Rajojen asettaminen itselle eli itsekuri

Kirjoitin jo aiemmassa postauksessa rajojen asettamisesta toisille: Lennän minne haluan: Rajojen asettaminen toisille mutta nyt kun kuntosalit alkuvuodesta pullistelevat ihmisiä jotka yrittävät toteuttaa uuden vuoden lupauksiaan, on ehkä ajankohtaista kirjoittaa rajojen asettamisesta itselle. Eli vanha kunnon itsekuri. Söisikö hampurilaisaterian vai valmistaisiko itse terveellisen salaatin. Nukkuisiko pitkään vai heräisikö klo 5 tekemään jotain hyödyllistä ennen töihin menoa? Jatkaisiko yrittämistä siitä huolimatta että tulee useita kertoja torjutuksi, vai luovuttaisiko? Väärän valinnan tekeminen kestää vain muutaman sekunteja, mutta sen seuraukset voivat olla todella pitkäkestoisia. Vaikka yksi hampurilainen silloin tällöin ei ehkä tuhoa painonpudotusyrityksiäsi, mutta jos se toistuu usein, sillä on vaikutusta. Minulle oikeiden valintojen tekeminen on vaikeinta silloin, kun tunnen itseni väsyneeksi tai tunteet on pinnassa. Esimerkiksi loppuviikosta, kun jääkaappi alkaa olla tyhjä ja työviikon väsymys kulminoituu, tulee paljon helpommin sorruttua siihen, että hakee Hesburgerin kaistalta jotain pikaratkaisua nälkäänsä. Tässä kohtaa pitäisi yrittää suunnitella paremmin, mitä tekee sitten kun tuollainen tilanne tulee eteen.

Itsekuri on kytköksissä kykyysi tuntea empatiaa tulevaa itseäsi kohtaan. Jos pystyt kuvittelemaan tulevan itsesi kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, mieti ovatko nykyiset valintasi sellaisia, joista tuleva itsesi olisi onnellinen? Jos olet nyt jo ylipainoinen ja jaksamisessa on toivomisen varaa, olisiko tuleva sinä iloinen kymmenen vuoden sisällä kertyvistä lisäkiloista? Siinä hetkessä kun on se herkku nenän edessä on ehkä vaikeaa visualisoida sitä tulevaa minää, mutta pitäisi yrittää. Jos vain voisi ottaa pienen tuumaustauon ennen kuin toteuttaa sen mieliteon ja jos sitten tulisikin toisiin ajatuksiin. Olen esimerkiksi ottanut tuekseni vanhan valokuvan, jossa olen ihannepainossani ja muutenkin hyvin onnellisen näköinen. Kun houkutus tulee, yritän katsoa tuota kuvaa ja miettiä, haluanko olla sellainen?

Parasta tietenkin olisi, jos niitä herkkuja ei olisi kotona ollenkaan. Tai jos nyt esimerkiksi lasten jämäkarkkeja löytyy kaapista, yrittäisi kuitenkin niiden sijaan valita jonkun terveellisemmän vaihtoehdon. Olen nyt itse yrittänyt kasvattaa itsekuria ja eräänä iltana hävisin taistelun. Oli huono ja väsyttävä päivä ja söin illalla lapsen karkkeja. Seurauksena oli se, että heräsin yöllä yhden aikaan siihen, että oli todella huono olo ja oksetti. Sitten meni yöunet ja siinähän sitä oli sitten aikaa miettiä että kannattiko? No ei todellakaan kannattanut. Mietin vaan, että miten olisin siinä hetkessä pystynyt kieltämään itseltäni tuon? Jotenkin siinä houkutuksen edessä menee sellaiseen tilaan, että ei enää ajattele. Tuntee vaan jo kielellään miltä se herkku maistuu ja jos erehtyy sitä vielä haistamaan niin se on menoa…sitten pahimmassa tapauksessa käy niin, että kaikki tai ei mitään ajattelu ottaa vallan ja antaa saman tien mennä piloille koko päivä. Ja sitten se jatkuu seuraavana päivänä….ja sitä seuraavana…Mutta jos vain pystyisi tuossa kohtaa ottamaan sen tuumaustauon ennen kuin toteuttaa sen kiusauksen. Aion tosiaan ottaa tästä opikseni, sillä tuleva minäni ei halua olla kymmenen vuoden päästä ylipainoinen ja pettynyt itseeni.

Itsekurilla on aika paljon tekemistä itsekunnioituksen kanssa. Jos pettää itsensä ja itselle antamansa lupaukset, tuntee pettymystä ja epäonnistumisen tunnetta. Jos toistuvasti pettää itsensä, ei enää pysty luottamaan itseensä. Ja kun ei luota itseensä, muutkaan eivät luota. Itseluottamus ja tunne siitä, että omissa nahoissa on hyvä olla on todella tärkeä asia! Nykymaailmassa myös valitettavasti arvostellaan ihmisiä ennen kaikkea ulkonäon kautta ja ylipainoisesta ihmisestä vedetään se johtopäätös, että koska hänellä ei ole itsekuria, hän ei kunnioita itseään. Jolloin muidenkaan ei tarvitse kunnioittaa. Ihmiset kohtelevat sinua niin kuin itse kohtelet itseäsi.  Monesti ajatellaan myös, että itsekuri on itsen pakottamista tekemään asioita (on se tietysti sitäkin) mutta se on myös oman hermoston rauhoittamista. Aivot kaipaavat ennustettavuutta, rakennetta ja luottamusta itseen. Kun sinulla ei ole itsekuria, sinulla ei ole mitään noista. Kun et pidä lupauksia itsellesi, hermostosi ei tunne oloaan turvalliseksi. Samalla tavalla olet varpaillasi henkilöiden kanssa, joihin et luota. Tässä joudut olemaan varpaillasi itsesi kanssa. Itsekuri kertoo aivoillesi, että homma on hallussa ja se rauhoittaa hermoston. Tämä vaikuttaa myös siihen, että muutkin vaistoavat tuon sinusta. Kyllähän se niin, on että ihmiset jotka tekevät mitä sanovat, ovat luotettavampia ja puoleensavetävämpiä.

Itsekuri on tärkeää myös sisäisen lapsen turvallisuuden tunteen kannalta. Vanhemmat, jotka pitävät lupauksensa lapselle, luovat luottamusta. Jos sinun rakastava vanhempasi lupaa sinun sisäiselle lapsellesi, että teet jotain tärkeää (vaikka nyt että lähdet siitä emotionaalisesti pahoinpitelevästä parisuhteesta jossa voit huonosti) Niin jos et pidäkään tuota lupausta, vaan palaat takaisin, petät sisäisen lapsen luottamuksen siihen, että rakastava vanhempi pystyy hoitamaan hommat. Samalla sisäinen kriittinen vanhempi saattaa alkaa sättimään sinua siitä kuinka aina epäonnistut. Ja sisäinen teini taas lyö kaiken lekkeriksi ja mättää niitä herkkuja kaksin käsin, koska kaikki menee kuitenkin pieleen. Eli itsekuri on myös välittämistä sisäisestä lapsestasi. Tämä asennemuutos on tärkeää, koska yleensä itsekuri nähdään jonain vaikeana asiana ja pakottamisena. Toki se tavallaan sitä onkin, koska tehdään asioita välittämättä siitä, miltä tuntuu. Esimerkiksi jos aina noudattaisi sitä mitä haluaa tehdä, ei varmaan nousisi koskaan aamulla töihin. Mutta töihin on mentävä, tuntui sisällä miltä tahansa, koska tarvii rahaa.  Itsekuri voidaan siis kokea sekä negatiivisena että positiivisena asiana. Itse yritän nyt muuttaa asennetta siihen, että se on positiivinen asia. Olen niin monta kertaa aiemmin hylännyt sisäisen lapseni ja sillä on ollut vaikutusta itsetuntooni ja itseluottamukseeni. Sisäisestä lapsesta lisää aiemmissa postauksissani:Lennän minne haluan: Sisäinen lapsi, Lennän minne haluan: Sisäisen lapsen uudelleenvanhemmointi - OSA 1 perustan luominen, Lennän minne haluan: Sisäisen lapsen uudelleenvanhemmointi OSA 2 - taitojen syventäminen

Monesti kun lähdetään vuoden vaihteessa sille dietille, lähdetään liikkeelle ihan epärealistisilla tavoitteilla. Mennään ihan kammottavilla kalorivajeilla ja rääkätään itseään liikunnalla. Ja odotetaan että tuloksia pitäisi olla nähtävissä jo parin viikon päästä. Mutta eihän se ole kestävä tapa. Vähän aikaa tuota ehkä jaksaa, mutta sitten kaiken rääkkäämisen jälkeen joko sairastuu tai repsahtaa. Sitten alkaa syyttämään itseään epäonnistumisesta ja lyö hanskat tiskiin. Jos se ylipaino on kertynyt vuosien tai vuosikymmenten aikana, ei ole realistista ajatella että se lähtee kahdessa viikossa tai välttämättä kolmessa kuukaudessakaan. Pitäisi sen sijaan miettiä mikä on pitkän tähtäimen tavoite ja vielä jakaa se osatavoitteisiin.

Itsekuria tarvitaan itse asiassa kaikkien elämän tavoitteiden saavuttamisessa. Itsekuri on oikeastaan häiriötekijöiden poistamista. Työelämässä yksi suuri häiriötekijä on sosiaalinen media. Esimerkiksi jos olet tekemässä jotain keskittymistä vaativaa tehtävää ja avaat kännykkäsi joka kerta kun siihen tulee jokin ilmoitus saapuneesta viestistä tms. sinun keskittymisesi romahtaa. Jotta saat tehtävän tehtyä, sinun on päätettävä että et vilkuile muita juttuja vaikka kuinka tekisi mieli. Tai ehkä kannattaa työpäivän ajaksi poistaa some sovellukset kokonaan puhelimesta. Häiriötekijä voi myös olla muut ihmiset. Jos palataan siihen diettiin, toiset ihmiset saattavat painostaa sinua kovastikin syömään herkkuja. Lähipiirissäsi voi olla jopa henkilöitä, joille onnistumisesi saattaa olla uhka. He eivät edes halua sinun muuttuvan ja kehittyvän, vaan pysyvän samana kuin ennen. Koska se tuntuu turvalliselta HEILLE. Mutta ajattelevatko he silloin sinun parastasi, vai omaa parastaan?

Esimerkiksi sinulla saattaa olla joku ystävä, jonka kanssa säännöllisesti päivittelette epäonnistumistanne dietissä ja puhutte siitä kuinka hankalaa dietissä pysyminen on (minulla on tuollainen ystävä, johon olen kyllä alkanut ottaa etäisyyttä) Ehkä muutenkin puheet saattavat pyöriä valittamisen ja negatiivisuuden ympärillä. Ehkä teidän koko ihmissuhde saattaa perustua negatiiviseen itsesäälissä pyöriskelyyn. Jos sinä alatkin muuttua, tuo ystävä ei välttämättä pidä siitä. Koska sinä onnistut ja hän ei. Silloin voi miettiä, onko tuo ihmissuhde hyväksi sinulle? Pitäisi yrittää löytää ihmisiä, jotka auttavat sinua onnistumaan ja tulemaan paremmaksi.

Ylipäätään valittaminen on yksi paha tapa, johon itsekin syyllistyn. Koska uskon, että sanat luo todellisuutta ja se, mistä puhut, tulee todeksi sinulle. Jos jatkuvasti puhut sairaudesta tai epäonnistumisesta, olet pian sairas ja epäonnistunut. Jos puhut positiivisesti ja mahdollisuuksista, luot niitä elämääsi. Nyt ehkä saatat ajatella että ei elämä ole mitään feikkipositiivista huttua vaan p***a osuu tuulettimeen säännöllisesti. Näin varmasti on ja jokaisella ihmisellä on oma osansa siitä. Siinä  pyöriminen ei kuitenkaan jalosta mitään. Tulee vaan entistä huonompi olo. Pitää yrittää mennä ratkaisukeskeisesti eteenpäin ja ainakin yrittää olla valittamatta. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty! Ne valitukset vaan kaiken aikaa soljuu helposti suusta…kuinka on huono sää ja kolottaa selkää ja oli kauhea ruuhka ja….sitä ei oikeastaan enää hetken päästä edes itse tiedosta, kuinka paljon valittaa. Mutta jos kokeilisi ensin vaikka yrittää olla vaikka yhden päivän valittamatta?

Itsekuri vaikuttaa tosiaan hirmu laajasti moneen eri elämän osa-alueeseen. Esimerkiksi rahankäyttö ja säästäminen on yksi sellainen. Jos haluaa saada rahaa säästöön, se vaatii itsekuria. On niin helppoa vaan ostella sitä tai tätä ja hups, yhtä-äkkiä huomaa että eipä se säästö mitä suunnitteli sitten toteutunutkaan. Tässä autan itseäni niin, että minulla on yksi tili josta maksan ruuan, yksi tili josta maksan asumisen ja laskut ja yksi tili jonne säästän. Kun palkka tulee, siirrän ruokatilille sen rahasumman, jonka olen suunnitellut ruokaan käyttää, säästötilille siirrän myös rahaa ja käyttötilille jätän se mitä ajattelen laskuihin menevän. Tämä auttaa siihen, että on pieni kynnys siirtää säästötililtä käyttötilille rahaa takaisin. Kirjaan myös erilliseen sovellukseen kaikki tulot ja menot reaaliaikaisesti. Lisäksi olen laatinut budjetin excelillä ja kirjaan sinne joka kuukausi toteumat tuolta sovelluksesta. Säästämisessä itsekuria kyllä todella tarvitaan. On vaan tärkeää, että olisi jonkinlainen vararahasto elämän yllätyksiä vastaan. Tietäjät sanoo, että pitäisi olla 3-6 kk kuluja vastaava summa säästössä kaiken aikaa elämän ei-niin-mukavia yllätyksiä varten.

Yksi asia jossa minun on vaikeaa asettaa itselleni rajoja on kahvinjuonti. Rakastan kahvia. Harmi vaan, että kahvi vaikuttaa kortisolitasoihin. Niihin vaikuttaa myös stressi. Ja jos on vaikeuksia pudottaa painoa, syy voi piileskellä myös kortisolissa, sillä liika kortisoli vaikeuttaa painonpudotusta. Kahvi ja kortisoli vaikuttaa myös yöuneen. Huono yöuni taas vaikuttaa myös painonpudotukseen sitä kautta että väsyneenä tekee mieli herkkuja enemmän. Tässä olen yrittänyt tehdä ihan pienen pieniä muutoksia. Esimerkiksi heti heräämisestä noin tunnin verran ei kannattaisi juoda kahvia, sillä herätessä kortisoli on luontaisesti koholla. Joten olen vaihtanut kahvin vihreään teehen tuon kahvin sijaan. Juon sitten nautinnolla kahvin tunnin päästä. Ensin tuo tuntui ihan mahdottomalta mutta otan tämän siltä kantilta, että tässä opettelen myös nautinnon viivästyttämistä elikkäs impulssikontrollia. Kaikkea ei tarvi saada heti. Aina ei tosiaan niiden muutosten tarvi olla hirmu suuria ja kokonaisvaltaisia, vaan pienillä asioilla voi saada paljon muutosta aikaiseksi.

Tästä kirjoituksesta tuli melkoisen polveilevaa ajatuksenjuoksua, mutta ehkä sen ydin voisi olla, että itsekuria ei ehkä kannata ajatella jonain inhottavana pakkona, vaan mahdollisuutena vaikuttaa johonkin, johon loppujen lopuksi vain sinä voit vaikuttaa; itseesi. Mahdollisuutena toimia rakastavana vanhempana sisäiselle lapsellesi tuoden turvaa ja mahdollisuutena jatkuvasti lisätä omaa itseluottamustasi, niin että rakastaisit ja arvostaisit sitä peilistä katsovaa henkilöä, sinua!