän tapahtumista ja tunteista joita ne ovat herättäneet.

Toimintahäiriöiset perheet ja samoin monet kulttuurit harvoin keskittyvät tunteisiin. Sen sijaan meidät opetetaan keskittymään ajatuksiimme. Siksi ei ole ihme, että monelle tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen voi olla vaikeaa, vaikka ei olisikaan kasvanut toimintahäiriöisessä perheessä. Varsinkin miehet opetetaan keskittymään faktoihin, tavoitteiden saavuttamiseen ja tietynlaisesta tunnekylmyydestä voi olla työelämässä jopa etua, kun saattaa olla helpompaa esim. irtisanoa toinen ihminen, jos se ei herätä itsessä mitään tunteita (tai pystyy tehokkaasti työntämään ne tunteet piiloon) Vanhemmat ovat myös saattaneet antaa tunteisiin liittyen ristiriitaisia signaaleja. Esimerkiksi ilmaisemalla vihaa ja sitten saman tien kieltämällä sen. Minun äitini saattoi saada kovia raivokohtauksia ja sen jälkeen hyvitellä ja hokea kuinka hän rakastaa minua. Mutta noilta hänen rakkauden tunnustuksiltaan oli pohja pois, koska yhdistin ne siihen raivoamiseen ja vihaan. Opin siis yhdistämään rakkauden vihaan.

Viimeksi itkin, kun katsoin ohjelmaa, jossa isä yllätti tyttärensä tämän kihlajaisjuhlissa. Tytär rakasti alpakoita ja yllätykseksi isä oli järjestänyt juhliin paikalle tyttären lempialpakan. Tytär ei ollut täydellinen, päinvastoin hänellä oli tietty pitkäaikaissairaus. Mutta isä oli järjestänyt tämän yllätyksen vain siksi, että rakasti tytärtään. Vain siksi, että halusi nähdä yllättyneen ja ilahtuneen ilmeen tyttärensä kasvoilla. Ohjelmassa isä oli myös hyvin suojeleva tytärtään kohtaan. Mutta sellaisella viisaalla, ei tukahduttavalla tavalla. Itkin oikeastaan sitä, että olisin halunnut edes kerran elämässäni kokea saman kuin tuo tytär koki. Että olen täydellisen rakastettava juuri sellaisena kuin olen. Nyt minun on vain oltava tuo isä itselleni. Rakastettava itseäni ehdoitta juuri sellaisena kuin olen.

HARJOITUS 1: Perusta itsellesi fiilispäiväkirja, johon kirjaat esim. viikon ajan tunteitasi päivittäin. Riittää kun yrität siis tunnistaa mitä tunnetta tunnet ja kirjaat sen ylös. Joku sovellus toimii tässä tosiaan myös. Olisi hienoa myös, jos pystyisit jakamaan tunteitasi jonkun kanssa ja kertomaan niistä.

HARJOITUS 2: Reflektoi seuraavia kysymyksiä

1.       Mitä tunteita sait tuntea ja ilmaista lapsena?

2.       Mitä tunteita annat itsesi tuntea ja ilmaista tänä päivänä?

3.       Mitkä tunteet eivät olleet tervetulleita perheenjäsenillesi lapsuudessasi?

4.       Mitä tunteita osa sinussa yrittää olla huomaamatta, hiljentää tai piilottaa?

5.       Mitä nuo osat sinussa tarvitsivat, jotta voisit tuntea kaikki tunteesi?

Minun lapsuudenperheessäni oli sallittua tuntea vain iloisia tunteita. Viha ja suru olivat kiellettyjä. Varsinkin vihan olen oppinut kätkemään todella syvälle itseeni ja edelleenkin minulle tuottaa välillä vaikeuksia tuoda se esiin, myös sellaisissa tilanteissa, joissa tarvitsisin oikeutettua vihaa itseni puolustamiseen. Vain äidillä oli oikeus tuntea vihaa. Minussa tunteet yrittää piilottaa osa, joka pelkää eniten hylkäämistä. Jos sanon muille, miltä minusta oikeasti tuntuu ja pidän puoliani, on olemassa uhka, että toiset eivät pidäkään minusta, vaan hylkäävät minut. Tuo on lapsuudesta hyvin syvältä tuleva pelko. Nuo osat minussa tarvitsevat ehdotonta rakkautta, sellaista, joka kestää nähdä minut myös silloin, kun en halua miellyttää. Ihmisten miellyttämisen tarve kumpuaa pohjimmiltaan hylkäämisen pelosta.

Emotionaalisesti terveissä kodeissa lapsille annetaan tilaa tunteiden tuntemiseen. Tunteet voivat myös heillä vaihdella todella nopeasti yhdestä äärilaidasta toiseen. Myös me voimme päästä tähän samaan harjoittelemalla. Aina kun huomaat, että jollain sisäisen perheesi jäsenellä on jokin tunne, yritä nimetä tuo tunne hiljaa mielessäsi, esim. ”tämä on vihan tunnetta”. Tunteen nimeäminen voi vähentää sen intensiivisyyttä. Yritä myös tunnistaa, missä kohtaa vartaloa tuo tunne tuntuu. Minulla esimerkiksi viha tuntuu painona rintakehällä, tiiviinä ja ohuena hengityksenä, punoituksena poskilla. Suru ja itkun tunne taas tuntuu kuristavana tunteena kurkussa.

Joskus tunteiden purkamiseen voi käyttää myös liikettä. Joissain kaupungissa on myös esim. vihan purkamiseen erityisiä vihahuoneita, joissa voi purkaa tunteita turvallisesti: Vihahuone | Viihdekeskus Crazy, Tampere. Itsellä toimii myös kuntosalilla käynti sekä olen purkanut tunteita ihan vaan huutamalla autossa ääneen niin kovaa kuin ääntä lähtee (kannattaa ehkä hakeutua vähän syrjemmälle, ettei ulkopuoliset toimita sinua ensiapuun) Ja varmaan tässä voisi toimia ihan tyynyn lyöminen pesäpallomailalla tai muut perinteisemmät keinot.

Kun alamme tulla enemmän tietoiseksi tunteistamme, osa meistä voi pelätä sitä. Tämä käy järkeen, sillä tunteiden tunteminen ja näyttäminen rikkoo vanhaa sääntöä ”älä puhu, älä luota, älä tunne”. Kriittinen vanhempi ja sisäinen teini saattavat reagoida ja yrittää hiljentää sisäisen lapsen. Joka tapauksessa, on sisäisen rakastavan vanhempamme tehtävä auttaa sisäisiä perheenjäseniämme luottamaan siihen, että on turvallista jälleen tuntea. On myös hyödyllistä tuntea tunteet jonkun luotettavan henkilön seurassa, esim. ystävän, ryhmäläisen tai terapeutin. Koska ”älä puhu, älä luota, älä tunne” sääntö syntyi sosiaalisessa ryhmässä eli perheessä, myös tuon säännön purkamisessa voi auttaa sosiaalinen tilanne.

Toimintahäiriöisessä perheessä saatoimme oppia myös häpeämään tarpeitamme. Läheisriippuvuus saa alkunsa omien tarpeidemme mitätöimisestä tai siitä oletuksesta, että oletamme toisen henkilön täyttävän kaikki tarpeemme. Sisäinen lapsi saattaa tuntea, että ei ole okei omata tarpeita. Hän saattaa tuntea itsensä hyvin epämukavaksi joutuessaan pyytämään jotain mitä tarvitsee tai edes huomaamaan omia tarpeitaan. Sisäinen vanhempi voi auttaa sisäistä lasta kertomalla, että hänen tarpeensa ovat tärkeitä. Ihmisen perustarpeita ovat esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tarve, turvallisuuden tarve, rakkauden tarve. Tunteet ovat tärkeitä viestintuojia niiden alla olevista tarpeista.

Maslow’n mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

1. fysiologiset tarpeet (hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, hengitysilma)
2. turvallisuuden tarpeet (suojautuminen erilaisilta vaaroilta)
3. yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, rakkaus, ryhmään kuuluminen)
4. arvonannon tarpeet (itsearvostus, kunnioituksen saaminen muilta)
5. itsensä toteuttamisen tarpeet (omien kykyjen saaminen täyteen käyttöön esimerkiksi työssä tai vanhemmuudessa).

Tämän takia esimerkiksi työpaikan menetys voi iskeä todella syvälle, koska se uhkaa ihan kaikkia perustarpeita. Jos ei saa työstä rahaa, ei voi ostaa ruokaa (fysiologiset tarpeet). Saattaa menettää kotinsa ja sen tuoman suojan erilaisilta vaaroilta (turvallisuuden tarve). Samalla menettää työyhteisön (yhteenkuuluvuuden tarve). Työpaikan menetys iskee useimmilla rajusti myös itsearvostukseen, sillä kertoohan se sinulle, että työpanostasi ei haluta eikä arvosteta, eikä sinulla anneta kunnioitusta toisten toimesta (arvonannon tarve). Tämä aiheuttaa häpeää. Hyvin monelle työ on myös keino ja väylä toteuttaa itseään. Jos ihmisellä ei ole työn lisäksi muita yhteisöjä, hän saattaa todella pudota tyhjän päälle.

Koska perustarpeitamme ei tyydytetty lapsuudessamme, saatoimme kehittää niiden tyydyttämiseen epäterveitä keinoja. Esimerkiksi jos emme saaneet rakkautta, saatoimme yrittää täyttää tuota tarvetta huomionhakuisella käytöksellä. Vaikka huomio jota saimme, ei välttämättä ollut positiivista, se oli kuitenkin tyhjää parempi. Minä yritin täyttää rakkauden tarvettani suorittamalla koulussa. Yritin saada niin hyviä arvosanoja kuin mahdollista, jotta saisin kehuja ja ”rakkautta”. Jos lapsi kasvaa vanhemman kanssa, joka jatkuvasti kritisoi häntä ja vaatii saamaan hyviä arvosanoja, lapsen kriittinen sisäinen vanhempi yrittää muovata hänestä täydellisen lapsen. Perfektionismi juontaa juurensa lapsuuden strategiasta jolla sisäinen lapsi yrittää täyttää turvallisuuden, hyväksynnän ja itsearvostuksen tarpeensa. Uudelleenvanhemmoinnin avulla voimme oppia parempia strategioita tarpeidemme täyttämiseen.

Emotionaalisesti ja joillain myös fyysisesti turvattomissa ympäristöissä joissa kasvoimme yritimme suojella itseämme ja löytää keinoja tuntea itsemme turvalliseksi. Ihmiset jotka olivat vastuussa turvallisuudestamme olivat myös suurimpien pelkojemme ja kipujemme lähteitä. Mielikuvituksemme avulla saatoimme tuntea enemmän kontrollia ja paeta kotimme hämmentäviä tapahtumia. Kehitimme vääristyneitä tapoja ajatella ja niistä tuli selviytymistrategioitamme. Kriittinen vanhempi syntyi pelosta. Saatoimme ajatella että jos vain pysyn valppaana ja skannaan jatkuvasti ympäristöäni vaaroilta, pysyn turvassa. Sillä tavalla pystyn ehkäisemään ongelmia. Tämä toimintamalli teki meistä pelokkaita aikuisia. Kasvoimme aikuisten kanssa, jotka eivät osanneet pitää huolta itsestään, tuoda esiin tai kunnioittaa omia tarpeitaan, asettaa rajoja tai suojella itseään, ja se oli pelottavaa. He eivät pystyneet opettamaan meille miten ajatella selkeästi tai hallita tunteitamme terveellä tavalla. Päinvastoin, he saattoivat häpäistä meitä. Ja kuitenkin rakkaus, leikki, turvallisuus, kunnioitus, nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi tuleminen ovat perustarpeitamme.

Voimme vapauttaa itsemme lapsuuden siteistä uskaltamalla tuntea tunteemme. Lapsuuden pelkomme olivat tavallaan järkeviä. Ne olivat varoitussignaaleja siitä, että ei ollut turvallista. Aikuisina pystymme erottamaan, mikä osa noista peloista tulee lapsuudesta ja mikä nykyisyydestä.

Esimerkkejä vääristyneestä ajattelusta:

1.       Kaikki tai ei mitään ajattelu. Asetamme ihmiset, kokemukset jne mustavalkoisesti joko hyviin tai pahoihin lokeroihin. Äärilaidoissa toimimista. Esimerkiksi laihduttaessa, jos syömme yhden keksin, ajattelemme että kaikki on pilalla ja voimme saman tien mättää herkkuja koko illan.

2.       Yleistäminen. Jos esimerkiksi joku ei vastaa soittoomme, saatamme ajatella; ihmiset eivät ikinä vastaa soittoihini…aina tämä tapahtuu minulle. Eli jos lauseessa on sanat ikinä tai aina on useimmiten kyse yleistämisestä.

3.       Vähättely. Saatamme vähätellä omia saavutuksiamme tai suorituksiamme.

4.       Suurentelu. Saatamme liioitella ongelmiamme ja puutteitamme.

5.       Tulevaisuuspelko. Saatamme etukäteen ajatella että kaikki menee pieleen ja mokaamme jonkin asian.

6.       Katastrofiajattelu. Odotamme aina pahinta tapahtuvaksi.

7.       Todellisuuden kieltäminen. Kiellämme sen mitä on tapahtunut tai uskomme että olisimme voineet jotenkin vaikuttaa lopputulokseen.

8.       Pitäisi lauseet.

9.       Henkilökohtaisuuksiin meneminen. Asioiden ottaminen henkilökohtaisesti.

10.   Syyttely. Toisten ihmisten syytteleminen omista ongelmistamme ja oman osuutemme ohittaminen.

11.   Feikki-positiivisuus. Yritämme väen vängällä vääntää negatiivisesta asiasta positiivista…aina voisi olla pahemmin.

12.   Huolehtiminen. Peloissa ja ongelmissa pyöriminen ajatuksissaan.

13.   Tuomitseva ajattelu. Omaan itseen tai toisiin kohdistuvat yli-kriittiset ajatukset

14.   Märehtiminen. Käydä päässään keskusteluja läpi, harjoitella tulevia keskusteluja varten, märehtiä ongelmia.

15.   Väärät uskomukset. Voisi esimerkiksi kuulua näin: En ole rakastettava. Nämä uskomukset ovat usein alitajuisia uskomuksia, jotka syntyivät, kun yritimme selittää itsellemme, miksi vanhemmat pahoinpitelivät meitä henkisesti tai fyysisesti. Koska vanhempi käyttäytyy noin, minussa täytyy olla jotain vikaa / ansaitsen sen.

16.   Harhainen ajattelu. Kuvitella esimerkiksi, että meidän päämme menoksi suunnitellaan jotain pahaa.

 

Minulla pahin oli pitkään tuo katastrofiajattelu. Sinänsä se oli ihan järkevääkin, koska lapsuuteni oli jossain vaiheessa yhtä jatkuvaa katastrofia. Jatkuvasti oli silloin sellainen tyyntä myrskyn edellä olo ja tunne siitä, että kohta tapahtuu jotain kauheaa. Eihän se ihme ollutkaan, kun harva se päivä poliisit kävi setvimässä kaikenlaista pelottavaa draamaa jota vanhemmat aiheuttivat. Olen ollut myös kova tuomitsemaan varsinkin itseäni ja aivan mestarillinen huolissa ja murheissa pyöriskelijä. Lapsuudessani vanhempani ja varsinkin äitini vertaili meitä sisaruksia toisiinsa. Varsinkin ulkonäöllisesti. Arvosteluun ja vertailuun kannustaa nykyään myös sosiaalinen media. On helppoa nähdä, miten ”täydellistä” toisten elämä sosiaalisessa mediassa näyttää olevan. Nähdä toisten täydelliset parisuhteet, täydellisesti treenattu kroppa tai ihanat ulkomaan matkat. Huolehtimiseen mindfulness ja nykyhetkeen palaaminen ovat hyviä keinoja hallita ahdistusta. Sillä huolehtiminen johtuu yleensä siitä, että elää mielessään tulevaisuudessa ja luo siihen liittyviä pelkoja mielessään jo etukäteen.

Kaikista käyttäytymismalleista jotka sisäinen lapsemme kehitti selvitäkseen, kontrollointi saattaa olla syvimpään juurtunut. Me joko haluamme että meitä kontrolloidaan tai yritämme kontrolloida toisia. Tämä käytös perustuu ajatukseen että jos en ota ohjia käsiini, kaikki menee pieleen. Kontrollointi voi ilmetä esimerkiksi manipulointina, passiivis-aggressiivisena käytöksenä tai epäaitona kiltteytenä (ihmisten miellyttäminen) ihmisten oikaiseminen, halu saada aina viimeinen san, ja ylenmääräinen valmistautuminen voivat olla merkkejä kontrolloinnista. Voimme pikkuhiljaa oppia tunnistamaan kontrolloinnin tarpeen ja sen miten se kumpuaa sisäisen lapsemme peloista ja haavoista. Rakastava vanhempamme voi auttaa sisäisiä perheenjäseniämme luopumaan ylenmääräisestä kontrollista. 

Perfektionismi voi ilmetä sekä järjettömän korkeina standardeina että viivyttelynä ja totaalisena ”halvaantumisena”. Perfektionismi on reaktio häpeään perustuvaan ja kontrolloivaan kotiin. Lapsi uskoo, että hän voi välttää häpeän jos hän ajattelee ja käyttäytyy täydellisesti, mitä ikinä täydellinen nyt merkitseekään perheessä. Viivyttely on yksi perfektionismin muoto -ei uskalla toimia ennen kuin täydellisissä olosuhteissa.

Kun huomaamme sisäisen perheenjäsenen vääristyneen ajatuksen, voimme huomata sen esimerkiksi ajattelemalla hiljaa että tämä on kriittisen vanhemman ajatus. Jos pystymme nimeämään ja huomaamaan vääristynyttä ajattelua, sen teho pienenee ja saamme lisää aikaa suunnata huomiomme uudelleen ja käyttää jotain muita terveempiä työkaluja. Jos emme pysty hallitsemaan vääristynyttä ajattelua, voimme pyytää apua korkeimmalta voimalta. Voimme aina saada apua myös ACA.n kokouksista tai ACA:n tukihenkilöltä. Muista että et ole yksin!

Sisäinen lapsi

SISÄINEN LAPSI

Tämä postaus on vähän kuin jatkoa postaukselleni oman itsen rakastamisesta. Kirjassa the loving parent workbook sanotaan että koska emme voi palata lapsuuteen ja pyytää vanhempiamme rakastamaan meitä sillä tavalla kuin olisimme tarvinneet meitä rakastettavan, meidän täytyy oppia miten pidämme huolta ja täytämme omat tarpeemme. Meidän on tultava omiksi rakastaviksi vanhemmiksemme. Meidän on katsottava sisäänpäin, löydettävä tunteittemme alkulähteet ja ymmärrettävä omat vaikeutemme ja oma roolimme niiden aiheuttamisessa. Tämä tarkoittaa sitä, että katsomme sisäämme ja annamme itsellemme sen, mitä emme saaneet lapsina.

Omat vanhempamme (tai henkilöt jotka kasvattivat meidät) olivat myös traumatisoituneita. He eivät saaneet sitä rakkautta ja ohjausta jota olisivat tarvinneet omilta vanhemmiltaan ja siksi he eivät voineet välittää tätä rakkautta ja ohjausta meille. Minun vanhempani syntyivät sota-aikana. Heidän vanhempiensa eli minun isovanhempieni energia kului sotaan ja aiheutti heille traumoja ja taakkoja, joita he siirsivät eteenpäin omille vanhemmilleni.  Silloin kun itse suunnittelin lapsien hankintaa, ajattelin, että teen kaiken päinvastoin kuin omat vanhempani ja silloin kaikki menee hyvin. Omat vanhempani eivät omien ongelmiensa vuoksi oikeastaan välittäneet lainkaan mitä tein. Minä taas välitin lasteni tekemisistä hiukan liikaakin, läheisriippuvalla tavalla.

Oman rakastavan vanhemman tunnistaminen

Sisäinen rakastava vanhempi voidaan nähdä yhtenä puolena meidän todellisesta minästämme jonka voimme herättää ja jota voimme vahvistaa pitämään huolta sisäisestä lapsestamme. Sisäisella vanhemmallamme on syvää rakkautta, myötätuntoa ja kiltteyttä. Meidän pitää vain oppia miten tunnistaa ja toimia omaa itseämme kohtaan näiden ominaisuuksien kautta. Sisäinen vanhempamme kohtaa lapsuuden tarpeemme huolenpidosta, tuesta ja ohjauksesta. Voimme tunnistaa sisäisen vanhempamme kun:

-     Pidämme huolta fyysisestä, mielellisestä, hengellisestä ja emotionaalisesta                    hyvinvoinnistamme

-     Tunnemme vapaasti tunteemme

-     Tarjoamme itsellemme lohduttavia sanoja ja kosketusta

-     Pidämme yllä ajatuksia / mielellisiä kuvia, jotka heijastelevat kiltteyttä ja myötätuntoa

Lapsuuden kokemuksemme muokkaavat sisäistä elämäämme. Jotta ymmärtäisimme sisäistä elämäämme selvemmin, meidän pitää tunnistaa sisäisen perheemme jäsenet ja heidän tarpeensa. Sisäinen kriittinen vanhempi: osa meistä, joka yrittää kontrolloida käytöstämme ja elämäämme. Sisäinen lapsi: nuori, haavoittuva osa meitä, jonka ikähaarukka on vastasyntyneestä teini-ikäiseen. Sisäinen teini-ikäinen. 

Sisäinen lapsi viittaa sekä sisäiseen lapseen että teini-ikäiseen. Joku voi kysyä, miksi emme vain yksinkertaisesti ole yhteydessä omiin tunteisiimme tämän sisäinen lapsi ajatuksen sijaan. Meidän hylkäämisemme, laiminlyönti ja pahoinpitely tapahtuivat lapsuuden suhteissa, kun meillä ei ollut tarvittavia kykyjä tai turvallisuutta ilmaista omia kipujamme ja pelkojamme. Haavoittumisen hetkellä osa meistä ikään kuin jäätyi ja jäi vangiksi menneisyyteen varustettuna lapsen uskomuksilla, tunteilla ja täyttymättömillä tarpeilla. Kun luomme suhteen näihin jäätyneisiin osiin itsestämme ja täytämme hänen tarpeensa, luomme heille olosuhteet joissa he voivat parantua ja vapauttaa väärät uskomukset. Tekemällä näin, me vapautamme itsemme siitä häpeästä ja itsesyytöksestä jota olemme kantaneet menneisyydestä tähän päivään.

Jokaisella meidän sisäisen perheemme jäsenellä on erilainen kokemus maailmasta, väritettynä lapsuutemme ympäristöllä. Stressaavissa tilanteissa sisäinen lapsemme saattaa olla se, joka reagoi, erehtyen pitämään edessämme seisovaa henkilöä henkilönä menneisyydestämme. Tämä voi triggeröidä saman avuttomuuden ja pelon, jota tunsimme silloin. Joskus taas saatamme sulkeutua tai hyökätä kuin teini-ikäinen. Voi olla, että emme tiedosta, kuinka jokin toimintamme on tämän haavoittuneen sisäisen lapsen aikaansaamaa. Minulla esimerkiksi on ollut ongelmia aggressiivisten ja dominoivien naisjohtajien kanssa. Jokin heidän käytöksessään on triggeröinyt minussa tilanteeseen suhteettoman kovaa vihaa ja suuttumusta. Olen tajunnut, että vedin puoleeni uudestaan ja uudestaan tällaisia naisjohtajia, kunnes ymmärsin tämän mallin mistä se johtuu. Miesten suhteen minulla taas aktivoituu hylkäämisen pelko ja valtava miellyttämisen tarve. Isälleni mikään mitä tein ei ollut koskaan kyllin hyvää ja yritin suorittamisella ansaita hänen rakkauttaan. Mikään mitä tein, ei kuitenkaan saanut häntä rakastamaan minua ja lopulta hän hylkäsi minut, äitini ja sisarukseni tekemällä itsemurhan. Olin silloin varhaisessa teini-iässä ja tämä jätti sisäiseen lapseeni pahan haavan, joka on oireillut vielä tänäkin päivänä. Sen seurauksena olen rakastanut miehiin, jotka ovat emotionaalisesti saavuttamattomia ja joiden tiedän hylkäävän minut.

Kun huomaamme toimivamme sisäisen lapsemme haavoista käsin, voimme tunnistaa nämä mallit trauman pitkäkestoisiksi vaikutuksiksi. Tämä saattaa auttaa meitä olemaan lempeämpiä ja myötätuntoisempia itseämme kohtaan. Meissä ei ole mitään vikaa. Nämä ovat vain olleet meidän selviytymiskeinojamme, joiden kautta olemme yrittäneet täyttää tarpeemme. Nyt voimme päästää niistä irti tarpeettomina. Kunnes vapautamme sisäisen lapsemme, olemme edelleen tässä lapsuuden reaktioiden syklissä. Rakastavan sisäisen vanhemmuuden kautta sisäinen lapsemme ymmärtää, että on ok ilmaista tunteitamme ja tarpeitamme. Lakkaamme kuuntelemasta sisäistä kriittistä vanhempaamme ja murramme ”älä puhu, älä luota, älä tunne” säännön jonka opimme toimintahäiriöisessä lapsuuden perheessämme. Korvaamme pelko- ja häpeä pohjaiset reaktiomme ehdottomalla rakkaudella.

Sisäinen lapsi saattaa tuntua monesta jotenkin oudolta käsitteeltä. Mutta monissa terapiamalleissa hyväksytään se tosiasia, että ihmisessä on monta osaa. Ihan terveissä perheissäkin kasvaneet tunnistavat itsessään erilaisia osia. Esimerkiksi joku saattaa sanoa: Osa minusta on vihainen ja toinen osa nälkäinen.  Jotta meillä olisi tasapaino, näiden sisäisten perheenjäsenten pitää toimia hyvin yhteen. Nämä sisäiset perheenjäsenet auttoivat meitä selviämään toimintahäiriöisessä perheessämme. Rakastavina vanhempina, meidän pitää auttaa heitä työskentelemään yhdessä ja osoittaa heille tehokkaampia tapoja rakastaa ja suojella meitä.

Sisäiset perheenjäsenet

Kriittinen vanhempi. Hänet voit tunnistaa arvostelevista lauseista itseäsi kohtaan. Tämä on se pieni ilkeä ääni sisälläsi joka sanoo että reitesi ovat liian leveät ja miksi puit tuon typerän mekon päällesi. Tämän kriittisen vanhemman tarkoitusperät ovat kuitenkin hyvät, hän yrittää vain suojella sisäistä lasta tai teini-ikäistä. Kriittisen vanhemman viesti on Älä puhu, älä luota, älä tunne. Kriittinen vanhempi saattaa olla aktiivisena, jos huomaat kehossasi jännitystä, olevasi kontrolloiva, pessimistinen, perfektionistinen, tuomitseva, ihmisten miellyttäjä tai tuntevasi itsesi ahdistuneeksi, huolestuneeksi ja peloissaan olevaksi.

Sisäinen teini-ikäinen. Tämä sisäinen perheenjäsen voi olla kapinallinen, vihainen ja reagoida nopeasti yrittäen harhauttaa ja puolustaa sisäistä lasta ikäviltä ja epämukavilta tunteilta. Hän saattaa yrittää asettaa rajoja, mutta teini-ikäisellä tavalla, joka ei yleensä toimi kovin hyvin. Sisäinen teini-ikäinen saattaa käyttää esim. päihteitä turruttaakseen tunteensa. Sisäinen teini-ikäinen on edustaja siitä vihaisesta ja puolustavasta osasta itseämme.

Sisäinen lapsi. Tämä on se viaton osa meitä, joka joutui esittämään valheellisen minän tullakseen toimeen hylkäämisen, pahoinpitelyn ja hylkäämisen kanssa. Tämä osa tulkitsi saamastaan kohtelusta, että ei ole rakastettava, arvokas tai että hänellä ei ole merkitystä. Sisäinen lapsi on myös se osa meistä, joka tuntee lapsenomaista iloa, leikkisyyttä, luovuutta ja spontaanisuutta.

Sisäinen lapsesi ja teini-ikäisesi haluavat tulla nähdyksi. He haluavat päästää irti tuskasta ja surusta jota kantavat. Kun vapautamme sisäisen lapsemme, alamme tuntea surumme ja muut tunteemme lapsuudestamme. Kriittinen vanhempi usein kieltää tunteet. Tunteiden kieltäminen on kontrollointia. Rakastava vanhempi tekee tilaa tunteille. Sisäinen rakastava vanhempamme voi rakentaa ja ylläpitää terveitä suhteita sisäisiin perheenjäseniimme käyttämällä seuraavia terveen perheen periaatteita:

-    Vanhemmat ottavat johtajan roolin, tunnistaen vastuunsa suojella, rakastaa, tukea ja ohjata lapsiaan

-    Päätökset tehdään ottaen huomioon kaikkien perheenjäsenten etu

-    Vanhemmat ottavat vastuun tunteistaan, motivaatiostaan ja reaktioistaan

-    Vanhemmat hellivät suhdettaan lapseensa

-    Lapset pidetään poissa vanhempien välisistä jännitteistä ja heille opetetaan terveitä tapoja ratkaista konflikteja. Vanhemmat puhuvat suoraan sille henkilölle, jota konflikti koskee.

-    Perheessä kunnioitetaan kaikkien rajoja