Sisäisen lapsen uudelleenvanhemmointi OSA 2 - taitojen syventäminen

 

Tässä on nyt lupaamaani jatkoa edelliselle postaukselle, jossa keskityttiin sisäisen lapsen uudelleen vanhemmoinnin perustan rakentamiseen:Lennän minne haluan: Sisäisen lapsen uudelleenvanhemmointi - OSA 1 perustan luominen

Tunteminen on paranemista

Jotta paranemme, pitää antaa itsellemme lupa tuntea kaikki tunteet, myös ne ei niin mukavat. Pitää antaa sisäisen lapsen tuntea ne tunteet, jotka hän joutui tukahduttamaan, koska se sattui niin paljon. Sisäinen rakastava vanhempamme sallii sisäisen lapsemme tuntea, tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tämä palauttaa kykymme tuntea ja ilmaista tunteitamme. Minun sisäinen lapseni on joutunut piilottamaan tunteensa oikeastaan koko elämäni ajan. Vasta ero toi tunteet pintaan ja annoin itselleni luvan surra ja luvan itkeä. Ja kyllä sitä itkua sitten riittikin. Tunteiden voima vähän säikäyttikin. Olen myös huomannut sen, että tunteet on ihan yleisesti nykyään enemmän pinnassa. Liikutun paljon helpommin niin iloisista kuin surullisista asioista. Tunteiden tunteminen edellyttää myös niihin liittyvän kivun sietämistä, ilman että yrittää turruttaa sitä esimerkiksi päihteillä, ruualla, seksillä tms.

Tunteiden tukahduttaminen alkaa aikaisin. Tämä on yksi toimintahäiriöisen perheen tunnusmerkeistä. Olisimme tarvineet empatiaa, ymmärrystä, huolenpitoa, arvostusta ja rakkautta. Emotionaalinen hylkääminen joka on yleistä toimintahäiriöisissä perheissä, johtaa häpeään jota sisäinen lapsi kantaa tänäkin päivänä. Hänestä tuntuu, että hän ei ole tarpeeksi arvokas vastaanottomaan rakkautta. Opin lapsena tukahduttamaan tunteeni niin täydellisesti, että minun on ollut vaikeaa aikuisena erottaa, mitä tunnetta tunnen. Tämän takia latasin itselleni puhelimeen sovelluksen joka on ihan suunniteltu sitä varten ja aloin päivän mittaan kirjaamaan siihen, mitä tunteita tunnen. Samalla huomasin, kuinka monta kertaa viikossa / kuukaudessa olen esimerkiksi surullinen tai masentunut. Sama sovellus toimi myös päiväkirjana ja aloin kirjoittaa vähintään iltaisin päiväkirjaa päivän tapahtumista ja tunteista joita ne ovat herättäneet.

Toimintahäiriöiset perheet ja samoin monet kulttuurit harvoin keskittyvät tunteisiin. Sen sijaan meidät opetetaan keskittymään ajatuksiimme. Siksi ei ole ihme, että monelle tunteiden tunnistaminen ja nimeäminen voi olla vaikeaa, vaikka ei olisikaan kasvanut toimintahäiriöisessä perheessä. Varsinkin miehet opetetaan keskittymään faktoihin, tavoitteiden saavuttamiseen ja tietynlaisesta tunnekylmyydestä voi olla työelämässä jopa etua, kun saattaa olla helpompaa esim. irtisanoa toinen ihminen, jos se ei herätä itsessä mitään tunteita (tai pystyy tehokkaasti työntämään ne tunteet piiloon) Vanhemmat ovat myös saattaneet antaa tunteisiin liittyen ristiriitaisia signaaleja. Esimerkiksi ilmaisemalla vihaa ja sitten saman tien kieltämällä sen. Minun äitini saattoi saada kovia raivokohtauksia ja sen jälkeen hyvitellä ja hokea kuinka hän rakastaa minua. Mutta noilta hänen rakkauden tunnustuksiltaan oli pohja pois, koska yhdistin ne siihen raivoamiseen ja vihaan. Opin siis yhdistämään rakkauden vihaan.

Viimeksi itkin, kun katsoin ohjelmaa, jossa isä yllätti tyttärensä tämän kihlajaisjuhlissa. Tytär rakasti alpakoita ja yllätykseksi isä oli järjestänyt juhliin paikalle tyttären lempialpakan. Tytär ei ollut täydellinen, päinvastoin hänellä oli tietty pitkäaikaissairaus. Mutta isä oli järjestänyt tämän yllätyksen vain siksi, että rakasti tytärtään. Vain siksi, että halusi nähdä yllättyneen ja ilahtuneen ilmeen tyttärensä kasvoilla. Ohjelmassa isä oli myös hyvin suojeleva tytärtään kohtaan. Mutta sellaisella viisaalla, ei tukahduttavalla tavalla. Itkin oikeastaan sitä, että olisin halunnut edes kerran elämässäni kokea saman kuin tuo tytär koki. Että olen täydellisen rakastettava juuri sellaisena kuin olen. Nyt minun on vain oltava tuo isä itselleni. Rakastettava itseäni ehdoitta juuri sellaisena kuin olen.

HARJOITUS 1: Perusta itsellesi fiilispäiväkirja, johon kirjaat esim. viikon ajan tunteitasi päivittäin. Riittää kun yrität siis tunnistaa mitä tunnetta tunnet ja kirjaat sen ylös. Joku sovellus toimii tässä tosiaan myös. Olisi hienoa myös, jos pystyisit jakamaan tunteitasi jonkun kanssa ja kertomaan niistä.

HARJOITUS 2: Reflektoi seuraavia kysymyksiä

1.       Mitä tunteita sait tuntea ja ilmaista lapsena?

2.       Mitä tunteita annat itsesi tuntea ja ilmaista tänä päivänä?

3.       Mitkä tunteet eivät olleet tervetulleita perheenjäsenillesi lapsuudessasi?

4.       Mitä tunteita osa sinussa yrittää olla huomaamatta, hiljentää tai piilottaa?

5.       Mitä nuo osat sinussa tarvitsivat, jotta voisit tuntea kaikki tunteesi?

Minun lapsuudenperheessäni oli sallittua tuntea vain iloisia tunteita. Viha ja suru olivat kiellettyjä. Varsinkin vihan olen oppinut kätkemään todella syvälle itseeni ja edelleenkin minulle tuottaa välillä vaikeuksia tuoda se esiin, myös sellaisissa tilanteissa, joissa tarvitsisin oikeutettua vihaa itseni puolustamiseen. Vain äidillä oli oikeus tuntea vihaa. Minussa tunteet yrittää piilottaa osa, joka pelkää eniten hylkäämistä. Jos sanon muille, miltä minusta oikeasti tuntuu ja pidän puoliani, on olemassa uhka, että toiset eivät pidäkään minusta, vaan hylkäävät minut. Tuo on lapsuudesta hyvin syvältä tuleva pelko. Nuo osat minussa tarvitsevat ehdotonta rakkautta, sellaista, joka kestää nähdä minut myös silloin, kun en halua miellyttää. Ihmisten miellyttämisen tarve kumpuaa pohjimmiltaan hylkäämisen pelosta.

Emotionaalisesti terveissä kodeissa lapsille annetaan tilaa tunteiden tuntemiseen. Tunteet voivat myös heillä vaihdella todella nopeasti yhdestä äärilaidasta toiseen. Myös me voimme päästä tähän samaan harjoittelemalla. Aina kun huomaat, että jollain sisäisen perheesi jäsenellä on jokin tunne, yritä nimetä tuo tunne hiljaa mielessäsi, esim. ”tämä on vihan tunnetta”. Tunteen nimeäminen voi vähentää sen intensiivisyyttä. Yritä myös tunnistaa, missä kohtaa vartaloa tuo tunne tuntuu. Minulla esimerkiksi viha tuntuu painona rintakehällä, tiiviinä ja ohuena hengityksenä, punoituksena poskilla. Suru ja itkun tunne taas tuntuu kuristavana tunteena kurkussa.

Joskus tunteiden purkamiseen voi käyttää myös liikettä. Joissain kaupungissa on myös esim. vihan purkamiseen erityisiä vihahuoneita, joissa voi purkaa tunteita turvallisesti: Vihahuone | Viihdekeskus Crazy, Tampere. Itsellä toimii myös kuntosalilla käynti sekä olen purkanut tunteita ihan vaan huutamalla autossa ääneen niin kovaa kuin ääntä lähtee (kannattaa ehkä hakeutua vähän syrjemmälle, ettei ulkopuoliset toimita sinua ensiapuun) Ja varmaan tässä voisi toimia ihan tyynyn lyöminen pesäpallomailalla tai muut perinteisemmät keinot.

Kun alamme tulla enemmän tietoiseksi tunteistamme, osa meistä voi pelätä sitä. Tämä käy järkeen, sillä tunteiden tunteminen ja näyttäminen rikkoo vanhaa sääntöä ”älä puhu, älä luota, älä tunne”. Kriittinen vanhempi ja sisäinen teini saattavat reagoida ja yrittää hiljentää sisäisen lapsen. Joka tapauksessa, on sisäisen rakastavan vanhempamme tehtävä auttaa sisäisiä perheenjäseniämme luottamaan siihen, että on turvallista jälleen tuntea. On myös hyödyllistä tuntea tunteet jonkun luotettavan henkilön seurassa, esim. ystävän, ryhmäläisen tai terapeutin. Koska ”älä puhu, älä luota, älä tunne” sääntö syntyi sosiaalisessa ryhmässä eli perheessä, myös tuon säännön purkamisessa voi auttaa sosiaalinen tilanne.

Toimintahäiriöisessä perheessä saatoimme oppia myös häpeämään tarpeitamme. Läheisriippuvuus saa alkunsa omien tarpeidemme mitätöimisestä tai siitä oletuksesta, että oletamme toisen henkilön täyttävän kaikki tarpeemme. Sisäinen lapsi saattaa tuntea, että ei ole okei omata tarpeita. Hän saattaa tuntea itsensä hyvin epämukavaksi joutuessaan pyytämään jotain mitä tarvitsee tai edes huomaamaan omia tarpeitaan. Sisäinen vanhempi voi auttaa sisäistä lasta kertomalla, että hänen tarpeensa ovat tärkeitä. Ihmisen perustarpeita ovat esimerkiksi yhteenkuuluvuuden tarve, turvallisuuden tarve, rakkauden tarve. Tunteet ovat tärkeitä viestintuojia niiden alla olevista tarpeista.

Maslow’n mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

1. fysiologiset tarpeet (hengissä säilymisen fyysiset edellytykset, kuten ruoka, juoma, hengitysilma)
2. turvallisuuden tarpeet (suojautuminen erilaisilta vaaroilta)
3. yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet (ystävyys, rakkaus, ryhmään kuuluminen)
4. arvonannon tarpeet (itsearvostus, kunnioituksen saaminen muilta)
5. itsensä toteuttamisen tarpeet (omien kykyjen saaminen täyteen käyttöön esimerkiksi työssä tai vanhemmuudessa).

Tämän takia esimerkiksi työpaikan menetys voi iskeä todella syvälle, koska se uhkaa ihan kaikkia perustarpeita. Jos ei saa työstä rahaa, ei voi ostaa ruokaa (fysiologiset tarpeet). Saattaa menettää kotinsa ja sen tuoman suojan erilaisilta vaaroilta (turvallisuuden tarve). Samalla menettää työyhteisön (yhteenkuuluvuuden tarve). Työpaikan menetys iskee useimmilla rajusti myös itsearvostukseen, sillä kertoohan se sinulle, että työpanostasi ei haluta eikä arvosteta, eikä sinulla anneta kunnioitusta toisten toimesta (arvonannon tarve). Tämä aiheuttaa häpeää. Hyvin monelle työ on myös keino ja väylä toteuttaa itseään. Jos ihmisellä ei ole työn lisäksi muita yhteisöjä, hän saattaa todella pudota tyhjän päälle.

Koska perustarpeitamme ei tyydytetty lapsuudessamme, saatoimme kehittää niiden tyydyttämiseen epäterveitä keinoja. Esimerkiksi jos emme saaneet rakkautta, saatoimme yrittää täyttää tuota tarvetta huomionhakuisella käytöksellä. Vaikka huomio jota saimme, ei välttämättä ollut positiivista, se oli kuitenkin tyhjää parempi. Minä yritin täyttää rakkauden tarvettani suorittamalla koulussa. Yritin saada niin hyviä arvosanoja kuin mahdollista, jotta saisin kehuja ja ”rakkautta”. Jos lapsi kasvaa vanhemman kanssa, joka jatkuvasti kritisoi häntä ja vaatii saamaan hyviä arvosanoja, lapsen kriittinen sisäinen vanhempi yrittää muovata hänestä täydellisen lapsen. Perfektionismi juontaa juurensa lapsuuden strategiasta jolla sisäinen lapsi yrittää täyttää turvallisuuden, hyväksynnän ja itsearvostuksen tarpeensa. Uudelleenvanhemmoinnin avulla voimme oppia parempia strategioita tarpeidemme täyttämiseen.

Emotionaalisesti ja joillain myös fyysisesti turvattomissa ympäristöissä joissa kasvoimme yritimme suojella itseämme ja löytää keinoja tuntea itsemme turvalliseksi. Ihmiset jotka olivat vastuussa turvallisuudestamme olivat myös suurimpien pelkojemme ja kipujemme lähteitä. Mielikuvituksemme avulla saatoimme tuntea enemmän kontrollia ja paeta kotimme hämmentäviä tapahtumia. Kehitimme vääristyneitä tapoja ajatella ja niistä tuli selviytymistrategioitamme. Kriittinen vanhempi syntyi pelosta. Saatoimme ajatella että jos vain pysyn valppaana ja skannaan jatkuvasti ympäristöäni vaaroilta, pysyn turvassa. Sillä tavalla pystyn ehkäisemään ongelmia. Tämä toimintamalli teki meistä pelokkaita aikuisia. Kasvoimme aikuisten kanssa, jotka eivät osanneet pitää huolta itsestään, tuoda esiin tai kunnioittaa omia tarpeitaan, asettaa rajoja tai suojella itseään, ja se oli pelottavaa. He eivät pystyneet opettamaan meille miten ajatella selkeästi tai hallita tunteitamme terveellä tavalla. Päinvastoin, he saattoivat häpäistä meitä. Ja kuitenkin rakkaus, leikki, turvallisuus, kunnioitus, nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi tuleminen ovat perustarpeitamme.

Voimme vapauttaa itsemme lapsuuden siteistä uskaltamalla tuntea tunteemme. Lapsuuden pelkomme olivat tavallaan järkeviä. Ne olivat varoitussignaaleja siitä, että ei ollut turvallista. Aikuisina pystymme erottamaan, mikä osa noista peloista tulee lapsuudesta ja mikä nykyisyydestä.

Esimerkkejä vääristyneestä ajattelusta:

1.       Kaikki tai ei mitään ajattelu. Asetamme ihmiset, kokemukset jne mustavalkoisesti joko hyviin tai pahoihin lokeroihin. Äärilaidoissa toimimista. Esimerkiksi laihduttaessa, jos syömme yhden keksin, ajattelemme että kaikki on pilalla ja voimme saman tien mättää herkkuja koko illan.

2.       Yleistäminen. Jos esimerkiksi joku ei vastaa soittoomme, saatamme ajatella; ihmiset eivät ikinä vastaa soittoihini…aina tämä tapahtuu minulle. Eli jos lauseessa on sanat ikinä tai aina on useimmiten kyse yleistämisestä.

3.       Vähättely. Saatamme vähätellä omia saavutuksiamme tai suorituksiamme.

4.       Suurentelu. Saatamme liioitella ongelmiamme ja puutteitamme.

5.       Tulevaisuuspelko. Saatamme etukäteen ajatella että kaikki menee pieleen ja mokaamme jonkin asian.

6.       Katastrofiajattelu. Odotamme aina pahinta tapahtuvaksi.

7.       Todellisuuden kieltäminen. Kiellämme sen mitä on tapahtunut tai uskomme että olisimme voineet jotenkin vaikuttaa lopputulokseen.

8.       Pitäisi lauseet.

9.       Henkilökohtaisuuksiin meneminen. Asioiden ottaminen henkilökohtaisesti.

10.   Syyttely. Toisten ihmisten syytteleminen omista ongelmistamme ja oman osuutemme ohittaminen.

11.   Feikki-positiivisuus. Yritämme väen vängällä vääntää negatiivisesta asiasta positiivista…aina voisi olla pahemmin.

12.   Huolehtiminen. Peloissa ja ongelmissa pyöriminen ajatuksissaan.

13.   Tuomitseva ajattelu. Omaan itseen tai toisiin kohdistuvat yli-kriittiset ajatukset

14.   Märehtiminen. Käydä päässään keskusteluja läpi, harjoitella tulevia keskusteluja varten, märehtiä ongelmia.

15.   Väärät uskomukset. Voisi esimerkiksi kuulua näin: En ole rakastettava. Nämä uskomukset ovat usein alitajuisia uskomuksia, jotka syntyivät, kun yritimme selittää itsellemme, miksi vanhemmat pahoinpitelivät meitä henkisesti tai fyysisesti. Koska vanhempi käyttäytyy noin, minussa täytyy olla jotain vikaa / ansaitsen sen.

16.   Harhainen ajattelu. Kuvitella esimerkiksi, että meidän päämme menoksi suunnitellaan jotain pahaa.

 

Minulla pahin oli pitkään tuo katastrofiajattelu. Sinänsä se oli ihan järkevääkin, koska lapsuuteni oli jossain vaiheessa yhtä jatkuvaa katastrofia. Jatkuvasti oli silloin sellainen tyyntä myrskyn edellä olo ja tunne siitä, että kohta tapahtuu jotain kauheaa. Eihän se ihme ollutkaan, kun harva se päivä poliisit kävi setvimässä kaikenlaista pelottavaa draamaa jota vanhemmat aiheuttivat. Olen ollut myös kova tuomitsemaan varsinkin itseäni ja aivan mestarillinen huolissa ja murheissa pyöriskelijä. Lapsuudessani vanhempani ja varsinkin äitini vertaili meitä sisaruksia toisiinsa. Varsinkin ulkonäöllisesti. Arvosteluun ja vertailuun kannustaa nykyään myös sosiaalinen media. On helppoa nähdä, miten ”täydellistä” toisten elämä sosiaalisessa mediassa näyttää olevan. Nähdä toisten täydelliset parisuhteet, täydellisesti treenattu kroppa tai ihanat ulkomaan matkat. Huolehtimiseen mindfulness ja nykyhetkeen palaaminen ovat hyviä keinoja hallita ahdistusta. Sillä huolehtiminen johtuu yleensä siitä, että elää mielessään tulevaisuudessa ja luo siihen liittyviä pelkoja mielessään jo etukäteen.

Kaikista käyttäytymismalleista jotka sisäinen lapsemme kehitti selvitäkseen, kontrollointi saattaa olla syvimpään juurtunut. Me joko haluamme että meitä kontrolloidaan tai yritämme kontrolloida toisia. Tämä käytös perustuu ajatukseen että jos en ota ohjia käsiini, kaikki menee pieleen. Kontrollointi voi ilmetä esimerkiksi manipulointina, passiivis-aggressiivisena käytöksenä tai epäaitona kiltteytenä (ihmisten miellyttäminen) ihmisten oikaiseminen, halu saada aina viimeinen san, ja ylenmääräinen valmistautuminen voivat olla merkkejä kontrolloinnista. Voimme pikkuhiljaa oppia tunnistamaan kontrolloinnin tarpeen ja sen miten se kumpuaa sisäisen lapsemme peloista ja haavoista. Rakastava vanhempamme voi auttaa sisäisiä perheenjäseniämme luopumaan ylenmääräisestä kontrollista. 

Perfektionismi voi ilmetä sekä järjettömän korkeina standardeina että viivyttelynä ja totaalisena ”halvaantumisena”. Perfektionismi on reaktio häpeään perustuvaan ja kontrolloivaan kotiin. Lapsi uskoo, että hän voi välttää häpeän jos hän ajattelee ja käyttäytyy täydellisesti, mitä ikinä täydellinen nyt merkitseekään perheessä. Viivyttely on yksi perfektionismin muoto -ei uskalla toimia ennen kuin täydellisissä olosuhteissa.

Kun huomaamme sisäisen perheenjäsenen vääristyneen ajatuksen, voimme huomata sen esimerkiksi ajattelemalla hiljaa että tämä on kriittisen vanhemman ajatus. Jos pystymme nimeämään ja huomaamaan vääristynyttä ajattelua, sen teho pienenee ja saamme lisää aikaa suunnata huomiomme uudelleen ja käyttää jotain muita terveempiä työkaluja. Jos emme pysty hallitsemaan vääristynyttä ajattelua, voimme pyytää apua korkeimmalta voimalta. Voimme aina saada apua myös ACA.n kokouksista tai ACA:n tukihenkilöltä. Muista että et ole yksin!

Sisäisen lapsen uudelleenvanhemmointi - OSA 1 perustan luominen

Valitsin tähän postaukseen kuvitukseksi kortin, jonka olen saanut hyvin rakkaalta ihmiseltä. Tämä on muistutus siitä, että särkyminen ja elämän vaikeat kokemukset tekevät meistä aidosti meidät. Että tunteakseen iloa, on uskallettava tuntea myös surua. Tässä kortissa on myös läheisriippuvaiselle hyvin tärkeä sanoma; sinä et voi liimata kenenkään muun palasia, vain omasi. Olen kyllä kovasti yrittänyt liimata muiden palasia ja kääntänyt taitavasti huomion pois omistani. Jokaisen on kuitenkin tämä työ tehtävä itse. Sitä ei voi kukaan toinen tehdä puolestamme.  Muut voivat kyllä kulkea rinnallamme ja auttaa sillä tavoin, mutta tätä sisäistä työtä ei voi tehdä kukaan muu.

Aiemmassa postauksessani kirjoitin sisäisen lapsen käsitteestä:  https://lennanminnehaluan.blogspot.com/2025/05/sisainen-lapsi.html  ja nyt jatkan tuosta aiheesta. Haluan auttaa sinua olemaan rakastava vanhempi omalle sisäiselle lapsellesi. Sillä jos sinäkin olet kasvanut toimintahäiriöisessä perheessä kuten minä, on todennäköistä, että sinunkaan sisäinen lapsesi ei ole saanut sitä rakkautta jota olisi tarvinnut. Joten lähdetään yhdessä tekemään uudelleenvanhemmoinnin matkaa. Käytän tässä apuna ACA:n (Adult Children of Alcoholic World Service Organization) englanninkielistä kirjaa The Loving Parent Guidebook: The Solution is to Become Your Own Loving Parent (2021) ja muuta sisäiseen lapseen liittyvää aineistoa. 

Suosittelen lämpimästi ACA:n Mitä ACA on | toimintaa. Sieltä löytyy erilaisia ryhmiä, joissa näitä asioita voi käsitellä toisten vertaisten kanssa. Myös tähän sisäiseen lapseen erityisesti liittyviä. Olen aikanaan käynyt säännöllisesti näissä ACA:n ryhmissä ja kokenut saavani niistä paljon apua. Sillä kukaan muu kuin saman kokenut ei voi tietää miltä toimintahäiriöisessä perheessä kasvaminen tuntuu. Terapeutin tietämys saattaa olla teoreettisesti todella hyvä, mutta vertaistuessa on vaan jotain erityistä, jota paras terapeuttikaan ei pysty antamaan. Toki varmasti on hyvä käydä myös terapiassa, jos se vaan suinkin on mahdollista. Mutta aina se ei ole syystä tai toisesta. Kaikista loistavinta varmaan olisi jos pystyisi käymään sekä terapiassa että ryhmissä. 

Monesti toimintahäiriöisessä perheessä kasvaneesta saattaa tuntua, että kenellekään muulle ei ole tapahtunut samanlaista ja häpeä estää puhumasta omista kokemuksista. Mutta ryhmissä tajuaa, että joku muu on kokenut ihan samaa, eikä silti ole yhtään huonompi ihminen. Ryhmät myös rikkovat  "älä puhu, älä tunne ja älä luota" toimintamallin. Ja antavat toivoa siitä, että parempi elämä ja parantuminen voivat olla mahdollisia. Ja mikä parasta, ryhmissä käyminen on ilmaista 😀 ja niissä voi olla täysin anonyymi, jos osallistuu verkon kautta (myös livekokoukset perustuvat luottamukseen ja vaitioloon)

Rakastava vanhempamme voidaan nähdä yhtenä puolena todellisesta itsestämme, myötätuntoisena, rakastavana ja kokonaisena. Rakastava vanhempamme voidaan myös nähdä korkeamman voiman työskentelynä meissä käytännöllisellä tavalla. Rakastava vanhempamme ei koskaan mene pois, mutta me saatamme kadottaa sen näkyvistä – niin kuin pilvet peittävät taivaan. Voimme opetella säännöllisesti ottamaan yhteyttä rakastavaan vanhempaamme ja sisäisiin perheenjäseniimme uudella, terveellä tavalla.

Kun tulemme omaksi rakastavaksi vanhemmaksemme, voimme alkaa löytää oman erillisen identiteettimme erillisenä alkuperäisestä lapsuuden perheestämme. Voimme etäännyttää itsemme lapsuuden perheestä, mutta yleensä kuitenkin alitajuiset tavat, uskomukset ja käytös (jotka ovat periytyneet meille jo sukupolvien ketjussa) ajavat valintojamme ja toimintaamme. Erillistyminen lapsuuden perheestä sallii meidän tunnistaa ja vapauttaa toimintamalleja, jotka eivät enää palvele meitä. Tunnemme itsemme vapaammaksi elämään tervettä elämää joka on paremmin yhteydessä todelliseen minäämme.

Kun alamme uudelleenvanhemmoida itseämme, rakastava vanhempamme saattaa vaikuttaa saavuttamattomalta koska äänekkäämmät ja vaativammat sisäisen perheen jäsenet saattavat viedä kaiken huomiomme. Mitä paremmin tulemme tietoisiksi alitajuisista toimintamalleistamme, sitä paremmin voimme erillistyä haavoittuneista ja reaktiivisista sisäisen perheen jäsenistä (sisäinen lapsi, sisäinen teini, sisäinen kriittinen vanhempi) ja toimia heille rakastavana vanhempana.

Rakastavana vanhempana roolimme on helliä suhdettamme sisäiseen lapseemme, sisäiseen teini-ikäiseemme ja kriittiseen vanhempaamme, jotta he eivät enää ottaisi valtaa kun lapsuuden haavat triggeröityvät. Omaksi rakastavaksi vanhemmaksemme tuleminen on prosessi. Voimme oppia miten käyttää myötätuntoa, empatiaa, rakkautta ja ystävällisyyttä jota meillä on - ja jota olemme luultavasti kohdistaneet toisiin uudelleenvanhemmoidaksemme itseämme.

Yhteyden ottaminen rakastavaan vanhempaan sisällämme

1.     Muistatko jonkin ajan elämässäsi kun joku josta välitit (lapsi, läheinen ystävä, lemmikki) kärsi jollain tavalla? Miten silloin reagoit? Minkälaisia sanoja käytit, minkälaista äänensävyä, mitä kehonkielesi viestitti hänelle?

2.     Miten yleensä kohtelet itseäsi silloin kun sinulla on vaikeaa? Mitä käyttämäsi sanat, äänensävy ja kehonkieli viestittävät sinulle?

3.     Mitä yhtäläisyyksiä ja eroja huomaat siinä miten kohtelet toisia vs. miten kohtelet itseäsi?

4.     Silloin kun olit lapsi, kuka oli saatavilla sinulle sillä tavalla kuin tarvitsit? Opettaja? Sukulainen? Ehkä lemmikki tai pehmolelu? Mitä hän teki, sanoi tai antoi sinulle?

5.     Ketä tai mitä ajattelet, jos sinun pitäisi mallintaa rakastavan vanhemman käytöstä? Jotain historiallista hahmoa, maailman johtajaa, jotain tuttua ihmistä? Tee lista heistä.

6.     Mitä ominaisuuksia nuo henkilöt jotka äsken listasit omaavat? Esimerkiksi ystävällisyys, rakkaus, viisaus, hyväksyntä jne…Listaa niin paljon ominaisuuksia kuin voit.

Henkilöt jotka listasit, voivat toimia sinulle rakastavan vanhemman mallina. Voit tukeutua heidän ominaisuuksiinsa kun harjoittelet tulemaan omaksi rakastavaksi vanhemmaksesi.

Minulla tällainen rakastavan vanhemman malli oli oma mummoni. Hän oli aina ilahtunut nähdessään minut, lohdutti ja auttoi. Hän oli kiinnostunut minusta ja ylpeä koulusuorituksistani. Hän kannusti minua ja huolehti minusta. Hän myös puhui minulle järkeä, jos olin tekemässä jotain tyhmää (hän myös varoitti minua entisestä puolisostani, eikä pitänyt siitä, että aloin seurustella hänen kanssaan niin nuorena)  Häneltä sain sellaista ehdotonta rakkautta, joka ei vaatinut mitään vastineeksi takaisin.

Tehtävä:

·      Postaa tällaisen mallihenkilön sanontoja, kuvia tai piirroksia heistä kotiisi, töihin tai autoon.

·      Kysy itseltäsi, miten he toimisivat jossain tilanteessa

·      Kuvittele heidät hurraamassa sinun uudelleenvanhemmoinnillesi

Mitä rakastava vanhempi tekee?

Rakastavan vanhemman viesti on; sinä olet tarpeeksi, sinulla on väliä, sinä olet tärkeä, minä näen sinut ja olen iloinen että sinä olet täällä. Rakastava vanhempi myös vahvistaa, että on ok että on tunteita, sekä positiivisia että negatiivisia. Hän ei tuomitse eikä reagoi sisäisiin perheenjäseniin. Hän tuntee myötätuntoa, uteliaisuutta, hellyyttä, tyyneyttä, yhteyttä, hyväksyntää ja kärsivällisyyttä meitä kohtaan. Rakastava vanhempamme ei ole peloissaan tilanteissa jotka pelottavat sisäistä lasta.

Rakastavina vanhempina me suojelemme, huolehdimme, tuemme ja ohjaamme sisäistä lastamme ja sisäistä teini-ikäistämme, jotta heidän ydintarpeensa tulevat täytetyiksi, huolimatta siitä, kuin haavoittuneita he ovat. Näiden tarpeiden täyttäminen näyttää rakkautemme ja rakentaa heidän luottamustaan että voimme ohjata sisäistä perhettä terveellä tavalla. Sisäinen vanhempamme hyväksyy kaikki sisäisen perheemme jäsenet, mutta ei hyväksy kaikenlaista käytöstä. Rakastava vanhempi näkee kriittisen vanhemmat positiiviset aikeet, mutta asettaa rajat epäterveille viesteille. Hän tietää että kriittisen vanhemman tuomitseminen tekee vahinkoa sisäiselle lapselle ja tuo esiin sisäisen teinin reagoinnin.

Voimme oppia sisäisistä perheenjäsenistä sen avulla miten suhtaudumme ihmisiin ympärillämme. Jos torjumme ihmisiä jotka vaikuttavat tarvitsevilta ja haavoittuvilta, saatamme kieltää itsessämme sisäisen lapsemme. Jos tuomitsemme ihmisiä jotka nostavat kissan pöydälle tai puolustavat itseään, saatamme torjua itsessämme puolen joka haluaa tulla nähdyksi.Uudelleenvanhemmoinnin tavoite on se että sisäisen perheen jäsenemme luottavat siihen, että rakastava vanhempi luotsaa heidät läpi elämän. Jotta saavutamme tämän, rakastavan vanhemman on työskenneltävä jokaisen sisäisen perheenjäsenen kanssa erikseen, auttaen heitä päästämään irti selviytymismekanismeistaan ja kivustaan.

Mitä ydintarpeita rakastava vanhempi täyttää?

Rakastavina vanhempina luomme sisäille perheenjäsenille olosuhteet, joissa perheenjäsenet voivat parantaa haavansa. Ihan kuin fyysisten haavojen kanssa, me autamme haavoja paranemaan suojaamalla haavaa lisävahingoilta ja hellästi hoivaamalla sen ehjäksi. Vaikkakin kuten fyysisten haavojen kanssa, myös näiden haavojen paraneminen on korkeamman voiman kädessä. Rakastava vanhempi tekee mm. näitä asioita haavojen parantamiseksi: 

 

Tehtävä: Kuvittele mitä rakastava sisäinen vanhempi tekisi seuraavissa tilanteissa:

1.     Mitä rakastava vanhempi sanoisi 6 vuotiaalle, joka kutsuu itseään tyhmäksi koska ei osaa solmia kengännauhojaan?

2.     Miten rakastava vanhempi tukisi 8-vuotiasta, joka saa tyydyttävän kokeesta ja purskahtaa itkuun?

3.     Miten rakastava vanhempi hellisi 11-vuotiasta, joka on selvästi järkyttynyt kuullessaan vanhempiensa riitelevän?

Terveissä perheissä huoltajat antavat ruokaa, rakkautta ja fyysistä kontaktia ja turvallisen paikan lasten kukoistaa. Vauvat oppivat alusta alkaen, että heidän tarpeillaan on väliä. Kun vauvat kasvavat, heidän tarpeensa tulevat monimutkaisemmiksi, mutta terveissä perheissä vahvistavat edelleen että heidän tarpeensa ovat tärkeitä ja että apua on saatavilla. Tämä turvallisuus on perusta terveille ihmissuhteille koko heidän elämänsä ajan. Toimintahäiriöisissä perheissä kasvaminen puolestaan tarkoittaa täyttymättömiä tarpeita ja saamatta jäänyttä opastusta. Turvan sijaan perhe toimii stressin, kivun ja hämmennyksen lähteenä. Vaikka epäilisit kykyäsi uudelleenvanhemmoida itseäsi nyt, voit oppia pääsemään käsiksi ja ilmaisemaan rakkautta joka on jo sisälläsi. Voit saada voimaa korkeammalta voimalta.

Kriittisen vanhemman tunnistaminen

Uudelleenvanhemmoinnin tavoite ei ole eliminoida kriittistä vanhempaa. Tavoite ei ole myöskään riidellä hänen kanssaan. Sen sijaan voimme opetella päästämään irti rakkaudella. Voimme tunnistaa kritisoinnin ja astua taaksepäin jotta emme vahvistaisi sitä. Voimme edelleen kuulla tai tuntea kritisoinnin, mutta saamme tarpeeksi etäisyyttä, jotta se ei suista meitä tolaltamme. Kun otamme etäisyyttä näihin kriittisen vanhemman viesteihin, opimme myös kohtelemaan itseämme kuten rakastava vanhempi kohtelisi. Omassa tahdissamme voimme muuttaa suhteemme omaan kriittiseen vanhempaamme ja auttaa häntä hellittämään liiallisesta kontrollista. Niin tehdäksemme, meidän täytyy ymmärtää miten hän yrittää auttaa meitä. Kriittinen vanhempi haluaa auttaa meitä pysymään turvassa, olla rakastettavia ja välttää hylkäämistä ja sopeutua joukkoon. Hän yrittää onnistua siinä pakottamalla meitä tekemään omasta mielestään ”oikeita” asioita ja olemaan näyttämättä mitään haavoittuvia tunteita. On tärkeää antaa kriittisen vanhemman tietää että toisin kuin lapsuudessamme, sisäistä lasta ei enää voida hylätä vanhempien tai muiden aikuisten taholta tänä päivänä, emme ole enää riippuvaisia lapsia.

Kotielämä joka oli täynnä hylkäämistä, torjuntaa ja pahoinpitelyä sai sisäisen lapsemme piiloutumaan syvälle alitajuntaamme. Sisäinen kriittinen vanhempi ilmestyi hallitsemaan käytöstämme ja tunteitamme. Tämä osa meistä uskoi että hänen täytyi kontrolloida tunteitamme, impulssejamme ja käytöstämme, jotta pystyisimme toimimaan, pysyisimme turvassa ja olisimme hyväksyttäviä muun maailman ja perheemme joukossa. Kriittinen vanhempi asettui ohjaajan paikalle ja otti aikuisen kaltaisen äänen tai persoonan auttaakseen meitä selviytymään. Me aloimme luottaa kriittiseen vanhempaamme muokataksemme muiden käsityksiä meistä, hyläten oman todellisen itsemme. Kriittinen vanhempi saattaa vaikuttaa enemmän kiusaajalta kuin hyvää tarkoittavalta itsemme osalta. Surullista on, että kriittinen vanhempi ei aina ymmärrä mitä kipua sen tuomitseminen aiheuttaa sisäiselle lapselle. Monet käyttävät sisäisestä kriittisestä vanhemmasta nimeä sisäinen kriitikko, kriittinen ääni, suojelija, tuomari, manageri jne…Kriittinen vanhempi voi ilmestyä monessa muodossa. Joku voi kuulla oman vanhempansa äänen päässään. Joku voi kuulla kriittisen vanhemman äänen omana äänenään. Jotkut taas tunnistavat kriittisen vanhemman olevan nuorempi versio heistä, tai eräänlainen sankari joka joutui suoriutumaan aikuisille kuuluvista tehtävistä pakon edessä.

Kriittinen vanhempi pelkää näitä asioita:

·      Että sisäinen lapsi joutuu liikaa häpeän, pelon tai muiden kipeiden tunteiden valtaan

·      Että sisäinen lapsi rikkoo ”älä puhu, älä luota, älä tunne” sääntöä ja paljastaa toisille mitä tapahtui lapsuudessa, mikä voi johtaa hämmennykseen, häpeään ja hylkäämiseen

·      Että sisäinen lapsi tuomitaan ja häpäistään ja jätetään yksin selviämään, kuten lapsuudessa

·      Että sisäisen lapsen paraneminen voisi aiheuttaa muutoksia ihmissuhteisiin, tilanteisiin tai perheen dynamiikkaan. Muutokset olisivat hyviä todelliselle itselle, mutta kriittinen vanhempi uskoo, että valheellinen minä on ainut keino pysyä turvassa.

Voit tunnistaa kriittisen vanhemman fyysisistä tuntemuksistasi, julmasta sisäisestä äänestä jonka kuulet tai erilaisina mielikuvina. Kriittisen vanhemman viestit saattavat olla todella julmia. Se saattaa sanoa että ”näytät lihavalta” tai ”olet luuseri ja aina sinulle käy näin” Tällaiset kriittisen vanhemman viestit saavat meidät kyseenalaistamaan itsemme ja oman arvomme ja se estää meitä ottamasta tarpeellisia riskejä. Hyvän terapeutin kanssa työskentely tai korkeamman voiman avun hyväksyminen voi auttaa tässä. Kriittisen vanhemman viestit voivat olla myös hienovaraisempia. Saatat kuulla epäilyksen äänen mielessäsi: ”oletko ihan varma että olet tarpeeksi pätevä tähän?” ”kuka sinä oikein luulet olevasi” Tällainen kritisointi voi olla kriittisen vanhemman yritys pitää meidät turvassa pettymykseltä tai hylkäämiseltä. Jos et ole varma onko viesti kriittiseltä vanhemmaltasi, voit kysyä itseltäsi, sanoisinko näin hyvälle ystävälleni?

Tehtävä: Useiden päivien tai viikkojen ajan, pidä päiväkirjaa tai muistiota käsillä ja kirjaa ylös:

·      Kriittiset ajatukset tai mielikuvat joita nousee mieleesi

·      Jäljitä minkälainen sisäisen vanhempasi ääni on

·      Jäljitä missä tilanteissa kriittinen vanhempi aktivoituu

·      Jäljitä, missä kehon osassa on tuntemuksia, kun kriittinen vanhempi aktivoituu

Kun tunnistat kriittisen vanhemman, mieti mitä rakastava vanhempi sanoisi hänelle.

Näistä merkeistä voit tunnistaa, että kriittinen vanhempi on läsnä:

·      perfektionismi

·      kontrollointi

·      kaikki tai ei mitään ajattelu (ei koskaan, aina, ei mitään, kaikki)

·      oman itsen tai muiden arvostelu

·      huoli- ja katastrofiajattelu, tulevaisuuden kauhuskenaarioiden rakentelu

·      haavoittuvuuden välttäminen

·      menneiden tapahtuminen uudelleen kelaaminen päässä, keskustelujen uudelleen ajattelu

·      vertaileminen

·      tulevan keskustelun harjoittelu ennalta

·      ajatukset jotka vähättelevät, aiheuttavat epäilyksiä ja riitelevät tunteiden tai todellisuuden kanssa

·      juoruilu

·      erilaisten olettamusten tekeminen

Rakastavan vanhemman pitää puuttua tähän ja yksi tapa on kirjoittaa ylös tai sanoa mielessä vastaväite kriittisen vanhemman viestiin. Tärkeää on ihan aluksi ylipäätään tunnistaa, milloin kriittinen vanhempi on tullut paikalle. Se vaatii tietoisuutta ja läsnäoloa.

Sisäisen teinin tunnistaminen

Teini-iän vuodet ovat yleensä aikaa jolloin testataan rajoja. Silloin alamme erillistyä lapsuuden perheestä ja löytää oman identiteetin. Toimintahäiriöisissä perheissä epäselvät rajat tekevät vaikeaksi tietää milloin elämme omaa elämää tai milloin yritämme miellyttää toisia hyväksynnän hakemiseksi. Sisäinen teinimme kehitti tapoja joilla selviytyä näistä tilanteista ja epäselvistä rajoista; välillä se oli sankaruutta ja ylenmääräistä vastuuntuntoa, joskus raivoamista, puolustautumista, kyynisyyttä ja joissain tapauksissa toivottomuutta ja turruttavaa käytöstä. Tämä sisäinen teini elää yhä sisällämme ja reagoi kipuun tai hylkäämiseen. Rakastava vanhempi voi auttaa häntä tuntemaan tunteensa ja paljastamaan tarpeensa, kuten normaalissa, terveessä perheessä. Uudelleenvanhemmointi sallii meidän kohdata tuo syvälle haudattu kipu.

Sisäinen teini voi ottaa monia muotoja. Joskus hän on voimakas, vihainen ja joskus impulsiivinen tai kapinallinen sisäisen perheen jäsen joka reagoi voimakkaasti emotionaalisiin triggereihin. Joissain tapauksissa hän on ylivastuullinen, ei luota toisiin ja yrittää huolehtia kaikesta yksin. Jotkus sisäiset teinit ovat toivottomia, masentuneita ja yrittävät turruttaa tunteensa – he ovat oppineet, että viha joko tukahdutetaan väkivaltaisesti sitä ei hyväksytä tai se vain jätetään huomiotta ja hän joutuu tukahduttamaan vihaiset tunteensa. Monet meistä eivät saaneet teini-ikäisinä sitä huolenpitoa jota olisivat tarvinneet. Jouduimme kestämään psyykkistä, fyysistä ja jopa seksuaalista pahoinpitelyä ilman aikuista joka olisi pitäneet meidät turvassa. Jotkut on jopa hylätty kokonaan ja jätetty yksin päiväkausiksi. Minunkin tapauksessani oli näin. Äitini lähti uuden miesystävänsä luo viikonlopuksi ja jätti minut ja sisareni kotiin ilman ruokaa tai ketään joka olisi katsonut meidän perään.

Kaikissa näissä tilanteissa olisimme tarvinneet ohjausta ja tukea itsenäistymiseen, rajojen asettamiseen ja toisten rajojen kunnioittamisen opetteluun. Nämä täyttymättömät tarpeet jättivät sisäämme kivun ja raivon joka on sisällämme edelleen sisäisen teinin muodossa. Sisäinen teini keskittyy tunteiden korjaamiseen tunteiden tuntemisen sijaan. Sisäinen teini voi ilmentyä seuraavilla tavoilla:

·      Sankarina tai vanhemman roolin ottaneena, yrittäen ratkaista ongelmia, kontrolloida ja suunnitella vakuuttuneena siitä että kukaan ei auta häntä kuitenkaan

·      Kapinallisena teininä, joka haluaa polttaa kaiken maan tasalle ja joka ajattelee, että kaikki ovat epärehellisiä

·      Sulkeutuneena teininä joka pakenee adrenaliiniin, seksiin tai päihteisiin turruttaakseen kipeät tunteensa

Näillä kaikilla toimintamalleilla on yksi yhteinen tekijä; nämä ovat tapoja käsitellä vihaa. Vaikka vanhemman roolin ottanut tai sulkeutunut teini ei ilmaise vihaa, se ei tarkoita että vihaa ei olisi olemassa.  Minä käytin tuota ylivastuullisen vanhemman roolia ja edelleen tänäkin päivänä minun on ollut vaikeaa ilmaista vihaa. Olen myös turruttanut tunteita syömällä herkkuja.

Kuten sisäinen lapsi, sisäinen teini on ollut yksin ja ilman tukea vuosia, lisäksi vielä kantaen taakkaa sisäisen lapsen suojelemisesta. Ei ollut sisäisen teinin vastuulla pitää huolta itsestään ja sisäisestä lapsesta. Hän kuitenkin joutui sen tekemään, koska kukaan muukaan ei sitä roolia ottanut. Kun ymmärrät, mitä sisäinen teinisi yrittää tehdä ja miksi, voit tarjota rakastavana vanhempana parempia selviytymiskeinoja. Sen sijaan että turruttaisit kivun tai saisit totaalisen raivokohtauksen, rakastava vanhempi voi opettaa rakentavampia tapoja käsitellä asioita. Yksi tapa parantaa sisäinen teinisi on huolehtia sisäisen lapsesi tarpeita. Kun sisäinen teinisi näkee, että huolehdit sisäisestä lapsestasi, hän voi luottaa rakastavan vanhemman ohjaukseen.

Sisäisen lapsen tunnistaminen

Joskus sisäinen lapsi voi yrittää välttää toimintahäiriöisestä kasvuympäristöstään johtuvaa kipua keskittymällä toisiin. Hän voi yrittää saada  tunnustusta ja kehuja, vaikka hän oikeasti ei koe ansaitsevansa niitä. Nämä sisäiset lapset on todennäköisesti pakotettu vanhemman rooliin. Hän voi vaikuttaa kontrolloivalta, ylivastuulliselta, perfektionistiselta ja itseriittoiselta. Hän oppi laittamaan muiden tarpeet omiensa edelle, mutta kantaa silti kaunaa kun toiset pyytävät mitä tarvitsevat. Hän saattaa työntää kivuliaat tunteet pois työn tai ihmissuhteiden avulla. Hänen ulkokuorensa saattaa vaikuttaa hyvin täydelliseltä muille. Rakastava vanhempi voi antaa tällaiselle sisäiselle lapselle huolenpitoa ja rakkautta jota vaille hän on jäänyt, auttaen häntä luottamaan, että hänen tarpeillaan on väliä ja että hänen ei tarvitse ansaita rakkautta ja hyväksyntää. Rakastava vanhempi voi auttaa häntä suremaan sitä että hänen tarpeensa laiminlyötiin.

Tehtävä: Etsi itsestäsi kuva lapsena. Valitse sellainen kuva, joka ei tuo mieleen kipeitä muistoja, vaan jossa näytät melko onnelliselta. Osta kuvaa varten hieno kehys ja anna sisäisen lapsesi valita se. Älä anna kriittisen vanhemman puuttua siihen minkälainen kehys ostetaan. Laita kuva kehykseen ja aseta se paikalle josta näet sen säännöllisesti. Kun katsot kuvaa, ajattele muutamia mukavia ajatuksia sisäisestä lapsestasi. Tämä saattaa nostaa pintaan monia tunteita, mukaan lukien surua. Tunnistan itset hyvin monista omista lapsuuden ja nuoruuden kuvistani silmistäni syvän surun. Ja se saa minut tuntemaan suurta myötätuntoa sisäistä lastani ja sisäistä teiniäni kohtaan.